Enemmän hyvää kuin pahaa.

"Siltä varalta, että tämä yö jäisi viimeiseksemme, käyttäkäämme se johonkin sellaiseen, mitä
ei tarvitse katua - maailmaa ja elämää koskevaan pohdiskeluun." (Eino Kaila)


Sellainen mahdollisuus on joka hetki, että "tämä yö jää viimeiseksemme", siksi meidän olisi
hyvä valita miten aikamme käytämme.


Tekoni, pyrkimykseni, haluni ja tarpeeni kertovat siitä millainen olen. Joka hetki valitsen ja
jätän valitsematta. Tämä on mielestäni tärkeää, tuo ei. Elämänarvoni näkyvät valinnoissani.


Jos ja kun saan sitten vähän ennen elämän loppua puntaroitavakseni sen, mitä olen elämäkseni
kutsunut, niin näen "kaikki tulokset".


"Tuloksiin" voin vaikuttaa tämän hetkisillä valinnoillani ja teoillani, vaikkakin huomioon
otettaisiin myös se tunnettu tosiasia, että tiedostamattani toimin tahtoni vastaisesti. Teen
pahaa, vaikka tahdon hyvää.


Toki voimme yrittää paeta vastuuta syyttämällä ympäristöä ja joskus se on aiheellistakin, mutta
me voimme tehdä myös voitavamme olosuhteista tai elämänhistoriastamme huolimatta.


Rajoittuneiden mahdollisuuksienkin puitteissa voin päättää ajatusteni sisällöstä ja suhtautumis-
tavastani. (joskus kylläkin rajoitetusti)


Me kuljemme täällä ankaran vastuun alaisina ja vähän väliä hairahdumme, mutta jos käteen jää
enemmän hyvää kuin pahaa, se riittää.


                                                                                                                Markku Laitinen            

Ihminen roolinsa vankina.

"Heistä tuntuu, että he viettävät kaksoiselämää, koska he loistavan yhteiskunnallisen julki-
sivunsa taakse kätkevät äärimmäisen ahdistuksen. He soimaavat, joskus jopa halveksivat
itseään. Heillä on tarve löytää paikka, jossa he voisivat vihdoin olla aitoja."  (Paul Tournier)


Tournier kuvailee ihmisiä joiden on "näyteltävä" yhteiskunnallinen osansa, koska heillä on
julkinen asema, mutta kuvaus pätee myös meihin rivikansalaisiin.


Eräs Tournierin potilaista huudahtaa: "Kaikki kunnioittavat minua, kukaan ei rakasta minua".
Sellaisen huudon voi päästää vaikkapa "ahdistunut kansakunnan johtaja", me muut "ahdistuneet" voimme ehkä vain todeta, että kukaan ei rakasta minua.


Kaksoiselämä on raskainta elämää, valetta, jonka tuntee "nahoissaan" ja jota ylläpitää koska
luulee, ettei kelpaa sellaisenaan. Ihminen elää roolinsa vankina. "Pappi ei perkeleitä ilmoille
syydä" ja siihen tapaan.


Oman rakennelma voi romahtaa, jos vaikkapa sairastuu, tai lähipiirissä tapahtuu jotain vakavaa.
Mitä salattavaa "kuolevalla" on? Ihminen voi tuntea jopa vapautuvansa, kun voi "hellittää"
jonkun ymmärrettävän syyn varjolla.


Eugen Drewermann sanoo näin: "Emme pohjimmiltaan ole olemassa sen kautta, mitä teemme,
vaan sen kautta mitä kaikkea naamioidemme takana olemme."


                                                                                                                        Markku Laitinen

En ole hyvä, enkä paha. Olen ihminen.

"Vasta kun osaa tulla toimeen vaikeimman ihmisen, oman itsensä kanssa, on helpompaa
sopeutua toisiin."  (Lauri Rauhala)


Meidän kaikkien sisin muodostuu "kimpusta ristiriitoja". Halut, toiveet ja tarpeet pyrkivät
yhtenään etsimään toteutumisen mahdollisuutta ja näitä kontrolloiva omatunto - yliminä
seisoo jarrumiehenä edessä. Kolmas pyörä, sovitteleva "järkevä minä", toimii erotuomarina.


Tästä sekasotkusta, höystettynä ulkoisilla tekijöillä, muodostuu hyvä tai paha olo - tunteet
joita koemme.


Jos hyväksymme tämän todellisuuden, olemme löytäneet sen vaikeimman ihmisen, josta
Rauhala puhuu. Tämän jälkeen voimme ryhtyä harjoittelemaan Rauhalan mainitsemaa toimeen tulemista.


Omien tunteiden tunnistaminen ja niiden lähteelle pääseminen on tärkein askel. Sitten voimme
vaikkapa nyökätä hyväksyvästi ja sanoa: näin minä koen tällä hetkellä. En ole hyvä, enkä paha.
Olen ihminen.


                                                                                                            Markku Laitinen

Meidän on kohta avattava silmämme.

"Elämä sinänsä ei ole arvoista korkein, vaan elämän tekevät elämisen arvoiseksi vasta ne henki-
set arvot, jotka siinä toteutuvat, oikeus, totuus ja laupeus."  (Eino Kaila)


Kailan mainitsemista henkisistä arvoista tuskin on ollut tietoakaan viimeisten vuosien aikana,
eikä elämä muutenkaan ole juuri ollut minkään arvoista.


Meille on syötetty uusliberalistista markkinatalousajattelun arvomaailmaa siihen tahtiin, että
siitä on tullut uskonkappale.


Kaikki on sidonnaista tehokkuusajatteluun, kilpailukykyyn ja pörssikursseihin. Sairaita, lapsia,
vanhuksia, vammaisia, mielenterveyspotilaita ja muita avuntarvitsijoita ei hyvällä katsella,
paitsi silloin kun heistä voidaan hyötyä rahallisesti.


Markkinatalouden hengessä varallisuus on kerääntynyt pienen eliitin "sukanvarteen" siihen
tahtiin, että yhteiskunnan keskiluokkaisetkin ovat alkaneet köyhtyä. Seuraukset näkyvät jo
mielenosoituksina. (Ranska ym.)


Kaikkialla kuohuu koska kuljemme väärään suuntaan. Ahneus tuhoaa elinympäristöämme
kiivaaseen tahtiin. Jokainen tuntee sisimmässään "pistoksen", mutta ei luovu "omastaan".


Meidän on kohta avattava silmämme tai löydämme itsemme "tuhkan keskeltä". Henkisten
arvojen aika alkaa nyt.


                                                                                                                   Markku Laitinen 

Riita elämän kanssa.

"Olemme vapaat joko hyväksymään tai hylkäämään elämän. Hyväksymällä elämän otamme
kantaaksemme todelliset tilanteet - ruumiimme, kasvomme, olemisen tapamme - ja meille
kuuluvan vastuun, allekirjoitamme sopimuksen maailman ja ihmisten kanssa."
(Maurice Merleau-Ponty)


No niin, me olemme täällä, olemme hyväksyneet elämän. Emmekö ole tyytyväisiä? Miksi
valitamme yhtenään? Missä on kiitollisuus?


Jos hyväksymme elämän sellaisena kuin se ilmenee, niin tyytyväisyys paistaa kasvoiltamme,
eikä nurinaa kuulu.


Ei, emme me ole hyväksyneet elämää. Me pistämme kampoihin, olemme "vastustajia". Jos
elämä ei anna koko ajan sitä mitä haluamme, niin kiroamme sen.


Hyväksymme maailman ja muut ihmiset vain, jos se, he tanssivat pillimme mukaan. Siksi
meillä on koko ajan "riita elämän kanssa".


                                                                                                                 Markku Laitinen

Älä murehdi mitä muut sinusta ajattelevat.

"Hyvin useilla ihmisillä on taipumus rangaista itseään eri tavoin. Me vähättelemme itseämme,
tavoittelemme muiden hyväksymistä näiden ehdoilla ja tunnemme syyllisyyttä. Tästä on
seurauksena heikko itsetunto. Samaten seurauksena on eräänlainen tarkkaileva elämänmuoto.
Elämme kuin roolissa, jossa tapahtuvaa suoritusta tarkkailemme ikään kuin ulkopuolisen
silmin. Teennäinen elämäntapa riistää meiltä ajan ja mahdollisuuden aitoon elämiseen ja
tuntemiseen." (Tuntematon)


Valitettavasti ylläolevien viisaiden ajatusten julkituoja on päässyt katoamaan muististani.
Onneksi olen kuitenkin kirjoittanut ne ylös. (tyhmyyttäni jättänyt "luojan" nimen pois)


Miksi sitten olen tallennuksen tehnyt? Yksinkertaisesti sen vuoksi, että "sanat osuvat minuun
kuin nuoli". Alleviivaan jokaisen rivin.


Sama tuntematon lienee seuraavienkin ajatusten takana: "Tärkeintä on se, mitä olemme.
Lähinnä tärkeintä on, mitä meillä on. Viimeksi tulee, mitä muut meistä ajattelevat."
Tuohon vaiheeseen pääseminen on vielä työn alla.


"Älä murehdi mitä muut sinusta ajattelevat. Heillä on kiire miettiä, mitä sinä ajattelet heistä."
(Anon) Eikö olekin lohdullista ajatella näin. Tätä minä tavoittelen.


                                                                                                              Markku Laitinen  

En jää "potkimaan kiviä".

"Älä tuhlaa aikaa epäonnistumisen vihaamiseen. Epäonnistuminen on onnistumista suurempi
opettaja. Kuuntele, opi, jatka matkaa."  (Clarissa Pinkola Estes)


Jokainen epäonnistuminen on saanut minussa aikaan massiivisen pettymyksen tunteen. Sen
kintereillä on saapunut narsistinen raivo ja itseinho.


Vasta nyt olen oppinut armahtamaan itseni. Epäonnistumiset eivät vieläkään mene ohi olankohautuksella, mutta voin jo sietää todellisuutta johon kuuluu myös epäonnistuminen.


En enää jää "potkimaan kiviä". Osaan katsoa eteenpäin. Ja ehkä kykenen jopa oppimaan.


                                                                                                             Markku Laitinen

Riittää, kun on olemassa.

On houkuttelevaa todeta, että tällainen on ollut kohtaloni. Puolustaudutaan sanomalla "en
mahda sille mitään, että elämänehtoni ovat tehneet minusta tällaisen". Kohtalonsa puitteissa
omien valintojensa avulla ihminen voi kuitenkin tehdä paljon ja siitä hän on vastuussa.
(Lauri Rauhala)


Itsensä määritteleminen "avuttomaksi" on jokapäiväistä puuhaa - en voi, en saa, en osaa, ei
minusta ole, koska olen sellainen, tällainen... Minulta puuttuu se ja tämä, siksi en onnistu,
enkä viitsi edes yrittää.


Ja kuitenkin, jos en ole lapsi vaan aikuinen, ovat kaikki langat omissa käsissäni. Rajoitteita
on, mutta niiden puitteissa voin toimia omalla tavallani - tämän hetkisten mahdollisuuksieni
mukaisesti.


En ehkä voi tavoitella "kuuta taivaalta", mutta voin "lakaista portaat". Eikä se ole vähäinen
teko, jos siitä on apua muillekin kuin itselleni.


Jos olen sillä tavalla "onneton", että sairaus estää fyysisen toiminnan, niin on mahdollista
harjoituttaa henkisiä kykyjä. Jos molemmat mahdollisuudet ovat vajavaisia, voin ainakin
olla olemassa.


Olemassa olo riittää, esimerkki: jos perhepiirissä on pieniä lapsia, eivät he välitä siitä, mihin
sinä kykenet, he rakastavat sinua, koska olet olemassa.


Niin se on loppupeleissä: riittää, kun on olemassa.


                                                                                                                Markku Laitinen

Liian tärkeä kuolemaan.

Jos luonto äkkiä saisi äänen, se voisi kysyä: "Mikä on murheesi kuolevainen, kun antaudut
tähän itkuun ja nurinaan? Miksi itket ja valitat kuolemaa? Jos elämäsi tähän saakka on ollut
miellyttävää, miksi et poistu niin kuin vieras, joka on elämän täyden osan saanut, ja vetäydy
huolettomaan lepoon rauhallisin mielin? - Tai, jos kaikki voittosi ovat kuluneet hukkaan ja
elämäsi tullut vastenmieliseksi, mihin yrität sitä pitkittää?  (Lucretius  - Epikuros)


On olemassa ihmisiä, jotka eivät tahtoisi kuolla koskaan. Heidän tavoitteenaan on ikuinen
elämä. He antavat syväjäädyttää itsensä siinä toivossa, että saisivat jonakin päivänä herätä
elämään.


Miten hullua, miten itsekästä. Jos ei kukaan kuole, niin mihin kaikki tulevat ihmiset mahtuvat?
Mistä löytyy kaikille ruoka, vesi ja muu tarpeellinen? Kuinka maapallon elonkehä voisi
sellaista kestää, kun olemme jo nyt ylittäneet sen sietokyvyn?


Itsekkyyden taustalta voi löytyä ajatus siitä, että ihminen kuvittelee itsensä irralliseksi muusta
elollisesta. Ihminen antaa itselleen erivapauden olla jotain muuta kuin luonnon kiertokulun
osanen - "Olen liian tärkeä kuolemaan".


Tämä tärkeä "kuolematon" ihminen tarttuu kynsin hampain kiinni omaisuuteensa, hän puristaa
rahat nyrkkinsä luullen näin säilyttävänsä sen, mikä on hänelle rakkainta. Ja siinä kohtaa hän
huudahtaa: en tahdo kuolla!


"En luovu mistään, en edes elämästä", eikö tämä ole pohjatonta itsekkyyttä. Miksi ei voisi
ajatella, että annanpa tilaa "uusille vieraille".


Jokaiselle pitäisi olla jo alun alkaen selvää, että olemme täällä vain vierailulla - kuka minkäkin
aikaa - ja meidän on poistuttava, kun olemme "kylläisiä", tai "kohtalon kutsumia".


                                                                                                                  Markku Laitinen

Mihin kadotin kaikki nuo hetket?

"Ruusut eivät tiedä mitään ajasta; ne vain ovat. Mutta mitä tekee ihminen? Hän siirtää
tuonnemmaksi ja muistaa. Hän ei elä nykyisyydessä vaan kaipaa taaksensa katsellen
menneisyyttä tai yrittää varpaisillaan kurkistaa tulevaisuuteen, ympärillä olevista
rikkauksista huolimatta."  (Ralph Waldo Emerson)


Tyytymättömyyteni kumpuaa kyvyttömyydestäni "vain olla". Mieleni vaeltaa menneiden
parissa ja etsii tulevaisuudesta jotain, mikä antaisi tyydytyksen tunteen tähän hetkeen.


Tämä hetki ei koskaan ole riittävän hyvä. Tuijottelen mitään näkemättömin silmin tyhjyyteen.
Ja eräänä päivänä huomaan ajan käyneen vähiin.


Mihin kadotin kaikki nuo hetket, joista muodostui elämäni?


                                                                                                                     Markku Laitinen

"Koivuniemen herra"

"Tahdonvapaus on toimijan kyky hallita (tai ohjata tai kontrolloida) omia tekojaan niin, että
tätä voidaan pitää niistä moraalisesti vastuussa."


"Tahdonvapaus on kyky, voima tai mahdollisuus tehdä toisin."


"Tahdonvapaus on henkilön kyky olla omien päämääriensä ja tarkoitustensa viimekätinen
luoja ja ylläpitäjä."


(Aku Visala, Vapaan tahdon filosofia, Gaudeamus 2018)


Tahdonvapautemme esteeksi voivat ulkoisten tekijöiden rinnalle nousta sisäiset rajoitteemme.
Omatuntomme saattaa olla muodostunut siten, että sitä ohjaa "rankaiseva yliminä", lapsuuden
tuomitseva auktoriteetti, suomeksi sanottuna "koivuniemen herra", eli piiska.


Koska uhka on olemassa (ovensuun yläpuolella roikkuva risupiiska) on tahdonvapautemme
rajoitettu "isän hyväksymiin arvoihin", jotka saattavat olla vääristyneitä, yksipuolisia ja
jopa rikollisia.


Meistä on voinut tulla lapsuuden vaikutteiden vankeja, jotka toitottavat samoja "totuuksia",
kuin vanhempansa.


                                                                                                                           Markku Laitinen