"Toisinaan paras palveluksemme rakastamillemme ihmisille on, että olemme vain vaiteliaita,
kärsivällisiä, toiveikkaita ja ymmärtäväisiä ja odotamme." (Leo Buscaglia)
Joskus toinen tarvitsee vain kuuntelijan, ei kommentoijaa. Toisinaan on hyvä unohtaa"viisaat neuvot" ja osoittaa vain eleillä, että kuulee mitä toinen sanoo.
Jos toinen ei sano mitään ja on surullisen näköinen, ei aina ole välttämätöntä "kysymyksin"
tunkeutua hänen maailmaansa. Voi hyvin odottaa sopivampaa hetkeä.
Hiljainen läsnäolo saattaa auttaa enemmän, kuin puheen ylläpitäminen. Sanaton viesti: jos
tarvitset apua tai mitä tahansa, olen tässä lähellä, on usein riittävää avunantoa.
Ja jos sanoittamiseen on välttämätön tarve, tulee ilmaisutavan olla huolella valittu. "Ota itseäsi
niskasta kiinni", on väärä tapa kannustaa allapäin olevaa.
Me ihmislapset väsymme, olemme surullisia ja onnettomia, mutta vain hetkittäin. Joskus masennumme, mutta siitäkin toivumme ajan kanssa.
Osan elinajastamme olemme iloisia ja hyvinvoivia, rakastamme ja meitä rakastetaan,
annamme ja saamme, eikä meitä tunnu vaivaavan mikään.
Mutta emme koskaan lakkaa tarvitsemasta toisiamme.
Markku Laitinen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti