"Heistä tuntuu, että he viettävät kaksoiselämää, koska he loistavan yhteiskunnallisen julki-
sivunsa taakse kätkevät äärimmäisen ahdistuksen. He soimaavat, joskus jopa halveksivat
itseään. Heillä on tarve löytää paikka, jossa he voisivat vihdoin olla aitoja." (Paul Tournier)
Tournier kuvailee ihmisiä joiden on "näyteltävä" yhteiskunnallinen osansa, koska heillä on
julkinen asema, mutta kuvaus pätee myös meihin rivikansalaisiin.
Eräs Tournierin potilaista huudahtaa: "Kaikki kunnioittavat minua, kukaan ei rakasta minua".
Sellaisen huudon voi päästää vaikkapa "ahdistunut kansakunnan johtaja", me muut "ahdistuneet" voimme ehkä vain todeta, että kukaan ei rakasta minua.
Kaksoiselämä on raskainta elämää, valetta, jonka tuntee "nahoissaan" ja jota ylläpitää koska
luulee, ettei kelpaa sellaisenaan. Ihminen elää roolinsa vankina. "Pappi ei perkeleitä ilmoille
syydä" ja siihen tapaan.
Oman rakennelma voi romahtaa, jos vaikkapa sairastuu, tai lähipiirissä tapahtuu jotain vakavaa.
Mitä salattavaa "kuolevalla" on? Ihminen voi tuntea jopa vapautuvansa, kun voi "hellittää"
jonkun ymmärrettävän syyn varjolla.
Eugen Drewermann sanoo näin: "Emme pohjimmiltaan ole olemassa sen kautta, mitä teemme,
vaan sen kautta mitä kaikkea naamioidemme takana olemme."
Markku Laitinen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti