Eikä halaus saa jatkua ikuisesti.

Älä turhaan kauhistele eron hetkiä
hyvästit ovat tarpeen,
jotta sinä ja ystäväsi
voitte kohdata uudestaan.


Ja jälleennäkeminen,
joko hetkien tai elinaikojen jälkeen
toteutuu vuorenvarmasti
niille, jotka ovat ystäviä.
                                            (Richard Bach: Illuusio)




Hyvästelet hänet ja jäät katselemaan kuinka juna loittonee. Mitä pitemmälle elämäsi matka on
ehtinyt, sitä useammin olet joutunut katselemaan "junan loittonemista".


Eron hetkiä kyynelillä ja ilman, polttavaa kaipuuta, pelkoa siitä, ettei enää koskaan nähdä, sen
kaiken olet saanut nähdä ja kokea.


On opittava päästämään irti, käsi on irrotettava toisen kädestä, eikä halaus saa jatkua ikuisesti.
Kohtaamiset ja erot ovat väistämättömiä, tervetuloa ja näkemiin.


                                                                                                            Markku Laitinen

Vain henkäys kaikkeudessa.

"Paradoksi piilee siinä, että koska meille on annettu tietoisuuden piinallinen lahja, kiinnitämme
tarkkaa huomiota maailmankaikkeuteen, vaikka se ei ole kiinnostunut meistä. Olemme olentoja,
jotka haluavat palavasti selvittää asioiden merkityksen ja jotka elävät ilmeisen tarkoitukset-
tomassa maailmankaikkeudessa." (Richard Holloway)


Tässä me seisomme olemattomalla pläntillä, maapallolla ja kuvittelemme olevamme tärkeitä.
Yllemme levittäytyvä äärettömyys ei meitä hetkauta.


Paitsi joskus, kun aavistelemme, että kohtaamme kuoleman ennen pitkään. Silloin nostamme
katseemme taivaalle ja kysymme itseltämme: mitäköhän tuolla on?


Ja sitten tulee se taju, joka kertoo omasta olemattomuudestamme, mitättömyydestämme ja
kaiken turhuudesta.


Ei ole enää mistä "pitää kiinni", on kammottavaa huomata olevansa "vain henkäys" kaikkeu-
dessa, jonka laajuus ylittää ihmismielen käsityskyvyn.


Erakkomunkin tavoin voimme vain tarttua toisiamme kädestä ja todeta: Veljet, siskot
itkekäämme.


                                                                                                                Markku Laitinen

Syöksy pää edellä elämään.

"Älä elä vaisusti,
älä rakasta laimeasti.
Syöksy pää edellä elämään.
Ota riski.
Siinä voi käydä huonostikin.
Rakkaudessa käy usein huonosti.
Mutta mitä sillä väliä.
Elämä ja kuolema ovat kaksosia.
Ihmisen täytyy murtautua ulos omasta vankilastaan.
Astua aurinkoon
ja
hengittää syvään."   (Henry Miller)




Kun lamaantuu ja apatia iskee kyntensä niin syvälle, että sattuu, on etsittävä "hengen ravintoa".
Henry Miller tarjoaa runossaan "sielullista voimaruokaa", jonka avulla nousukiito voi jälleen
alkaa.


Ei tarvitse välttämättä palkata "tsempparia", jos osaa etsiä kirjoista "elävää tekstiä", ikuista
viisautta, jonka avulla askeltaminen  muuttuu kevyeksi, mieli raikastuu ja tekee taas mieli
astua aurinkoon.


                                                                                                                     Markku Laitinen

Kirja: joka opetta meitä "haudan takaa".

"Älä ole kuin eläisit kymmenentuhatta vuotta. Väistämätön riippuu ylläsi. Kun vielä elät, kun
vielä voit, tule hyväksi."


Marcus Aurelius
ITSELLENI
keisarin mietteitä elämästä
Suomentanut Marke Ahonen
Basam Books 2018


Kuten kirjan nimi viittaa keisari Marcus Aurelius kirjoitti mietteensä vain itselleen, jälkipolvet
ovat halunneet niiden löytyvän muidenkin luettavaksi.


Aurelius katsoo totuutta silmiin piiskatessaan itseään ymmärryksen tielle: "ja että sinun aikasi
on rajattu ja että jos et käytä sitä kirkastumiseen, se on mennyttä ja sinä olet mennyttä eikä uutta tilaisuutta tule."


"Eikö jokaisen elämä ole hetki vain? Tämä sinun elämäsi on miltei lopussa etkä vieläkään
kunnioita itseäsi, vaan asetat oman onnesi toisten sielujen varaan." Tässä Aurelius puhuu
omalle "sielulleen", joka on hänelle todellisuutta.


Aforistisia viisauksia Aurelius hokee itselleen joka päivä, tässä yksi parhaista: "Toimi, puhu ja
ajattele kaikessa, niin kuin olisi mahdollista lähteä elämästä nyt heti."


Samaa voimallista ajattelua hän jatkaa näin: "ja muista vielä, että kukin elää vain tätä hetkeä,
tätä silmänräpäystä - muu on joko elettyä tai epävarmaa."


Aurelius ohjeistaa itseään: "Älä enää keskustele lavealti siitä, millainen hyvän ihmisen tulee
olla, vaan ole sellainen."


Omaksi "suosikikseni" Aureliuksen ajatuksista valitsen tämän: " Hetkellisyys on kaikkien
yhteinen osa, mutta sinä kartat ja tavoittelet kaikkea, kuin se kestäisi iäisesti. Hetki vielä, niin
suljet silmäsi, ja pian jo toinen itkee sinun ruumiisi hautaan kantanutta."


Marcus Aurelius "opettaa haudan takaa" meitä materialismin ja itsekkyyden vangitsemia ihmisiä.


                                                                                                                             Markku Laitinen

Hyvää jäi tekemättä.

"Ne jotka pelkäävät kuolemaa, tekevät mahdottoman tempun: he kuvittelevat olevansa todis-
tamassa omaa olemassa olemattomuuttaan ja surkuttelemassa sitä."  (A.C. Grayling)


Missä minä ole, kun jäljellä on vain "tyhjä ruumis"? En ole läsnä omissa hautajaisissani, enkä
enää tuossa hetkessä sure kuolemaani.


Hämmästyttävää on, että olemassa olemattomuuteni vaivaa minua, vaikka en todennäköisesti
tule siitä mitään tietämään.


Ehkä suruni liittyykin pelkoon, että elämä on jäänyt elämättä. Philip Larkin  kuvailee sen näin:
"Hyvää jäi tekemättä, rakkautta antamatta, aika haaskattiin, tyhjiin valutettiin."


Niin sen täytyy olla.


                                                                                                                        Markku Laitinen

He varovat visusti paljastamasta itseään.

"Jotkut uskovat vakaasti olevansa tunneasioissa turvassa vain silloin, kun he pysyttelevät varau-
tuneina, sulkeutuneina ja paksunahkaisina. He varovat visusti paljastamasta itseään, koska pel-
käävät, että jos nähdään keitä he ovat, he tulevat suojattomiksi ja lopulta puolustuskyvyttömiksi.
Kun he ovat suojautuneita ja luoksepääsemättömiä, heidän ihmissuhteensa eivät koskaan ylitä
pinnallista tasoa. Samanaikaisesti he valittavat rakkauteen tarvittavan syvällisen läheisyyden-
tunteen puuttumista."   (Leo Buscaglia)


Selittämätön kaipuu huokailuttaa, eikä elämä tunnu tyydyttävältä, "jotain puuttuu". Löytyisikö
selitys kenties ylläolevasta Buscaglian kuvailusta?


Kasvatuskulttuurimme on näihin päiviin saakka suosinut kaikkea sitä minkä Buscaglia mainit-
see kirjoituksessaan. Sen vuoksi läheisyyden kaipuu ja läheisyyden pelko kulkevat meillä käsi kädessä.


Ristiriita kahlitsee meidät paikoilleen. Elämme neuroottisten pakkotoimintojemme alaisina. Ja
odotamme, että joku "pelastaisi" meidät elämään. Se mikä meissä on aitoa jää iäksi piiloon.


                                                                                                                         Markku Laitinen