"Esiin näyttäisi olevan nousemassa ajattelumalli, jossa muutos näyttäytyy itseisarvona ja jonka
mukaan tieteessä ei pidäkään pyrkiä sellaisiin vanhanaikaisiin arvoihin kuin totuus."
Sari Kivistö & Sami Pihlström
Sivistyksen puolustus
Miksi akateemista elämää tarvitaan?
Gaudeamus 2018
Kirjoittajat avaavat kirjansa (oikeutetulla) kritiikillä. Hyökkäyksen kohteena on konsulttibisnes.
"Kun tieteen tekijälle on ominaista jatkuva omien ja muiden käsitysten tarkistaminen ja korjaa-
minen, väärien päätelmien väsymätön paljastaminen sekä kaikkinainen kriittinen epäily, konsul-
tit ja ajatushautomojen vetäjät tyypillisesti nojaavat kriittisyyden sijasta vahvaan uskoon asiansa
edessä. He eivät epäile vaan uskovat."
Ja jatkoa seuraa: "Tällaiset konsultit eivät tee tutkinnoilla, pitkällä koulutuksella tai punnitulla
akateemisella tiedolla mitään, sillä heidän asiansa kärjessä on yhden idean myyminen. Pitkän
kirjallisen sivistyksen sijasta tätä tavoitetta palvelevat paremmin julkiseen esiintymiseen
harjaannuttavat taidot, markkinataidot ja aktiivinen verkostoituminen, joiden avulla tavoitel-
laan mahdollisimman suurta yleisöä."
No mitä kirjoittajat sitten puolustavat, kun he puolustavat sivistystä? "Eräänlaista ihmisen ihmi-
sen "inhimillistämistä", johon kuuluu sekä tiedollisten valmiuksien että moraalisten hyveiden
kehittäminen kasvatuksen keinoin."
Kirjoittajat laajentavat vielä näkökulmaa näin: "Sivistykseen sisältyy olennaisesti toisten ja
erilaisten näkökulmien kunnioittaminen. Yksilöllisen oppineisuuden ja hyveellisyytensä syvyy-
den ohella sivistynyt ihminen näkee laajasti muita mahdollisia näkökulmia."
Yliopistolain mukaan yliopistoissa tulee harjoittaa: vapaata tieteellistä perustutkimusta ja sii-
hen perustuvaa ylintä opetusta. Kirjoittajien mielestä nyt mennään kuitenkin suuntaan jossa:
uudistetaan rakenteita, tuotetaan erilaisia pseudoraportteja, brändätään, viestitään, järjestetään
pirteältä vaikuttavaa pöhinää. Pitää myös näyttää luovalta, tuoreelta ja koko ajan uudistuvalta,
ei missään tapauksessa pölyttyneeltä tai vanhanaikaiselta.
Suuntaukseen alullepanijoina kirjoittajat pitävät valtiovallan ja elinkeinoelämän lanseeraamaa
sovellettavuuden ja hyödynnettävyyden ideaa.
Kirjasta löytyy paljon mielenkiintoisia, kriittisiä näkökulmia, kuten seuraavastakin ilmenee:
"Pakonomainen innostaminen ja innostuminen, touhukkuus ja myönteisyyden kritiikittömyys
on erotettava aidosta akateemisesta, tieteellisestä, intellektuaalisesta innostumisesta, joka
voi olla myös hiljaista ja tapahtua yksinäisyydessä, esimerkiksi kirjastossa tai tietokoneen
ääressä."
Vielä rohkeammalta kuulostaa tämä: Nykyisin "hyveenä" opetetaan nuorille tutkijoille pikem-
minkin omien ansioiden hehkuttamista ja suurenteluakin, jopa jonkinlaista narsismia ja
röyhkeyttä, joiden avulla oma tutkimus voidaan määrätietoisesti "myydä" rahoittajille ja
mediayleisölle.
Kirjoittajat haluavat huomauttaa, että humanistisissa tieteissä tarkastellaan ylipäänsä sitä, mitä
ja millaisia olentoja me ihmiset olemme ja mitä se merkitsee koko kulttuurille, yhteiskunnalle
ja ihmiselämän tulevaisuudelle. Tätä taustaa vasten kirjan "provokatiivinen" sävy ja kriittinen
sisältö tulee ymmärrettäväksi.
Kannattaa ehdottomasti tutustua Kivistön ja Pihlströmin ajatuksiin. Kirjaa olisi myös luettava
ääneen eduskunnassa ja yliopistoissa.
Markku Laitinen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti