"Samaa sakkia ollaan, maailmankansalaisia ja moneen suuntaan vuosikymmentuhansien aikana
paremman elämän toivossa vaeltanutta, kuolemaa onnistuneesti paennutta, sukupuuton välttä-
nyttä porukkaa."
Juha Hurme
NIEMI
Kustannusosakeyhtiö Teos
2017
Juha Hurmeen kulttuurihistoriaa pursuava kirja on nautinnollista luettavaa. "Tolkuton mieli-
kuvitus ja verbaalinen irrottelu yhdistyvät ensyklopedistiseen tietämykseen, karkea komiikka
auktoriteettisatiiriin", kuvailee Hurme erään kirjansa henkilön taidokkuutta ja tulee samalla
tehtailleeksi oman kuvansa, sillä erotuksella, että Hurme on itse vielä taidokkaampi kirjoittaja
ja myös "tietäjänä" ylivertainen.
Hurme aloittaa alusta ja kuvailee Neandertalilaisen ihmisen: ajatteleva ja herkkä olento, joka
eli rajua ja vaarallista elämää olemassaolotaistelun kovissa olosuhteissa satatuhatta vuotta
ennen kela-korvauksia ja miljoona vuotta ennen kansalaispalkkaa.
Hän jatkaa vielä näin: Tutkijat ovat osanneet lukea löytyneistä luista, että neandertalilaiset hoi-
tivat pysyvästi vammautuneita tovereitaan jopa vuosikausia. Ruokkivat, hoivasivat ja elättivät
sinänsä hyödyttömiä veteraaneja. Kaveria ei jätetty! Tämä tämmöinen on empatiaa ja
altruismia, korkeinta ihmisyyttä.
Hurme haluaa vielä korostaa, että me kaikki olemme suhteellisen pienen, luultavasti Itä-
Afrikassa eläneen jengin jälkeläisiä.
Tämän alustuksen jälkeen Hurme tekee hyppäyksen Niemelle, jolla hän omien sanojensa
mukaan tarkoittaa "sitä Pohjois-Euroopan peräosaa ja Siperian ja Skandinavian kainalo-
kuoppaa, jota niemeläiset, joskaan eivät ketkään muut, alkoivat kutsua Suomeksi."
Hurme huudahtaa vielä, että ei ollut mitään karttoja. Ihmiset eivät tienneet missä he olivat!
Minkälaisia esi-isämme ja äitimme sitten olivat, vaikkapa uskonnollisesti? Hurme antaa
Novgorodin arkkipiispa Makarin kuvailla: "Heidän inhottavina palvontakohteinaan ovat metsät,
kivet, joet, suot, lähteet, vuoret, mäet, aurinko, kuu, tähdet ja järvet, suoraan sanoen he palvovat
kaikkinaisia luontokappaleita kuin Jumalaa."
Tähän Hurme hihkaisee: Läntiset itämerensuomalaiset: virolaiset, vatjalaiset, inkeroiset, suoma-
laiset ja karjalaiset lauloivat. Kaikki lauloivat! Runolauluna vedeltiin maailmaa hahmottavat
myytit ja ajankohtaiset asiat, itkettiin kuolleet ja juhlittiin häät, peijattiin karhut ja loitsittiin
vaivat.
Eräänlaiseksi todisteeksi äskeiselle Hurme antaa lukuja joita sopii hämmästellä: "Vuonna 1948
kokonaisuudessaan kansiin saaduissa Suomen Kansan Vanhoissa Runoissa on 33 järkälemäistä
osaa, niissä sivuja 26 487, runomuistiinpanoja 85 000 ja niissä säkeitä 1 270 000."
Hurmeen kirjassa soditaan Ruotsin ja Venäjän kielisten komentojen kaikuessa. Ja maailman-
kauppa kukoistaa monikielisenä.
Juroa kansaa opetetaan "ihmisten" tavoille häivyttämällä kansanuskomuksia. "Oikea" Jumala
taotaan koviin kalloihin.
Hurme nostaa hienoja yksittäisiä persoonia historian kätköistä ja luo heidän kauttaan uusia
kappaleita kansanhistoriaamme.
Lukekaa hyvät ihmiset itse tämä Juha Hurmeen loistokas kulttuurihistoriallinen teos, nauttikaa
ja oppikaa yhtä aikaa.
Ottakaa historian opettajat tämä kirja esille luokassa, niin ei kukaan enää haukottele tunnilla.
Markku Laitinen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti