On houkuttelevaa todeta, että tällainen on ollut kohtaloni. Puolustaudutaan sanomalla "en
mahda sille mitään, että elämänehtoni ovat tehneet minusta tällaisen". Kohtalonsa puitteissa
omien valintojensa avulla ihminen voi kuitenkin tehdä paljon ja siitä hän on vastuussa.
(Lauri Rauhala)
Itsensä määritteleminen "avuttomaksi" on jokapäiväistä puuhaa - en voi, en saa, en osaa, ei
minusta ole, koska olen sellainen, tällainen... Minulta puuttuu se ja tämä, siksi en onnistu,
enkä viitsi edes yrittää.
Ja kuitenkin, jos en ole lapsi vaan aikuinen, ovat kaikki langat omissa käsissäni. Rajoitteita
on, mutta niiden puitteissa voin toimia omalla tavallani - tämän hetkisten mahdollisuuksieni
mukaisesti.
En ehkä voi tavoitella "kuuta taivaalta", mutta voin "lakaista portaat". Eikä se ole vähäinen
teko, jos siitä on apua muillekin kuin itselleni.
Jos olen sillä tavalla "onneton", että sairaus estää fyysisen toiminnan, niin on mahdollista
harjoituttaa henkisiä kykyjä. Jos molemmat mahdollisuudet ovat vajavaisia, voin ainakin
olla olemassa.
Olemassa olo riittää, esimerkki: jos perhepiirissä on pieniä lapsia, eivät he välitä siitä, mihin
sinä kykenet, he rakastavat sinua, koska olet olemassa.
Niin se on loppupeleissä: riittää, kun on olemassa.
Markku Laitinen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti