keskiviikko 18. huhtikuuta 2018

Juuri tälle sillä on merkitystä.

Turisti kulki pitkin autiota rantaa Meksikossa. Pian hän näki etäällä toisen miehen. Vielä hetken
kuljettuaan turisti näki, että tämä oli yksi läheisen kylän asukkaista. Mies heitteli jotain veteen
tasaiseen tahtiin.


Turisti luuli, että mies teki pienillä, litteillä kivillä leipiä, mutta lähemmäs tullessaan hän näki,
että kyläläinen heittelikin meritähtiä. Koko ranta oli niitä täynnä, sadoittain aaltojen rantaan
huuhtomia meritähtiä.


Mies selitti turistille, että jos hän ei heittäisi meritähtiä takaisin mereen, ne kuolisivat hapen
puutteeseen. Turisti äimistyi miehen teosta ja kysyi, eikö työ tuntunut aivan toivottomalta.


-Pelkästään tällä rannallahan täytyy olla tuhansia meritähtiä, muista rannoista puhumattakaan,
hän sanoi. -Luuletko sinä, että sillä on jotain merkitystä, että heität takaisin niistä muutamia?


Mies hymyili ja noukki rannalta taas yhden meritähden ja vastasi:


-Juuri tälle sillä on merkitystä.


Lähteet: Miksi ruoho kasvaa?
Sekä 57 muuta innostavaa ja ajatuksia herättävää tarinaa
Koonnut ja toimittanut: Klas Hallberg ja Magnus Kull
Bazar Kustannus 2003


Aivan kuten ylläoleva tarinakin kertoo, voimme mekin suhtautua auttamiseen. Sen sijaan, että
pakenisimme vastuuta lauseen - mitä hyötyä on antaa yhdelle jotain, kun nälkäisiä on miljoo-
nia? - taakse, me voimme ajatella, että tälle yhdelle sillä on merkitystä.


                                                                                                                       Markku Laitinen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti