torstai 9. marraskuuta 2017

Elämän armoilla.

"Siinä missä esimerkiksi ihmissuhteisiin ja koulutukseen voi vaihtelevissa määrin itse vaikuttaa,
emme voi valita vanhempiamme tai sitä, mihin maahan tai kulttuuriin synnymme. Elämme siis
samanaikaisesti sekä itse rakentamassamme elämäntilanteessa että eteemme annetun elämän
armoilla."  (Lauri Rauhala)


Me emme lähde kaikki samalta viivalta, eikä meillä näin ollen voi olla samanlaisia mahdolli-
suuksia. Eriarvoisuus saattaa rakentua jo syntymästä saakka.


Joku voi syntyä täydelliseen toivottomuuteen, sellaisten vanhempien lapseksi, joiden elämän
tärkein asia on päivittäinen huumeannos.


Toisella on kyllä rakastava syli, mutta ei ruokaa, koska ruokaa ei ole saatavilla, on vain äärim-
mäinen köyhyys.


Kolmas kuulee ympärillään vain sodan ryskeen, pommien paukkeen ja luotien vihellyksen, hän
näkee verta ja kaduilla makaavia ruumiita.


Mahdollisuuksien maailmaan syntyvillä on kaikkea sitä, mistä jotkut muut jäävät paitsi. Onnen
edellytykset ovat siis olemassa.


Sama maailma, mutta niin eriarvoinen jo lähtökohdiltaan. Rauhalan mainitsema, elämän armoilla
eläminen, jää joidenkin osalta heidän lopulliseksi kohtalokseen.


                                                                                                                  Markku Laitinen 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti