Päästä itsesi irti.

"En tiedä, miltä näytän maailman silmissä, mutta omasta mielestäni tunnen olleeni vain meren rannalla leikkivä poika, joka silloin tällöin sai huvia löytäessään tavallista sileämmän kiven tai kauniin kotilon totuuden suuren meren levittäytyessä tutkimattomana edessäni."  (Isaac Newton) 


Me puurramme otsa kurtussa, leikin unohtaen, vakavamielisinä, ilman elämän tuntua, kuolemaa
peläten, onnettomina ja väsyneinä.


Päästä itsesi irti ja kuule mitä Anais Nin sinulle sanoo: Ja koitti päivä, jolloin/ tiukassa nupussa
pysymisen riski/oli tuskallisempi kuin kukkimisen riski.


                                                                                                                  Markku Laitinen


                                                                                                                        

Kirja: jossa selviää, että ihmeitä ei tarvita, myötätunto on meissä luonnostaan.

"Myötätunto on tietoisuutta eli kykyä havaita, huomata ja ymmärtää toisen tilanne ja tunnetila.
Myötätunto on tunneyhteyttä, tunnetta sympatiaa ja halua toimia toisen puolesta. Myötätunto
on toimintaa, konkreettisia tekoja toisen hyvän edistämiseksi.."


Anne Birgitta Pessi - Frank Martela - Miia Paakkanen (toim.)
Myötätunnon mullistava voima
PS-Kustannus 2017


Myötätunnon mullistava voima tulee todistetuksi tässä lukuisten kirjoittajien voimin. Kirjoittajat
esittävät myötätuntoisuuden tuomista myös työpaikoille.


Rehellisyyspyrkimys näyttäytyy jo alkuvaiheessa tähän tapaan ilmaistuna: "Tässä kirjassa
ilmenevä ihmiskäsityksemme ei typisty pelkkään myötätuntoon. Ihminen on myötätuntoinen
peto: kykenemme aidosti pahaan ja aidosti hyvään, ja nämä kaksi harvoin puhtaina esiinty
vätkään teoissa saatikka motiiveissa."


Myötätuntoon ja hyväntekemiseen liittyy lukuisia "terveysvaikutuksia", kuten onnellisuutta,
mielihyvää ja iloa, merkityksellisyyttä, terveyttä, hyvinvointia ja työhyvinvointia, sosiaalisia
suhteita ja sidoksisuutta, kyvykkyyttä ja luovuutta sekä parempaa energisyyttä töissä. Eipä siis
ihme, että kirjan kirjoittajan vaikuttavat kovasti innostuneilta asiastaan.


Ihmetellä täytyy sitä, ettei myötätuntoisuuden ja hyväntekemisen "idea" ole aiemmin kelvan-
nut käyttö -ja voimavaraksi meille kaikille, vaikka tässäkin kirjassa sanotaan: "Paras myötätunto
on aivan arkista ihmisenä ihmiselle olemista - ihmeitä ei tarvita. Myötätunto on ihmisessä luonnostaan." Ja sama asia esitetään vielä näinkin:


"Myötätuntoisuuden luonnollisuus näkyy suomalaisten myötätuntokäsityksissä, siinä korostuu
rinnalla kulkeminen, jaettu ihmisyys ja arkinen humaanius. Myötätunto nähdään suorastaan
ihmisyyden ytimeksi, peräti määritelmäksi. Samalla sitä pidetään hyvin arkisena, kaikkia
koskettavana."


Kirjassa "lanseerataan" uusi käsite myötäinto, jolla viitataan aktiiviseen toisen positiivisissa
tunteissa mukana eläminen: myötäintoon kuuluvat toisen ilon tai innostuksen huomaaminen,
halu tehdä toiselle hyvää sekä teot, joilla toisen iloon ja intoon vastataan esimerkiksi osoitta-
malla arvostusta toiselle. Kirjoittajat astuvat tässä aralle alueelle, meillehän on enemmänkin
tyypillistä osoittaa kateutta ja innostuksen "tappajina" olemme erinomaisia. Myötäinto vaatii
kokonaisen uuden sukupolven esiinmarssin.


Kirjassa esiintyvät henkilöt ovat osa tätä uutta sukupolvea. Heidän pyrkimyksensä vaikuttavat
vilpittömiltä. Rivien välistä voi kuitenkin havaita, että suorituskeskeisyyden ja tehokkuuden
ansa laukeaa heilläkin aika-ajoin. Tällainen vanha "mörkö" on haistavinaan tässä myös ansainta-
logiikan mahdollisuuden, myymällä tätä ilosanomaa esimerkiksi työpaikoille, voidaan ansaita
huomattavia tuloja.


Äskeiselle "innostuksen tappamiselle" nousee vastakohdaksi myötätunnon vakiintunut määri-
telmä: "herkkyys oman itsen ja toisten kärsimykselle sekä sitoutuneisuus pyrkiä lievittämään
ja estämään tätä kärsimystä."


Aidoimmillaan ja lähtökohdiltaan kirjan kirjoittaneet ovat kärsimyksen lievittäjiä, herkkiä
ihmisiä.


                                                                                                              Markku Laitinen

Et sinä murehdi.

"Kun ystävä sanoo mielipiteensä, et sinä pelkää sanoa "ei" etkä jätä sanomatta "kyllä". Ja kun
hän on hiljaa, sinun sydämesi ei lakkaa kuulemasta hänen sydäntään. Sillä ilman sanoja ystävien
kesken kaikki ajatukset, kaikki toiveet, kaikki halut syntyvät ja jaetaan iloiten suosionhuutoja
kaipaamatta. Kun eroat ystävästäsi, et sinä murehdi. Sillä se, mitä hänessä rakastat eniten,
saattaa tulla kirkkaammaksi hänen poissa ollessaan niin kuin vuori tasangolta katsoen näyttää kiipeilijästä kirkkaammalta."  (Kahlil Gibrad


Mitään salaamaton ystävyys on harvinaista, kallisarvoista ja suojelemisen arvoista. Ja aivan
kuten rakkaudessa, luottamus on kaiken perusta. Syvällisen ystävyyden tavoittelija ottaa riskin.
Voi joutua pettymään, mutta ilman tätä riskiä ei koskaan saa kokea sitä mitä kaipaa.


Jos on onnea, niin tavoittaa jotain Kahlil Gibradin kuvaamaa - voi elää "suosionhuutoja" kaipaa-
matta.


                                                                                                              Markku Laitinen

Sotasankareita.

Koko kylä oli täynnä sotasankareita ja meidän äiti oli evakko, "ryssä". Eikä meillä ollut esitellä
isää, joka olisi sotinut, haavoittunut tai kuollut sodassa. Me oltiin sillä tavalla "orpoja" sodan
jälkeisessä maailmassa. Joka ainoassa kylän talossa lapset ihailivat isänsä sotamuistoja, paitsi
meillä.


Kaikki kivuliaat huudot, tönimiset ja epätoivoiset yritykset päästä mukaan leikkeihin,
miellyttämisen tarve ja hyväksynnän hakeminen, sieltä ne tulevat.


Jos isä olisi kuollut rehellisesti sodassa, eikä äiti olisi ollut evakko, niin minua ei olisi kiusattu.


                                                                                                                     Markku Laitinen

Kirja: Joka paljastaa, ettei kukaan ole yksin yksinäinen.

"Meillä kaikilla on vastakkaisiin suuntiin vetävä halu tai sisäinen ristiriita: yhtäältä tunnemme
vetoa toisiin ihmisiin, koska tarvitsemme heitä, ja toisaalta haluamme heistä irti, koska tarvit-
semme etäisyyttä ja rauhaa."


Lars Svendsen
Yksinäisyyden filosofia
Suomentanut Salla Korpela
Docendo Oy 2017


Yksinäisyys on meille kaikille tuttu käsite, yksinäisyyden kokemukselta tuskin kukaan välttyy,
mutta mitä kaikkea oikeastaan tarkoitetaan, kun puhutaan yksinäisyydestä, sitä valottaa kirjas-
saan Lars Svendsen.


Yksinäisyydelle on olemassa erilaisia määritelmiä, mutta yhteistä niille on kivun ja surun
tunne, käsitys itsestä eristettynä tai erillään muista ja kokemus läheisyyden puutteesta, kertoo
Svendsen


Edelliseen määritelmään liittyen Svendsen kirjoittaa: "Rakkaudella on aina hintansa, ja
yksinäisyys on osa sitä. Jokainen, joka välittää jostakusta tai rakastaa, joutuu kokemaan
yksinäisyyttä, kun rakkauden tai välittämisen kohde ei enää ole paikalla, kun hän on fyysi-
sesti tai emotionaalisesti poissa."


Erittäin tärkeä on Svendsenin huomio, jota hän kuvaa näin: "Voimme yrittää tekeytyä haavoittumattomiksi olemalla solmimatta läheisiä suhteita toisiin, mutta sen hintana on
vieläkin suurempi yksinäisyys."


Yksinäisyyden kokemuksen syyt ja seuraukset Svendsen paljastaa karulla tavalla: "Yksinäinen
ajattelee, että häntä ei rakasteta eikä kukaan halua olla hänen ystävänsä, mutta ongelma onkin
ehkä siinä, että hän ei kykene rakastamaan eikä olemaan kenenkään ystävä, koska asettaa
ystävyydelle ja rakkaudelle mahdottomia vaatimuksia."


Svendsenin mainitsemat mahdottomat vaatimukset liittyvät usein siihen, että: "Tarvitsemme
ystävyyttä ja rakkautta elämäämme, Meillä on tarve välittää jostakusta, ja tarvitsemme myös
jonkun välittämään meistä. Toisesta välittäminen tekee maailmasta merkityksellisen."


Svendsen erottaa huonon ja hyvän yksinäisyyden: "Huonoon yksinäisyyteen sisältyy väistä-
mättä kipua ja epämukavuutta, kun taas hyvään yksinäisyyteen ei tarvitse liittyä mitään
tiettyä tunnetta - useimmiten tunne on myönteinen, mutta se voi olla myös tunnearvoltaan
neutraali."


Hyvän yksinäisyyden edellytys paljastuu Svendsenin kirjoittaessa näin: "Yksinäisyyden pelko
on paljon perustavampaa laatua oleva tunne kuin rakkaus muita kohtaan, ja tämä pelko on
voitettava, jos haluaa elää onnellista elämää."


Hyvään yksinäisyyteen liittyen Svendsen haluaa vielä mainita, että: "Hyvä yksinäisyys on
uhattuna, kun otamme tylsistyneinä, levottomina, epävarmoina tai laiskoina turhan nopeasti
kontaktia muihin kasvotusten, puhelimitse tai tietokoneella sen sijaan, että jäisimme
yksinäisyyteemme."


Yksinäisyyden filosofia avautuu ilman tieteellistä peruskoulutusta olevallekin selkeänä ja
mielenkiintoisena. Lukija voi tehdä merkityksellisen ja avartavan matkan sisäisiin kokemuk-
siinsa, joiden ytimessä on yksinäisyyden kokemus, sekä hyvässä, että pahassa.


                                                                                                                          Markku Laitinen   

Turvattomuus.

Turvattomuus on lapsen suurin onnettomuus. Vintillä, natisevan hetekan päällä unta odottava
lapsi käpertyy sikiöasentoon. Hän on peloissaan, alakerran humalaisten aikuisten - isän ja
äidin - heidän vieraidensa meteli , kovaäänisyys ja kohta riitelyksi muuttuva seurustelu,
tappeluksi yltyvä uhkailu itkettää.


Lapsi pissaa housuihinsa. Aamulla, kun alhaalta kuuluu vain kuorsausta hän hiipii varovasti
rappuja alas, on nälkä ja jano.


Varovasti hän astelee lattialla makaavien ylitse, säikähtää unissaan örisevää viinalta haisevaa
miestä. Juoksee äkkiä vintinrappuja ylös, heittäytyy hetekalle ja käpertyy sikiöasentoon.


                                                                                                               Markku Laitinen

Itsekkyys ja ahneus ovat ihanteita.

"Kasvatuksen ja itsekasvatuksen tehtävänä on säädellä itsekkyyden määrä kohtuulliseksi ja
torjua ahneus. Itsekasvatus voi herättää meissä filosofin, viisauden rakastajan, joka on eettisesti
näkemyksellinen hyvän elämän ja hyvän yhteiskunnan tavoittelija."  (Risto Suvanto)


Ylläoleva ideaali kuva vaikuttaa saavuttamattomalta. Itsekkyys ja ahneus ovat ihanteita, joiden
avulla tavoittelemme "hyvää elämää".


Yhä harvempi on enää esimerkiksi valmis "hankkimaan lapsia", koska sen koetaan olevan joten-
kin "itseltä pois", halutaan olla ikuisesti vapaita. (ikuinen nuoruus?)


30 vuotiastakin saatetaan kutsua nuoreksi ja toinen saman ikäinen kertoo pelaavansa pleikkaa
päivin ja öin.


Huvittelu ja itsensä hemmottelu ovat tavoitelistan kärjessä. Kaikki itselle hankittu koetaan
tyydyttävänä.


Alan huippua edustavat ne, jotka oman ilmoituksensa mukaan eivät etsi edes rakastelua varten kumppania, he rakastelevat mielummin itse itsensä kanssa.


                                                                                                                        Markku Laitinen

Kirja: Jonka avulla historia avautuu uudella tavalla.

"Samaa sakkia ollaan, maailmankansalaisia ja moneen suuntaan vuosikymmentuhansien aikana
paremman elämän toivossa vaeltanutta, kuolemaa onnistuneesti paennutta, sukupuuton välttä-
nyttä porukkaa."


Juha Hurme
NIEMI
Kustannusosakeyhtiö Teos
2017


Juha Hurmeen kulttuurihistoriaa pursuava kirja on nautinnollista luettavaa. "Tolkuton mieli-
kuvitus ja verbaalinen irrottelu yhdistyvät ensyklopedistiseen tietämykseen, karkea komiikka
auktoriteettisatiiriin", kuvailee Hurme erään kirjansa henkilön taidokkuutta ja tulee samalla
tehtailleeksi oman kuvansa, sillä erotuksella, että Hurme on itse vielä taidokkaampi kirjoittaja
ja myös "tietäjänä" ylivertainen.


Hurme aloittaa alusta ja kuvailee Neandertalilaisen ihmisen: ajatteleva ja herkkä olento, joka
eli rajua ja vaarallista elämää olemassaolotaistelun kovissa olosuhteissa satatuhatta vuotta
ennen kela-korvauksia ja miljoona vuotta ennen kansalaispalkkaa.


Hän jatkaa vielä näin: Tutkijat ovat osanneet lukea löytyneistä luista, että neandertalilaiset hoi-
tivat pysyvästi vammautuneita tovereitaan jopa vuosikausia. Ruokkivat, hoivasivat ja elättivät
sinänsä hyödyttömiä veteraaneja. Kaveria ei jätetty! Tämä tämmöinen on empatiaa ja
altruismia, korkeinta ihmisyyttä.


Hurme haluaa vielä korostaa, että me kaikki olemme suhteellisen pienen, luultavasti Itä-
Afrikassa eläneen jengin jälkeläisiä.


Tämän alustuksen jälkeen Hurme tekee hyppäyksen Niemelle, jolla hän omien sanojensa
mukaan tarkoittaa "sitä Pohjois-Euroopan peräosaa ja Siperian ja Skandinavian kainalo-
kuoppaa, jota niemeläiset, joskaan eivät ketkään muut, alkoivat kutsua Suomeksi."


Hurme huudahtaa vielä, että ei ollut mitään karttoja. Ihmiset eivät tienneet missä he olivat!


Minkälaisia esi-isämme ja äitimme sitten olivat, vaikkapa uskonnollisesti? Hurme antaa
Novgorodin arkkipiispa Makarin kuvailla: "Heidän inhottavina palvontakohteinaan ovat metsät,
kivet, joet, suot, lähteet, vuoret, mäet, aurinko, kuu, tähdet ja järvet, suoraan sanoen he palvovat
kaikkinaisia luontokappaleita kuin Jumalaa."


Tähän Hurme hihkaisee: Läntiset itämerensuomalaiset: virolaiset, vatjalaiset, inkeroiset, suoma-
laiset ja karjalaiset lauloivat. Kaikki lauloivat! Runolauluna vedeltiin maailmaa hahmottavat
myytit ja ajankohtaiset asiat, itkettiin kuolleet ja juhlittiin häät, peijattiin karhut ja loitsittiin
vaivat.


Eräänlaiseksi todisteeksi äskeiselle Hurme antaa lukuja joita sopii hämmästellä: "Vuonna 1948
kokonaisuudessaan kansiin saaduissa Suomen Kansan Vanhoissa Runoissa on 33 järkälemäistä
osaa, niissä sivuja 26 487, runomuistiinpanoja 85 000 ja niissä säkeitä 1 270 000."


Hurmeen kirjassa soditaan Ruotsin ja Venäjän kielisten komentojen kaikuessa. Ja maailman-
kauppa kukoistaa monikielisenä.


Juroa kansaa opetetaan "ihmisten" tavoille häivyttämällä kansanuskomuksia. "Oikea" Jumala
taotaan koviin kalloihin.


Hurme nostaa hienoja yksittäisiä persoonia historian kätköistä ja luo heidän kauttaan uusia
kappaleita kansanhistoriaamme.


Lukekaa hyvät ihmiset itse tämä Juha Hurmeen loistokas kulttuurihistoriallinen teos, nauttikaa
ja oppikaa yhtä aikaa.


Ottakaa historian opettajat tämä kirja esille luokassa, niin ei kukaan enää haukottele tunnilla.


                                                                                                                Markku Laitinen

Elämän armoilla.

"Siinä missä esimerkiksi ihmissuhteisiin ja koulutukseen voi vaihtelevissa määrin itse vaikuttaa,
emme voi valita vanhempiamme tai sitä, mihin maahan tai kulttuuriin synnymme. Elämme siis
samanaikaisesti sekä itse rakentamassamme elämäntilanteessa että eteemme annetun elämän
armoilla."  (Lauri Rauhala)


Me emme lähde kaikki samalta viivalta, eikä meillä näin ollen voi olla samanlaisia mahdolli-
suuksia. Eriarvoisuus saattaa rakentua jo syntymästä saakka.


Joku voi syntyä täydelliseen toivottomuuteen, sellaisten vanhempien lapseksi, joiden elämän
tärkein asia on päivittäinen huumeannos.


Toisella on kyllä rakastava syli, mutta ei ruokaa, koska ruokaa ei ole saatavilla, on vain äärim-
mäinen köyhyys.


Kolmas kuulee ympärillään vain sodan ryskeen, pommien paukkeen ja luotien vihellyksen, hän
näkee verta ja kaduilla makaavia ruumiita.


Mahdollisuuksien maailmaan syntyvillä on kaikkea sitä, mistä jotkut muut jäävät paitsi. Onnen
edellytykset ovat siis olemassa.


Sama maailma, mutta niin eriarvoinen jo lähtökohdiltaan. Rauhalan mainitsema, elämän armoilla
eläminen, jää joidenkin osalta heidän lopulliseksi kohtalokseen.


                                                                                                                  Markku Laitinen 

Kirja: jossa mahdoton tulee mahdolliseksi.

"Tämä viisisenttinen kasvain oli ystävä, joka oli tullut tänne auttamaan minua elämään enemmän
omien arvojeni mukaista elämää. Hidastamaan tahtia ja opettamaan minulle rajoja."


Karita Aaltonen
Uskalla parantua
Uskomaton tositarina toivosta ja
mielen voimasta
Viisas Elämä 2017


Aivokasvain on jo sanana pahaenteinen, Karita Aaltonen sai tietää kasvaimen olemassaolosta
keskellä elämän hehkua.


Karita Aaltosella oli kaikki hyvin, kotona kaksi lasta ja mies, monipuolinen työura ja vilkas
sosiaalinen elämä.


Syöpädiagnoosin jälkeen hänelle luvattiin korkeintaan vuosi elinaikaa. Karita elää nyt ehkä
elämänsä onnellisinta aikaa, mutta sitä ennen ehti tapahtua paljon.


Alkoivat pitkät ja rasittavat hoitojaksot, joiden rinnalle nousivat Karitan tahdosta täydentävät
luonnonmukaiset hoidot. Leikkaus on kuitenkin pakollinen toimenpide.


Kuvaukset toimenpiteistä ja hoidoista eivät kuitenkaan ole kirjan oleellisinta antia, lukija
hämmästyy ennen kaikkea elämän asenteesta, joka sisältää mahdottoman määrän toivoa.


Ja sitä toivoa Karitalta yritti viedä tieto syövän uusiutumisesta. Edellisestä leikkauksesta oli
ehtinyt kulua vain kaksi kuukautta: "Mustaa. Tyhjää. Ei mitään. Pimeää. En todellakaan
tiennyt mitä tehdä. Olin aivan loppu. Antakaa minun jo olla."


Leikkauksen jälkeen tulee vielä tieto: "Näyttää valitettavasti siltä, että kasvain on muuttunut
pahalaatuisemmaksi." Mutta tämäkään ei lopullisesti lannista Karitaa:


"En suostunut luovuttamaan. En. Minä haluan elää!" Karita saa idean "firmasta", jonka missio
on paraneminen:


"Tähän firmaan "palkataan" ne, jotka vilpittömästi uskovat siihen, että paranemiseni on mah-
dollista. Ihmisiä, jotka seisovat täysin minun puolellani ja haluavat auttaa."


Karita luettelee firman osa-alueet:
1) Päätös parantua
2) Heimo (perhe, saman henkiset ihmiset..)
3) Ruokavalio
4) Kehon voima
5) Mielen voima
6) Toivon merkitys paranemiselle
7) Luonnon oma voima


Kirjassa käydään läpi kaikki mainitut osa-alueet ja kerrotaan niiden vaikutuksesta osana koko-
naisuutta, jonka päämääränä on paraneminen.


Karita haluaa jakaa kokemusperäisiä, selkeitä viestejä, tässä yksi tärkeimmistä: "Kaikki oma
sisäinen voima on valjastettava vastustelun ja taistelun sijaan uuden rakentamiseen. On
aloitettava elämän tärkein rakkaussuhde omaan itseen."


Ja vielä lisää: "Se mitä tarvitsemme, on paljon motivaatiota, positiivisuutta, uskoa itseemme
ja siihen, että paraneminen on mahdollista, uskallusta olla heikko ja pyytää apua."


Karita Aaltonen on kuin ihmeen kaupalla yhä vaeltamassa täällä keskuudessamme. Hänen
tarinansa on lukemisen arvoinen, opettavainen ja hämmentävä.


Ilman kritiikkiä ei Karitakaan tässä selviä: Villinä ryöppyävä, palava intomielisyys tuntuu
aika-ajoin jopa häiritsevältä. Kirja voi tuntua "raskaalta" luettavalta, jos on itse aivan loppu,
masentunut tai sairautensa nujertama. Kuvat raikkaasti nauravasta päähenkilöstä vaikuttavat
liiotelluilta.


Mutta arvokkain osa kirjan sisältöä kumoaa melkein kaiken "huonon". Uskon, että tämä kirja
on kirjoitettu "sydämellä".


                                                                                                           Markku Laitinen

Onko vaihtoehtoja olemassa?

"Kaikkien supistusten ja inhimillisten resurssien järjestelmällisen tuhlauksen jälkeen yhä
useammat nääntyneet, apeat ihmiset kulkevat väsynein silmin ja yrittävät pitää nenänsä
vedenpinnan yläpuolella - työtä tehdään sen vuoksi, että "jotainhan ihmisen täytyy tehdä,
eikä tässä ole muuta tarjolla."  (Lennart Koskinen)


"Voidaan syystä kysyä, olisiko ainoallakaan ihmisellä varaa kaikesta huolimatta rajallisen
elämän näkökulmasta käyttää 8 tuntia päivässä, 40 tuntia viikosta ehkä 40 vuoden ajan
johonkin, jota hän pitää välttämättömänä pahana."  (Lennart Koskinen)


Lennart Koskinen yrittää avata silmämme näkemään jotain sellaista, mitä emme haluaisi
nähdä - useimmat meistä tekevät - ovat tehneet työtä, joka on "pakkopullaa".


Työ on vastenmielistä ja ainoa motiivi on palkka, joka sekin tuntuu riittämättömältä. Päivät
kuluvat "kelloa katsellen" - haukottelun lomassa ikävystyen.


Lomalta palataan kuin vanki vankilaan - vapaus hyvästellään haikein mielin. Seuraava loma
häämöttää ainoana toivon pilkahduksena tuolla kaukaisuudessa.


Elämä on jossain muualla ja jokapäiväinen "8 tunnin tuomio" on sellainen "harmaa möykky"
joka täytyy suorittaa pois.


Tämän provosoivan ja yliampuvan kuvailun tarkoituksena on "nykäistä itseä hihasta", että
rohkaistuisi kysymään, onko vaihtoehtoja olemassa?


Jos olisikin yhtä-äkkiä mahdollista hakeutua työhön - työpaikkaan, johon lähtisi "vihellellen",
ja työpäivä kuluisi niin rattoisasti, että säpsähtäisi kun käskettäisiin lähteä kotiin. (?)


Ajatus on muutoksen alku..


                                                                                                                      Markku Laitinen

Kirja: jossa suru saa monenlaiset kasvot.

"Kipeimmänkin surun kääntöpuoli on kaunis: suremme läheistemme kuolemaa siksi, että
olemme toisillemme tärkeitä."


Mari Pulkkinen
Surun sylissä
Suomalaisten kokemuksia menetyksestä
Kustantamo S&S 2017


Mari Pulkkisen kirjassa suru saa monenlaiset kasvot, Pulkkinen myös kyseenalaistaa mallit ja
teoriat joiden mukaan tulisi surra: "Ongelmallista erilaisissa teorioissa ja varsinkin vaihe-
mallissa on se, että niiden kautta on syntynyt painostava käsitys siitä, miten surun tulisi
edetä - ikään kuin olisi jokin oikea tapa surra."


Suru on hyvin yksilöllistä ja Pulkkisen mukaan "kokemus siitä, että edes lähimmät eivät käsitä
menetyksen kipua ja moninaisuutta, voi olla surevalle todella raskas ja herättää monenlaisia
vaikeita tunteita."


Surun moninaisuuteen voidaan liittää myös negatiivisten tunteiden läsnäolo, esiin nousevat
silloin katkeruus, viha, ja syyllisyys: "syyllisyyden tunne on sureville suomalaisille varsin
tavanomainen seuralainen. Intensiivisyydessään se vaihtelee häivähdyksestä musertavaan,
mutta syyllisyys on luonteeltaan jakamaton, surevaan itseensä kohdistuva ja käpertyvä
tunne. Äärimmillään se saa surevan jopa kyseenalaistamaan oman oikeutensa elää."


Äärimmäistä surua ja sen epäitsekkäintä muotoa edustaa lapsen kuolema, jolle vanhemmat
antavat "luvan" kärsimyksen tähden: "Suostumalla omaan suunnattomaan suruunsa vanhempi
voi valita lapselleen huonoista vaihtoehdoista paremman, kuoleman. On olemassa kärsimystä,
joka on omaa surua suurempi."


Yksi ihmeellisimmistä piirteistä suomalaisessa kuolemankulttuurissa käy ilmi tässä: Itkemättö-
myys rinnastetaan vahvuuteen ja kykyyn pärjätä. Vahvuuden mielikuvaa pidetään yllä
aktiivisesti, ja itkun jäljet pyyhitään kasvoilta ennen ulkomaailmaan astumista."


Kuunteleva ihminen on paras apu surussa: "Paras kuviteltavissa oleva kuuntelija olisi väsy-
mätön eikä keskeyttäisi vaan antaisi surevan puhua ja piirtää omista lähtökohdistaan käsin
sanallisen kuvauksen kokemuksestaan."


Lääkityksen avulla surua ei pitäisi Pulkkisen mukaan hoitaa: "Lääkitsemisellä alleviivataan
kulttuurista tulkintaa surusta jonakin, joka tulisi pystyä hallitsemaan. Räikeimmin tämä on
nähtävillä siinä ilmiössä, että lähimmät omaiset lääkitään hautajaisten ajaksi."


Pulkkinen esittää vielä tärkeän kysymyksen: "Milloin suomalaisen on lupa riisuuntua vahvuu-
destaan ja romahtaa, jos ei läheisen kuoltua?"


                                                                                                                  Markku Laitinen

Karhun pyllyttäjät

"Karhu pyllytettiin eli karkotettiin maatalouksien laitumilta ja karjan kimpusta naisen peppua
vilauttamalla. Pyllytys tapahtui sillä viisiin, että yleensä vähän vanhempi emäntä nosti
hameensa korviin ja pyllisti joka ilmansuuntaan tai erityisesti siihen suuntaan, josta karhun
tiedettiin tulevan. Laskettiin, että yhden päivän pyllytys takaisi vuoden suojan. Karhun
pyllyttäjissä oli puoliammattilaisia, jotka kiersivät talosta taloon ja pyllyttivät karhuja
asiallista, markkinoiden ja kilpailun säätelemää korvausta vastaan." (Juha Hurme)


Tämä Juha Hurmeen esittelemä kansanperinteemme "helmi" on tuttu ilmiö ja alan taitajille
olisi nykyäänkin töitä.


Asutusten laitamilla hiippailevat karhut voitaisiin hätää tällä ikivanhalla menetelmällä ja
samalla työllistyisivät Hurmeen mainitsemat vanhemmat emännätkin.


Kyllä kai ne sudetkin häipyisivät tällä samalla menetelmällä. Ehkä siinä rytäkässä häipyisivät
hiiret ja rotatkin. Niin ja heikompiluontoiset miehet, sellaiset mitääntekemättömät.


Tämä uusvanha ammattiryhmä otettaisiin ilolla vastaan. Parhaimmat pyllyttäjät palkittaisiin
kutsulla linnanjuhliin ja heidän nimensä löytyisi rikkaimpien listalta.


Tervetuloa pyllyttäjät.
                                                                                                                           Markku Laitinen