Juna lähtikin liikkeelle ilman äitiä.

"Vaikeinta eroaminen oli tietenkin pienimmille lapsille, jotka eivät ymmärtäneet mitä tapahtui
ja miksi - yhtäkkiä äidit vain hävisivät näkyvistä. Pahimmissa tapauksissa pienimmät lapset
jopa vietiin junaan nukkuvana, koska ajateltiin sen olevan armeliainta lasta kohtaan.
Pettymyksen tunteen on täytynyt olla valtava, kun lapsi koki tulleensa äitinsä hylkäämäksi."
(Jenni Kirves, Sotalasten siirretty lapsuus)


Reino Louko (entinen sotalapsi) kuvailee: "Lotat ovat kertoneet junaan tuoduista lapsista, joita
äidit olivat kehottaneet istumaan kiltisti paikoillaan ja odottamaan siinä sillä aikaa, kun he
kävivät vielä hakemassa jonkin unohtamansa asian. Ja kun juna sitten lähtikin liikkeelle ilman
äitiä, lapsen epätoivo oli niin täydellinen, että senhetkiset muistikuvat raastavat vieläkin
sellaisen ihmisen mieltä, joka on sen kokenut."


"Liian varhaisen erokokemuksen takia sotalapset ovat joutuneet kerjäämään hyväksyntää ja
siksi heistä on tullut liian kilttejä aikuisia. Sotalapset ovat eläneet koko elämänsä toisten
ehdoilla, ikuisten kiitollisuuden - ja velvollisuudentunteiden vankina. Heidän elämäänsä
leimaa voimakas turvallisuuden ja hallinnan tarve sekä jatkuva hylkäämisen pelko ja kyvyttö-
myys luottaa ja kiintyä toisiin ihmisiin."
(Sotalapsuuden traumaattisuutta korostavat tutkijat, Jenni Kirves)


"Juurettomuus on selvästi havaittavissa sisimmässäni. Minusta tuntui koko lapsuuteni ajan,
että kukaan ei pitänyt minusta minun itseni vuoksi, että kaikki tahtoivat päästä eroon minusta.
Sen vuoksi en vielä nykyäänkään löydä rauhaa mistään. Minun on oltava liikkeellä, koska
tunnen koko ajan jonkin ahdistavan minua."  (Reino Louko)


Lähteet: Suomen lapset sodassa - lehti.
WSOY 2018
                                                                                                                        Markku Laitinen

Olemassaolon hätä.

Olemisen perustunnelma: "turvattomuus, maailman kammottava vieraus ja arvoituksellisuus,
oman olemisen ehdoton äärellisyys ja rajallisuus, tunne siitä, että on heitetty käsittämättömään
ja mielettömään maailmaan ja jätetty kuoleman, syyllisyyden ja kaikille pinnallisille tunteille
ja tunnelmille lopullisen perusvärin antavan ahdistuksen, Angstin, alaiseksi." (Stegmuller)


"Ihminen huomaa olemisen haurauden, sen murenevuuden"  (Jaspers)


Kun ahdistaa, eikä sille tunnu löytyvän merkittävää syy-yhteyttä, voivat ylläolevat ajatukset
antaa selityksen. Meitä vaivaa "olemassaolon hätä".


Emme saata ymmärtää mikä tarkoitus elämällä on, kun kaikki kuitenkin päättyy kuolemaan.
Mitä merkitystä tällä kaikella vaivannäöllä silloin on?


Joku on antanut vastaukseksi: rakastaa ja tulla rakastetuksi. Voisiko se riittää ja häivyttäisikö
rakkaus ahdistuksen?


                                                                                                                     Markku Laitinen

Jos alati itseään toistaa.

Ei tule kovin vahvasti juuttua kiinni omien mieltymystensä ja taipumustensa verkkoon. Tärkein
kyvyistämme on se että osaamme soveltautua monenmoisiin toimiin. Olemme olemassa, mutta
emme todella elä, jos pakko meidät kahlitsee yhteen ainoaan elämänmuotoon.


Näin sanoo Michel de Montaigne ja hän jatkaa vielä: "Ei ole oma ystävänsä, vielä vähemmän herransa, vaan oma orjansa, jos alati itseään toistaa ja on niin tottumustensa vallassa, ettei
niistä saata poiketa eikä niitä muuttaa."


Mitäs tähän sanoisimme? Ei tietenkään mitään, koska aina on tehty näin. Kuljemme peräkkäin,
samanlaisissa tuulipuvuissa, samaa reittiä ja takaisin.


Ja ihmettelemme, miten tylsää elämä on.


                                                                                                                          Markku Laitinen  

Hyväksynnän etsijöitä.

-herkkyys tunnistaa muiden tunteita ja tarpeita
-huoli muiden tarpeista ja hyvinvoinnista
-omien tarpeiden sivuuttaminen ja alistaminen muiden tarpeille
-vaikeus pyytää apua ja puolustaa itseään
-vaikeus luottaa ja turvautua toisiin
-alttius muiden hyväksikäytölle
-alttius jäädyttää omia tunteita
-kiltteys, tunnollisuus ja avuliaisuus
-hoivaaminen, huolehtiminen ja huolestuneisuus
-sitkeys, sisu ja pitkäjänteisyys
-vastuun- ja velvollisuuden tunne
-työteliäisyys ja omasta nautinnosta tinkiminen
-taipumus itsensä uhraamiseen hyväksytyksi tulemisen tarpeessa
-taipumus itsensä häpeämiseen tunnetuen puutteessa
-kyky kannatella ja katsoa asioita kokonaisuuden kannalta


Edellä mainitut ovat lunastaja-identiteettiä luonnehtivia piirteitä. Lunastaja-identiteetin "äiti" on
Sari Näre, joka antaa tällaista lisävalaistusta asiaan:


"Sodan aikana lasten turvattomuuden tunne korostui epävarmoissa ja muuttuvissa olosuhteissa.
Tärkeisiin hoivaajiin liittyvien erokokemusten ja vanhempien menetysten myötä omakin
olemassaolo tuli uhatuksi. Näin elämässä tuli varmistaa oman olemassaolonsa oikeutus, mikä
korostuu erityisesti sotaorpojen tilanteessa. Tämä johtaa tarpeeseen lunastaa hyväksyntää
itselle, jolloin identiteetistä tulee muiden tarpeille alisteinen."


Hän jatkaa vielä tähän tapaan: "Lunastaja-identiteetin sisäinen ristiriita on siinä, että yhtäältä
on joutunut pärjäämään omillaan ja luottamaan vain itseensä, ja toisaalta kaipaisi varmennusta
hyväksytyksi tulemiselle. Yhtäältä tarvitsisi läheisyyttä, mutta toisaalta on varuillaan hylätyksi
tulemisen pelossa. Elämä voi mennä tämän ristiriidan sovittelussa."


Tämän jälkeen kuuluu kysyä: Kuinka moni meistä sodanjälkeisten sukupolvien edustajista
tunnistaa itsessään lunastaja-identiteetin piirteitä? Onko tässä kyseessä ylisukupolvinen
"vamma?".


Lapsuuden kokemuksilla on suuri merkitys, se käy ilmi myös Sari Näreen tutkimuksista. Itse
kukin voi "haavoittua" omalla tavallaan, mutta pohjalla on aina samansuuntaisia tekijöitä ja
yksi merkittävimmistä on turvattomuuden tunne.


Lunastaja-identiteetin voimme jättää taaksemme vain, jos uudet sukupolvet kykenevät
lyömään "ketjun poikki", eli lakkaavat toistamasta niitä kasvatuksellisia virheitä, joihin heidän edeltäjänsä ovat tahtomattaankin sortuneet.


                                                                                                                       Markku Laitinen


Lähteet: Suomen lapset sodassa (lehti)
WSOY 2018


 

Hänen sielunsa on täynnä rakkautta ja kaipausta.

"Keski-iän selvä ja väistämätön oppi on, että emme pohjimmiltaan ole olemassa sen kautta,
mitä teemme, vaan oikeastaan yhä enemmän sen kautta mitä kaikkea naamioidemme takana
olemme." (Eugen Drewermann)


Harva kertoo (tietää) itsestään muuta kuin työnsä luonteen, perhesuhteet ja mahdolliset
harrastukset. Tai eläkkeensä, lastensa ja lastenlastensa lukumäärän.


Kaikkien noiden roolien takana on kuitenkin "kärsivä ihminen", joka aika-ajoin iloitsee, on
onnellinen ja nauttii elämästään. Hän tuntee surua ja kaipausta. Hän rakastaa ja haluaa tulla
rakastetuksi.Tämän kaiken me huolella peittelemme, tai tuomme julki laimeasti.


(Jerome K. Jerome, 1889) lausuu näin: Hänen sielunsa on täynnä rakkautta ja kaipausta, mutta
maailma ei saa sitä tietää. Hänen kasvoilleen on niitattu ujouden rautanaamio, jonka takaa
häntä ei koskaan nähdä. Hänen mielessään syntyy sydämellisiä sanoja ja ne nousevat aina
huulille asti, mutta kireän raudoituksen läpi kuuluu vain sanaton kuiskaus.


Meistä suurin osa päätyy hautaan sielultaan "mykkänä". Sellainenko oli elämäntarkoitus?


                                                                                                            Markku Laitinen












 

Vapaiksi kaikista murheista!

"Kysytkö, missä paikassa joudut virumaan kuolemasi jälkeen? Siellä, missä lepää kaikki
syntymätön."  (Seneca)


Miksi me kävisimme suremaan menetettyä nuoruutta ja minkä tähden murehtisimme sitä,
että kuolema lähestyy meitä?


Michel de Montaigne  (1533-92) pohtii esseitä kokoelmassaan näin: "Hyppäys huonosta
olosta olemattomuuteen ei ole niin suuri kuin suloisesta ja kukoistavasta elämästä vaivalloi-
seen ja tuskalliseen elämään."


Omaa kuolevaisuuttaan murehtiville Montaigne huudahtaa: "Miten tyhmää onkaan murehtia,
kun olemme siirtymässä vapaiksi kaikista murheista!"


Montaigne antaa vielä Lucretiukselle puheenvuoron: "Elämästä kyllälti saaneena miksi et
poistu siitä kuten pitovieras pöydästä?"


                                                                                                                  Markku Laitinen

Kirja: joka tarjoaa hengästyttävän tutkimusmatkan.

"Ympäristönkäyttömme olisi tasapainossa ympäristön tuoton kanssa, jos meillä olisi reilut
puolitoista maapalloa; kiinalaisten kulutustasolla telluksia tarvittaisiin kaksi, saksalaisten yli
kolme ja yhdysvaltalaisten viisi. Kuolevan solun lailla poltamme loppuun alustaa, joka pitää
meidät kiinni elämässä."


Maria Katajavuori
Kuoleman ja elämän kysymys
Miten yksilöt, lajit ja yhteiskunnat altistavat itsensä tuholle
Atena Kustannus 2018


Maria Katajavuori on kirjoittanut laajan teoksen, jonka pohjaväre löytyy hänen omasta
innostavasta ideologiastaan. Äänessä on ympäristöaktivisti. Kirja tarjoaa monitahoisen, hengästyttävän tutkimusmatkan, eikä lukija palaa tältä matkalta entisenlaisena.


"Nykyihminen on tumpelo ja kaulaansa myöten sonnassa, tarkemmin sanottuna mikro-
muovisilpussa, ydinjätteessä, metalliromussa, lääkejäämissä.." Katajavuoren lista jatkuu
vielä paljon pitemmälle, mutta jatketaan tästä:


"Olemme käynnistäneet ensimmäisen eliölajien massakadon 65 miljoonaan vuoteen, ja
maapallon kuudennen sukupuuttoaallon ensimainingit lyövät vaahtopäinä rantaan satojen
kadonneiden lajien viikkovauhtia, kolmesta viiteen lajia tunnissa."


Katajavuori huokaisee, että meneillään näyttää olevan jotakin äärimmäisen merkillistä.
Ihminen ajaa antaumuksellisella vimmalla, miltei rituaalinomaisella kiihkolla eteenpäin
tapahtumakulkuja, joita kukaan ei toivo ja joiden päätepistettä osataan jo odottaa kammok-
suen.


Katajavuoren esiin nostamat metsien hakkuut paljastavat sovittamattoman ristiriidan:
"Suomessa hakataan parhaillaan viimeisiä suojelemattomia, uhanalaiselle lajistolle
elintärkeitä, hiilivarastoina toimivia aarniometsiä biotalouden nimissä, sillä ilmasto-
tavoitteiden saavuttamiseen tarvitaan kotimaista uusiutuvaa energiaa."


Kauempaa löytyy vielä räikeämpi esimerkki: "Indonesian palmuöljyviljelmistä suuri osa
sijaitsee soilla, joiden on arvioitu vapauttavan 10-30 tonnia hiilidioksiinia palmuöljy-
tonnia kohti, vaikkei mukaan laskettaisi lainkaan vääjäämättömissä turvepaloissa synty-
viä päästöjä."


Katajavuori toteaakin, että kaikki tuotantovaiheet mukaan luettuna monet biopolttoaineet
aiheuttavat suuremman kasvihuonevaikutuksen kuin perinteinen bensiini.


Todellisuus on karu myös sopimuksien ja lupausten rintamalla: "Kaikkiaan YK:n kansain-
välisten päästövähennyslupauksien valossa paistattelevat valtiot suunnittelevat avattavaksi
yhteensä 2440 uutta hiilivoimalaa. Samat kädet, jotka allekirjoittivat ympäristösopimuksia,
kättelevät teollisuudenalojen edustajia yli fossiilisten energialähteiden kauppakirjojen."


Katajavuoren valtiovaltakritiikki saa tässä jatkoa: "Sen sijaan, että valtiovalta nousisi yhtiö-
valtaa vastaan, maat ovat liittoutuneet ekonomisten instituutioiden kanssa. Valtiot puolusta-
vat monissa suhteissa innokkaammin kaupallisten luonnonvarojen omistusoikeuksia kuin
ihmisten oikeuksia puhtaaseen ympäristöön."


Katajavuori ei säästele sanojaan ja suuttumus melkein näkyy, kun hän puuskahtaa: "Me
panemme uskomme vinksahtaneeseen markkinamekanismiin, talouskasvuun ja inno-
vaatioiden autuuteen, ja resurssienkäyttömme kulkee päin helvettiä."


Maria Katajavuori "hutkimisen" lisäksi myös tutkii. Lähes kaikki, koko elollisuuden kirjo
on läsnä hänen kirjassaan. Tämän lisäksi lukija saa osallistua filosofiseen pohdintaan. Ehkä
pitkäksi venähtäviä "biologian oppitunteja" olisi voinut harkiten karsia, muuten kirja kyllä
vie lukijan mukaansa.


                                                                                                                     Markku Laitinen

Aidoimmin oma itsensä.

Jonathan Glover ajattelee näin: Autenttinen olemassaolo tarkoittaa, että eletään sellainen elämä,
jossa ihminen on kaikkein aidoimmin oma itsensä. Tämä syntyy osin siitä, että ihminen ymmär-
tää oman menneisyytensä ja omat mahdollisuutensa tulevaisuuden suhteen. Näihin mahdolli-
suuksiin kuuluu aina kuolema. Koska elämä on rajallista, ei voi tehdä kaikkea. Tietoisuus kuo-
lemasta kannustaakin ihmisiä valitsemaan tekoja, joista syntyy heidän minuuttaan ilmaiseva
elämä. Ihmiset ovat itsenäisiä. Heidän on valittava millaisen elämän he viettävät vaikka he,
epäautenttisesti valitsisivat väärinkin.


Kuoleman tietoisuus on Gloverin tärkein viesti. Elämän rajallisuus tulee silloin väkevänä totuu-
tena esiin, eikä ihminen siirrä mitään tuonnemaksi. Positiivinen seuraus tästä on se, että hän
kykenee tunnustamaan rakkautensa ja riippuvuutensa. Autenttisuus todentuu aidosti.


Monet jättävät tämän osan kuulematta ja alkavat "ilmaista minuuttaan" itsekkäästi. He käsittä-
vät autenttisuuden "luvaksi" tehdä mitä haluaa.


Osa hylkää jopa lapsensa ja karkaa elämään "vapaudessa" ilman vastuuta. Joillekin ero näyttäy-
tyy autenttisuutena.


Jos elämästä yritetään "repiä irti kaikki ilo", silloin muut, jopa läheiset ihmiset koetaan vain
esteeksi.


On trendikästä "toteuttaa itseään", valitettavasti se liitetään usein mahdollisuuteen "kulkea
miten huvittaa", muista välittämättä. Tämä on kuviteltua autenttisuutta.


                                                                                                                    Markku Laitinen

Kyky "vain olla".

"Mikään ei ole ihmiselle niin sietämätöntä kuin olla levossa ilman mitään intohimoja, ilman
työtä, ilman kiertotietä, ilman opiskelua. Silloin tuntee mitättömyytensä yksinäisyytensä,
tehottomuutensa, riippuvuutensa, heikkoutensa ja tyhjyytensä. Välittömästi sydämen syvyy-
destä nousee uupumus, synkkyys, suru, kärttyisyys, harmi, epätoivo.  (Blaise  Pascal)


Ihmisellä täytyy olla jokin mihin "tarttua". Ilman innostusta ja intohimoa jäämme tilaan, jota
voisi kutsua nimellä: mikään ei tunnu miltään.


Mutta on huomioitava, ettei jatkuva häärääminen välttämättä merkitse sitä, että ihminen on
innostunut ja kokee intohimoa johonkin toimintaan.


Kysymys on pikemminkin neuroottisuudesta ja kyvyttömyydestä rentoutua, jopa toimintaan "pakenemisesta", tekemisen pakosta.


Kun puhutaan aktiivisesta ihmisestä, siihen liitetään usein mielikuva toiminnallisuudesta ja
seurallisuudesta. Ulospäin suuntautuneisuus nähdään merkkinä aktiivisuudesta.


Passiivinen ihminen kuvaillaan mitään tekemättömäksi ja saamattomaksi, vetäytyväksi ja
vältteleväksi.


Juuri "passiivisuudessa" saattaa kuitenkin piillä oikeamuotoinen aktiivisuus. Kun ihmisellä
on kyky vetäytyä (vapaaehtoisesti) kaikesta hälinästä, kun hänellä on kyky "vain olla", niin
hänen sisäinen maailmansa näyttäytyy ja hänestä tulee:


aktiivinen itsensä tutkija, elämää intohimoisesti tarkasteleva, kanssakulkijoiden "sielunveli",
joka kulkee uteliaana hautaan saakka.


                                                                                                                  Markku Laitinen

"Kuolinvuodetesti".

"Kuolinvuodetesti"
Kun istut kuolinvuoteellasi vain päivien päässä kuolemasta pohtimassa, miten olet elämäsi
elänyt ja mitä olet tehnyt ja jättänyt tekemättä, oletko tyytyväinen siihen, mitä näet?
Elitkö hyvän ja tyydyttävän elämän? Oletko iloinen, että elit sellaisen elämän? Jos voisit
elää elämäsi uudelleen, mitä tekisit eri tavalla?  (William Breitbart)


Nämä kysymykset meidän tulisi esittää itsellemme vähän väliä. Ei tarvitse odottaa kuoleman
läheisyyttä, koska se on aina vierellämme.


"Kuolinvuodetesti" ohjaa meidät oikealle tielle - arvojen äärelle. Se näyttää missä erehdyimme
ja sen minne olemme nyt matkalla.


Saamme kuvan siitä teimmekö - teemmekö juuri nyt enemmän hyvää kuin pahaa. Ja siihenkin
tulee vastaus olemmeko kyenneet rakastamaan.


Haavoitinko lähimmäisiäni - kanssakulkijoita? Hoivasinko vai jätinkö heitteille? Mitä annoin
itsestäni?


Mihin olen menossa?


                                                                                                              Markku Laitinen