Joki virtaa lakkaamatta eteenpäin, mutta sen vesi on aina uutta. Suvannossa kelluva vaahto
milloin kuohuu, milloin haihtuu: kauan se ei koskaan viivy. Samoin on laita tämän maailman
ihmisten ja heidän majojensa.
Ihminen syntyy ja kuolee, mutta ei hän tiedä mistä tulee ja minne menee. Hän asuu vain hetken
tässä maailmassa: ei hän tiedä kenen tähden hän kaiken vaivan näkee, ei mistä on peräisin se
mikä hänen silmäänsä ilahduttaa. (Erakkomunkki, Kamo no Chomei)
Ihminen on aina pohtinut olemassaolonsa tarkoitusta, elämänsä merkitystä ja kuolevaisuuttaan.
Jos vastausta ei ole kuulunut, on hän oppinut pakenemaan todellisuutta.
Karkuun juokseminen ei kuitenkaan auta, jostain sisimmästä kumpuaa ahdistus ja sen myötä
näkyviin tulee ilmiselvä kuva kaiken turhuudesta.
Siinä kohtaa ihminen "romahtaa" ja saa mahdollisuutensa. Hän pysähtyy, "tervehtii" kuolemaa
ja toivottaa elämän tervetulleeksi.
Markku Laitinen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti