Tervehtii kuolemaa ja toivottaa elämän tervetulleeksi.

Joki virtaa lakkaamatta eteenpäin, mutta sen vesi on aina uutta. Suvannossa kelluva vaahto
milloin kuohuu, milloin haihtuu: kauan se ei koskaan viivy. Samoin on laita tämän maailman
ihmisten ja heidän majojensa.
Ihminen syntyy ja kuolee, mutta ei hän tiedä mistä tulee ja minne menee. Hän asuu vain hetken
tässä maailmassa: ei hän tiedä kenen tähden hän kaiken vaivan näkee, ei mistä on peräisin se
mikä hänen silmäänsä ilahduttaa.  (Erakkomunkki, Kamo no Chomei)


Ihminen on aina pohtinut olemassaolonsa tarkoitusta, elämänsä merkitystä ja kuolevaisuuttaan.
Jos vastausta ei ole kuulunut, on hän oppinut pakenemaan todellisuutta.


Karkuun juokseminen ei kuitenkaan auta, jostain sisimmästä kumpuaa ahdistus ja sen myötä
näkyviin tulee ilmiselvä kuva kaiken turhuudesta.


Siinä kohtaa ihminen "romahtaa" ja saa mahdollisuutensa. Hän pysähtyy, "tervehtii" kuolemaa
ja toivottaa elämän tervetulleeksi.


                                                                                                                     Markku Laitinen

Että hänellä on...Elämä.

"Eläkää niin paljon kuin voitte, on erehdys olla tekemättä niin. Ei ole paljonkaan väliä sillä mitä
teette, kunhan teillä vain on elämänne. Jos teillä ei olisi ollut sitä, niin mitä teillä olisi ollut?...
Sen minkä ihminen menettää, sen hän menettää, älkää unohtako sitä. Oikea aika on mikä aika
hyvänsä niin kauan kuin ihminen on vielä onnellinen, että hänellä on... Elämä." (Tuntematon)


Raotin "aarrekammioni" ovea ja vastaan "käveli" ylläoleva teksti, jonka kirjoittajasta minulla
ei ole enää tietoa.


Joku on sanonut niinkin, että kun oppilas on valmis, opettaja saapuu. Itse ajattelen, että löydän
sen mitä etsin ja tarvitsen.


Juuri kun mikään ei tunnu miltään, eikä elämästä löydy mitään merkityksellistä, käy usein niin,
että jostain putkahtaa eteeni viisaita ajatuksia ja hyviä sanoja, jotka avaavat silmäni näkemään:


"Miten kaunis on maa", kuinka ihmeellistä olemassaolo onkaan.


                                                                                                                          Markku Laitinen





 

Juuri tälle sillä on merkitystä.

Turisti kulki pitkin autiota rantaa Meksikossa. Pian hän näki etäällä toisen miehen. Vielä hetken
kuljettuaan turisti näki, että tämä oli yksi läheisen kylän asukkaista. Mies heitteli jotain veteen
tasaiseen tahtiin.


Turisti luuli, että mies teki pienillä, litteillä kivillä leipiä, mutta lähemmäs tullessaan hän näki,
että kyläläinen heittelikin meritähtiä. Koko ranta oli niitä täynnä, sadoittain aaltojen rantaan
huuhtomia meritähtiä.


Mies selitti turistille, että jos hän ei heittäisi meritähtiä takaisin mereen, ne kuolisivat hapen
puutteeseen. Turisti äimistyi miehen teosta ja kysyi, eikö työ tuntunut aivan toivottomalta.


-Pelkästään tällä rannallahan täytyy olla tuhansia meritähtiä, muista rannoista puhumattakaan,
hän sanoi. -Luuletko sinä, että sillä on jotain merkitystä, että heität takaisin niistä muutamia?


Mies hymyili ja noukki rannalta taas yhden meritähden ja vastasi:


-Juuri tälle sillä on merkitystä.


Lähteet: Miksi ruoho kasvaa?
Sekä 57 muuta innostavaa ja ajatuksia herättävää tarinaa
Koonnut ja toimittanut: Klas Hallberg ja Magnus Kull
Bazar Kustannus 2003


Aivan kuten ylläoleva tarinakin kertoo, voimme mekin suhtautua auttamiseen. Sen sijaan, että
pakenisimme vastuuta lauseen - mitä hyötyä on antaa yhdelle jotain, kun nälkäisiä on miljoo-
nia? - taakse, me voimme ajatella, että tälle yhdelle sillä on merkitystä.


                                                                                                                       Markku Laitinen

Synkkiä kuvia.

Jos valtaistuimelle näkyis maa,
niin sitä katsoisit kuin pahaa unta.
Näkisit, miten vääryys kukoistaa
ja miten laittomuus lain voiman saa
ja valtaan sen jo joutuu valtakunta...
Valehtelija ja roisto voittaa
ja rehellinen häviää,
rankaisematta rikos jää,
tuomari ilkitöitä kunnioittaa.
On kuva synkkä. Vielä synkempää
on tosi, joka näkemättä jää.
                                                   (Goethe)


Goethen näkemys on aina ajankohtainen ja varsinkin nyt, kun eriasteiset "hullut" johtavat meitä.
Ei haluta etsiä yhteistä näkemystä, eikä pyritä ihmiskunnan parhaaseen, vaan ajetaan omia etuja.


Soditaan sanoilla ja aseilla. Tehtaillaan viholliskuvia, jossa raakalainen on tuo toinen ja hyviksiä
olemme me. Tällä pyritään oikeuttamaan oma "rikollinen" toiminta - tappaminen.


Maailman tilanne on epävakaa. Korruption kukoistaessa valtiot rapistuvat sisältäpäin. Ajatus
siitä, että rikos on rikos vasta sitten, kun teko paljastuu, on yleistymässä.


Pienelle eliitille kasaantunut maailmanvarallisuus on johtamassa tilanteeseen, jossa varakkaiden
täytyy linnoittautua muurien taakse. Epäoikeudenmukaisuuden tunne ajaa köyhät kaduille ja
tekee heistä "vaarallisia".


Goethen runon kaksi viimeistä riviä kertookin sitten kaiken muun...


                                                                                                                   Markku Laitinen

Kun tämä ihminen eli olimme vaiti.

"Kuinka monet ovatkaan eronneet elämästä minun saamatta ilmaistuksi heille, mitä minulle
merkitsi kaikki heidän osoittamansa hyvyys ja lempeys! Miltei järkyttyneenä olen monesti
haudoilla hiljaa itsekseni soperrellut sanoja, jotka suuni olisi aikoinaan pitänyt lausua elävälle
ihmiselle."  ( Albert Schweitzer)


Miksi me käymme kuolleita kiittämään, sellaisiakin joille emme koskaan "hyvää sanaa" sano-
neet? Miksi emme heidän eläessään saaneet suutamme auki?


"Elämässä veljeni, elämässä", sanoo joku viisas kirjoituksessaan. Mutta ei, me jätämme "hyvät
tekomme" tuonnemmaksi, ehtiihän sitä (?) sitten arkun äärellä, tai haudan laidalla...


Vihan, kateuden ja katkeruuden alla, meissä velloo kyky hyvyyteen, rakkauteen ja lempeyteen,
siellä piileskelevät myös ne sanat joita emme lausu, teot joita emme tee.


Jostain syystä vaalimme negatiivisia tunteitamme ja ruokimme niitä päivittäin ajatuksillamme.
Niistä kasvaa muuri, jonka takana oikea minämme "vapisee" halusta lausua jotain hyvää.


Odotamme, että meitä kehutaan, kiitetään ja rakastetaan. Tarvitsemme arvostusta ja hyväk-
syntää. Itse emme tarjoa mitään näistä niille eläville ihmisille, jotka kulkevat kanssamme yhtä matkaa.


Muistotilaisuudessa sanomme, hän oli hyvä ja rakastettava ihminen. Itkukin on saattanut tulla.
Mutta silloin, kun tämä ihminen eli olimme vaiti.


                                                                                                                   Markku Laitinen






 

Rakkaudentöitä.

Rudolf Grabs kirjoittanut: Jouduttaessa silmitysten tapahtumien eteen, joita jokainen päivä tuo
yhä uudestaan mukanaan, on kovin helppo tulla ihmishalveksijaksi. Myöhemmin hän kysyy:
ketä on todellakin kiittäminen siitä, että elämä sittenkin saa yhä uudestaan ihmisarvoisen tarkoi-
tuksen?


Grabs vastaa itse näin: Tietenkin niitä harvoja, jotka uhrautuvat toisten puolesta, jotka voivat
olla esikuvana, joiden elämä, kärsiminen, kuolema, ajattelu ja toiminta auttaa pääsemään siihen,
että kaiken mielettömyyden keskellä, luonnon pelkässä sokkoleikissäkin tapahtuu jotain järjel-
listä.


Grabs lainaa runoilija-lääkäri Carossan kauniita sanoja: "Eikö joka hetki suoriteta kaukana ja
lähellä liikuttavia rakkaudentöitä? Eikö ikuinen rakkaus puhalla merten ylitse ja tuulahda
otsalta otsalle aivan kuin henkäys?"


Rudolf Grabs heittäytyy itsekin runolliseksi: Tämä herkkien sydänten ilmeisen-salaperäinen
tieto mielekkään hyvyyden mahdollisuuksista on kirkastava valonsäde keskellä kaiken meitä
ympäröivän tyhjänpäiväisyyden, turhuuden, tylsämielisyyden ja raakuuden kaaosta.


Lähteet: Albert Schweitzer
Elämän kunnioitus
Koonnut ja esittänyt: Rudolf Grabs
Suomentanut Juho Tervonen
WSOY 1957


                                                                                                                   Markku Laitinen

Saan olla sellainen kuin olen.

"Seurassa ujo ja syrjäänvetäytyvä ihminen tuntee itsensä herkästi epämiellyttäväksi, epäsuosi-
tuksi ja kömpelöksi, kun hän vertaa itseään huolettomiin seuralaisiinsa. Hän tuntee häpeää,
koska häntä pidetään sairaana, epänormaalina, typeränä, arvottomana, kömpelönä tai epä-
miellyttävänä." Näin kirjoittaa Petruska Clarkson ja hän jatkaa:


"Eräs asiakkani pyrki terapiassa ennen kaikkea hyväksymään, että oli hiljainen, lempeä, harkit-
seva ja herkkä, hyväksymään itsensä sellaisena kuin oli, ei niinkään muuttumaan juhlien
eloisaksi keskipisteeksi, jollaiseksi hän ei voisi koskaan muuttua."


Ongelma ja sen ratkaisu ilmenevät tässä selkeästi. Taistelemalla todellisuutta vastaan joutuu
kärsimysten tielle. Itsehyväksyntä ja omien positiivisten puolien korostaminen tuo mielen-
rauhan.


Näin on hyvin, ei minun tarvitse olla enemmän kuin olen. En enää vaadi itseltäni mahdottomia.
Saan olla sellainen kuin olen.


                                                                                                                      Markku Laitinen

Kirja: jossa etsijä löytää etsimänsä.

"Olen kahdeksantoistavuotias ja enemmän kuin innoissani. Ei ole kulunut kuin runsaat kaksi kuu-
kautta siitä hetkestä, kun koulu on päättynyt ja olen jo tavannut aitointialaisen joogin."


Taavi Kassila
Mestareita tapaamassa
Viisas Elämä 2018


Taavi Kassilan ura kirjailijana ja elokuvaohjaajana saa oman erikoislaatunsa siitä, että mieltä
alkoivat kiehtoa elämän salaisuudet. Sisäsyntyinen tarve ajaa hänet maailmanääriin etsimään "totuutta".


J. Krishnamurtilta Kassila saa kuulla, että ihmisen tulee tuomitsematta, hyväksymättä ja samastu-
matta tarkkailla omia mielentilojaan ja reaktioitaan.


Dalai-lama opettaa Kassilalle väkivallattomuutta: "Uskon siihen, että väkivallattomuus on lähem-
pänä ihmisluonnetta, ihminen on perusolemukseltaan ystävällinen ja myötätuntoinen."


Dalai-lama saa vielä jatkaa ja puhe on voimallista: "Kaikkihan me haluamme onnellisuutta, rau-
haa, onnellista elämää, onnellisen perheen. Mutta ongelmamme on vilpittömyyden puute, lyhyt-
näköisyys synnyttää ongelmamme. Ilman rakkautta, myötätuntoa ja anteeksiantoa ihmisen mieli
tulee aina olemaan täynnä pelkoa ja epäilystä."


Taavi Kassila kertoo avoimesti myös ajautumisestaan syvään kriisiin 1990-luvun laman pyör-
teissä: "Avioliittoni kariutuu, kokoillan elokuvani ajautuu rahoituskriisiin, suunnitelmani siirtyä
Hollywoodiin ohjaamaan henkisiä elokuvia menee mönkään ja menetän omaisuuteni. Elämäni
laiva ajautuu kerralla karille, purjeet repeytyvät ja masto katkeaa."


Vähän myöhemmin Kassila saa kokea sen mitä on ollut etsimässä: "Ja samassa taivaan portit
aukeavat ja sydämeni täyttyy jumalallisella rakkaudella, kyyneleet vuotavat silmistäni kuin sade-
pisarat. Sanoinkuvaamaton autuus ja rakkaus täyttävät minut. Oivallan, että maailmankaik-
keuden pohjalla on sittenkin täydellinen jumalallinen rakkaus."


Kassilan kirja paljastaa myös sen, etteivät kaikki gurut ole "henkisyyden valaisemia", hän koh-
taa matkallaan ahneita, rahan sokaisemia "opettajia". Oppi on, ettei pidä suinpäin lähteä seu-
raamaan gurua, joka hinnoittelee oman viisautensa.


Avarakatseisuuttaan Kassila osoittaa antamalla kirjassaan puheenvuoron myös aivotutkijalle,
filosofille ja atomifyysikolle.


Äiti Amma saa suuren tilan Kassilan sydämessä, antakaamme hänen vielä lausua näin: "Ihminen
on omien mieltymystensä uhri. Hänellä ei ole todellista vapautta. Suuret henkiset opettajat ovat
voittaneet oman mielensä, he ovat riippumattomia haluista, onnellisia ja täysin vapaita."


"Ystävällinen sanamme, myötätuntoinen katseemme tai avulias eleemme voi tuoda valoa sekä
toisten että meidän elämäämme", sanoo Äiti Amma.


                                                                                                                            Markku Laitinen

Varmaa tietoa.

Maailmassa on vikana se, että kun me ihmiset emme ymmärrä, olemme niin vuorenvarmoja
kaikesta - ja sitten kun olemme viisaita, olemme täynnä epäilystä. (Bertrand Russell)


Yksi asia mikä tuo häpeänpunan poskille, on muisto ajasta jolloin oikein huutamalla piti huutaa
sitä "varmaa tietoa" jonka luuli omaavansa.


Nyt varmaa tietoa ei ole olemassakaan, on vain tämän hetkisen ymmärryksen mukaista arvelua
siitä, kuinka jokin ilmenee juuri nyt.


Silti en aina kykene aloittamaan lausetta: tämän hetkisen ymmärrykseni mukaan.. Tai, tämän
hetkisten tietojeni mukaan.. Vaan lauon "totuuksia" joita en aseta mieleni arvioitaviksi.


Hätäilen ilmituomaan omia näkemyksiäni, sorrun puhumaan tyyliin - ne ovat kaikki sellaisia,
tai sitten yksinkertaistan monimutkaisia asioita, kuten maahanmuutto.


Opittavaa siis riittää, mutta riittääkö aika? Tänään on ainakin vielä näin aamustapäivin katsot-
tuna yksi mahdollisuus oppia jotain.


                                                                                                                        Markku Laitinen

Elämä on.

Elämä on tilaisuus, hyödy siitä.
Elämä on kauneus, nauti siitä.
Elämä on autuus, maista sitä.
Elämä on uni, todellista se.
Elämä on haaste, kohtaa se.
Elämä on velvollisuus, täytä se.
Elämä on peli, pelaa sitä.
Elämä on lupaus, täytä se.
Elämä on suru, voita se.
Elämä on laulu, laula se.
Elämä on ponnistus, hyväksy se.
Elämä on tragedia, kohtaa se.
Elämä on seikkailu, uskaltaudu siihen.
Elämä on onni, luo se.
Elämä on liian arvokas, älä tuhoa sitä.
Elämä on elämää, taistele sen puolesta.
                                                                  (Äiti Teresa)


Ja yhtä-äkkiä se elämä onkin loppusuoralla. Mennyttä aikaa on paljon enemmän kuin tulevai-
suutta. Elämä oli tilaisuus.


Merkityksettömiä jälkiä on jäänyt paljon, merkityksellisiä ei juuri lainkaan. Äiti Teresan ohjeet
olisi pitänyt lukea jo nuorena.


Joku tuntematon on kirjoittanut:
  Meissä asuva pessimisti
        valittaa melusta
kun ovelle koputtaa Tilaisuus.


Samaa tarkoittaen on joku toinen kirjoittanut: mahdollisuuksien lastuja lipui ohitse elämän-
virrassa en uskaltanut niitä poimia.


Nyt näköpiirissä on omanlaisensa tilaisuudet ja mahdollisuudet, joihin täytyy suhtautua omien
voimavarojen mukaisesti.


Äiti Teresalta kuulen vielä tämän: Elämä on liian arvokas, älä tuhoa sitä.


                                                                                                                         Markku Laitinen