"Jotkut uskovat vakaasti olevansa tunneasioissa turvassa vain silloin, kun he pysyttelevät varau-
tuneina, sulkeutuneina ja paksunahkaisina. He varovat visusti paljastamasta itseään, koska pel-
käävät, että jos nähdään keitä he ovat, he tulevat suojattomiksi ja lopulta puolustuskyvyttömiksi.
Kun he ovat suojautuneita ja luoksepääsemättömiä, heidän ihmissuhteensa eivät koskaan ylitä
pinnallista tasoa. Samanaikaisesti he valittavat rakkauteen tarvittavan syvällisen läheisyyden-
tunteen puuttumista." (Leo Buscaglia)
Selittämätön kaipuu huokailuttaa, eikä elämä tunnu tyydyttävältä, "jotain puuttuu". Löytyisikö
selitys kenties ylläolevasta Buscaglian kuvailusta?
Kasvatuskulttuurimme on näihin päiviin saakka suosinut kaikkea sitä minkä Buscaglia mainit-
see kirjoituksessaan. Sen vuoksi läheisyyden kaipuu ja läheisyyden pelko kulkevat meillä käsi kädessä.
Ristiriita kahlitsee meidät paikoilleen. Elämme neuroottisten pakkotoimintojemme alaisina. Ja
odotamme, että joku "pelastaisi" meidät elämään. Se mikä meissä on aitoa jää iäksi piiloon.
Markku Laitinen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti