Kirja joka avaa oven esivanhempiemme uskomusmaailmaan.

"Hiittä, tonttua, haltijaa pelkäsi mies, joka tappelussa oli sankari."


Myytillisiä tarinoita
Toimittanut Lauri Simonsuuri
Kuvittanut Erkki Tuomi
Suomalaisen kirjallisuuden seura 2017


Suomi 100-vuotta juhlien kunniaksi sopii tehdä hyppy historiaan, jonka myötä paljastuu,
että me emme ole aina olleet rationalisteja. Taikausko on hallinnut aikuistenkin maailmaa.
Muun viihteen puuttuessa on kerrottu tarinoita, jotka sitten ovat kulkeutuneet hieman
muunneltuina ympäri Suomen maata.


"Kerran haudattiin rikasta miestä. Hänen kotipihastaan lähdettiin suurella joukolla ja monin
hevosin ajamaan hautausmaalle. Renki-Jussi ajoi ruumishevosta ja istui kirstun päällä. Kun
oli vähän matkaa ajettu, kuului kirstusta koputusta ja kohta sen jälkeen ääni: "Kuule, Jussi,
älä aja!" Jussi pysäytti hevosen ja kysyi: "No mitä nyt?" Ääni kirstusta tiedusteli: "Tulivatko
kaikki velkakirjat mukaan?" Jussi vastasi: "Kyllä ne ovat kaikki mukana." - "No aja sitten",
kuului ääni. Sitten ajettiin haudalle ja haudattiin rikas mies."


Äskeinen kuului sarjaan: Kuolema ja vainajat. Kirja sisältää laajan kattauksen aihepiiriin
liittyviä "hyisiäkin" tarinoita.


Noidat ja Trullit ovat olleet "elävinä" kansan keskuudessa, kuten seuraavastakin tarinasta käy
ilmi:


"Kerran oli ollut suuri noita. Hän oli sanonut, että hän siirtäisi syrjään suuren kiven, joka oli
kirkkomaassa juuri kulkutien sivussa. Kun tätä meinattiin mahdottomaksi, niin mies meni
kirkonmaahan, otti kaksi puukapulaa käteensä ja huusi: "Kaikki yhtä väkeä!" Silloin nousi
kirkonmaan väkeä niin kuin sumua, ja kivi oli poissa jo pyhäaamuna, kun väkeä tuli kirkkoon.
Sittemmin mies hirtettiin, kun asia tuli kuninkaan korviin. Se oli se mies niin suuri noita."


Samaan noidat ja trullit tarinaperinteeseen kuuluu myös tämä huumorilla höystetty kertomus:
"Someron Sylvänällä oli häät ja kuokkavieraana mm. joku kulkijamies, joka oli vähän
huonoissa vaatteissa. Eräs tyttö ei tullut tanssimaan, kun kulkija pyysi, vaan antoi rukkaset.
Mutta äkkiä kuului tytön hameen alta käen kukuntaa. Vaikka tyttö likisti reitensä yhteen,
kukkui käki vain ja kukkui oikein taajaan, kun tyttö vielä käsillään koetti likistää kupeitansa
piukkaan. Toiset tytöt eivät kieltäneet, vaan menivät kulkijan kanssa tanssimaan. Pelkäsivät,
että se noituu myös heidät."


Jos et ennestään tiedä mikä on Pirityinen, niin sekin selviää kirjan tarinoista: "Pirityinen
on olento, joka isännälleen tuottaa rahaa tai tavaraa määräyksen mukaan. Muodoltaan on
pirityinen sittisontiaisen näköinen."


Myytilliset tarinat on kerätty "kansan suusta", ne ovat säilyneet vanhemman ikäpolven
muistissa ja osa on aikanaan "ylöskirjattukin". Tarinat ovat maanlaajuisia ja on arvokasta,
että ne ovat tallentuneet myös tämän kirjan myötä.


Vainajat, pirut, kummitukset, haltijat, noidat ja tontut esittäytyvät meille nykylukijoille, ja
päästävät meidät kurkistamaan esivanhempiemme uskomusmaailmaan.


Psykohistorioitsija tai psykoanalyytikko voisi löytää näistä tarinoista syvempiäkin merkityksiä,
sekä yksityiseltä, että kansalliselta pohjalta tarkasteltuna.


                                                                                                             Markku Laitinen

Minä olen pöljä ja sinä olet pöljä.

"Virheet eivät ole elämän este, niiden kieltäminen on. Virheet eivät itsessään ole vaarallisia,
vahingollisia tai alentavia, niiden kätkeminen on tietoisuuden kieltämistä ja ihmisen
perusluonteen vastaista. Pyrkiessään täydellisyyteen väärin keinoin ihminen on kerännyt
polulleen kasapäin esteitä. Suurimmissa kasoissa on selvittämättömät ongelmat." (Tuntematon)


Virheiden tekeminen on häpeällistä, sellainen käsitys on iskostunut minuun ja moneen muuhun
kanssakulkijaan.


Yksi tämän ajattelun kasvupohja löytyy 60-luvun kansakoulusta. Opettajan punakynä heilui
kaiken tekemisen yllä.


Myöhemminkin on käytetty tuota kuuluisaa punakynää, jolla omanarvontuntoa ja itsetuntoa
ei ainakaan vahvistettu.


Jostain syystä meillä on oikein kansallinen tapa osoittaa virheen tekijää sormella. Tästä syystä
kaikki ovat hieman varuillaan: onhan mahdollista, että minun vuoroni tulee pian.


Omien virheiden salailu käy ajan mittaan raskaaksi, mutta jos paljastun joudun häpeäpaaluun.
Suomalaisuuteen kuuluu, ettei omia virheitä julkituoda, on mielekkäämpää vaikka valehdella.


Kaikille olisi helpompaa, jos asenteemme olisi väljempi. Että oikein osoittaisimme toisillemme
miten toheloja välillä olemme.


Minä olen pöljä ja sinä olet pöljä, sanoo viisas kirjassaan. Virheet tulevat ja menevät, jos en ole
vahingoittanut ketään, niin voin naurahtaa ja sanoa: pöljä mikä pöljä.


                                                                                                                     Markku Laitinen

Löydä oma totuutesi.

"Mielen sisäiset ristiriidat:
Unet kuvaavat usein mielen sisäisiä ristiriitoja. Persoonallisuuden käskyttävä puoli on
ylimielinen, agressiivinen, holhoava tai kriittinen, kun taas alistuva puoli edustaa uhria, persoonallisuuden marisevaa, manipuloivaa ja lapsellista osaa. Nämä kaksi puolta tulee saattaa tasapainoon unityöskentelyn avulla, jotta unennäkijän asenne ei olisi valve-elämässä enää yksipuolisen kaikkitietävä tai lapsellinen."  (Fritz Peris)


Voi meitä poloisia ihmislapsia, miten vähän me tiedämmekään ihmisenä olemisesta. Sisäinen
maailma on meille tuiki tuntematon.


Me osaamme lähinnä reagoida ulkoisiin tapahtumiin, mutta omista motiiveistamme olemme
tietämättömiä.


Peris kuvailee todenmukaisesti kuinka moniulotteisia olemme jo persoonallisuudeltamme ja
miten käytöksemme juontuu siltä osin.


Ihminen on monimutkainen olento, joka luulee olevansa itsensä herra. Mutta jo Freud sanoi
aikoinaan ettei kukaan ole herra omassa talossaan.


Aivotutkimus on nyt samoilla jäljillä, kokeellisesti on voitu todeta, että toimimme pääosin
tiedostamattomasti, emme tietoisesti, vaikka niin itsellemme tahdomme uskotella.


Meidän tulisikin tutkiskella enemmän itseämme, eikä ympäristöämme. Tutkimaton elämä
ei ole elämisen arvoista, sanoi joku antiikin viisaistakin.


Ja näinkin on sanottu: Löydä oma totuutesi.


                                                                                                               Markku Laitinen

Matriarkka.

"Äideillä on rajaton valta kotona lasten hoidossa: nainen on "psyyken valtiatar", matriarkka.
Valta on usein näkymätöntä ja piilotajuista, ja eritoten äidin imperiumissa naisella on
näkymätön valta vaikuttaa lapsen minuuden muovautumiseen ja toteutumiseen. Se voi olla
valtaa hyväksyä tai kieltää lapsen tunteet ja halut ja valtaa sallia tai nujertaa lapsen erillisyys.
Monet naiset ajattelevat, että naiset ovat äiteinä vain alistettuja. He eivät näe äidin mahtavaa,
näkymätöntä valtaa."  (Elina Reenkola)


Äitiä huudetaan apuun, äidille esitellään "työn tulokset", ja äidille annetaan lahja vaippaan
päästetyn kakan muodossa. Äidin sylissä lohduttaudutaan.


Äitiä katsotaan syvälle silmiin ja äidin "vastauksesta" päätellään rakkauden määrä. Poissaolevaa
äitiä kaivataan, äidin ilmestyminen saa aikaan riemukkaita kiljahduksia.


Äiti tuudittaa uneen ja aamulla hänen lämpöinen sylinsä herättää lapsen. Suukko poskelle ja
hellä sipaisu saattaa lapsen leikkeihin.
Jos kaikki on mennyt hyvin, niin viimein äiti tulee jätetyksi ja lapsi karkaa omaan elämäänsä.


                                                                                                             Markku Laitinen

On käyty heti asiaan.

"Pakonomainen miehisyys on pysyvä ristiriitojen ja jännitteiden lähde. Se pakottaa kantamaan
harhaista kaikkivaltiuden ja riippumattomuuden naamiota. Kun naamiot sitten riisutaan, löytyy
alta vapiseva lapsi."  (David Gilmore)


Tosimiehisessä tilanteessa vetäistään henkisavut ja sen perään sylkäistään. Potkaistaan
ohimennen autonrengasta ja sanotaan reilusti ei v..ttu.


Miehisyys on vaativaa suorituskeskeisyyttä. Jos "oikealta" mieheltä kysyy, miten menee? Hän
lataa pöytään kaikki lähiaikoina tekemänsä työt ja tehtävät.


Miehisyyteen kuuluu "akkamaisuuden" karttaminen, ei siis tunteilla ja homoja kuuluu haukkua.
Moottoripyöriä kehutaan ja autoja. Ja niitä "hyväperäisiä" naisia joita on riittänyt, vaikka vain
mielikuvissa.


Turpiin vetämisiä muistellaan, ei turpiin saamisia. Voimaakin on ollut, rauta on noussut ja
nousisi vieläkin, jos ei selässä olisi pullistumaa. Kädenväännössä ollaan oltu mestareita, mutta
olkapää estää nyt yrittämästä.


Pelkoa ei tunneta, eikä sitä tunnettu silloinaan, kun tapeltiin viittä miestä vastaan. Naisiinkin
on menty pelotta ja arkailematta, on käyty heti asiaan.


Koulu meni päin persettä ja sille asialle naureskellaan porukalla. Viinaa on juotu 12-vuotiaasta
asti, ensin pullo päivässä ilman lantrinkia. Ja myöhemmin, aikuisiällä kolme pulloa kossua
illassa, nekin lantraamatta.


Kun miesporukka sitten hajoaa ja kukin kulkee kotiansa kohti, on itse kullakin hetkellinen
vapaus olla sitä mitä oikeasti on.


Yöksi yksinään nukkujat käpertyvät sikiöasentoon. Ja kumppanin kanssa elävät nukahtavat
"äitinsä" kainaloon.


                                                                                                               Markku Laitinen

Tylsisty iäksi kaikeksi.

Omaksumalla valmiit ajatuskaavat ja rutiininomaiset käyttäytymismallit kuvittelemme
tekevämme elämästämme varman ja turvallisen. Todellisuudessa vaivumme turruttavaan
yksitoikkoisuuteen.  (Reino Lehtinen)


Hulluttelua ei pidetä suotavana, eikä polulta poikkeavia katsota hyvällä. On tehtävä niin, kuin
aina on tehty. Täytyy ajatella muiden tavalla. Ei saa "taiteilla", pitää käydä oikeissa töissä.


Otsa on pidettävä kurtussa ja huulet tiukassa mutrussa. Älä ala tyhjän naurajaksi. Suhtaudu
vakavan totisesti elämään.


Ja tylsisty iäksi kaikeksi.


                                                                                                                  Markku Laitinen

Täyttä puppua.

Insinöörin vastuu ei pääty siihen, että kone toimii. Eikä talousmiehen vastuu siihen, että yritys
tuottaa voittoa. Molempien on kannettava osuutensa inhimillisestä vastuusta, vastattava siitä,
mihin insinöörin tekemään konetta käytetään, miten talousmiehen toiminta vaikuttaa luontoon
ja ihmisten elämään. Jokainen joka ei tällaista vastuuta ota, on kuin terroristi, häikäilemätön ja
piittaamaton tekojensa seurauksista.  (Björn Sjövall)


Ensimmäiseksi tulee mieleen atomipommin kehittäjät ja keksijät. Riemu siitä, että nerokas
suunnitelma saatiin lopulliseen muotoonsa, johti satojentuhansien ihmisten kärsimykseen,
jollaista ei koskaan ennen oltu nähty tai koettu.


Nykyisen kaltaisessa maailmassa vastuullisuus toimien seurauksista on täyttä puppua. Globaali
rahapeli ei tunne sellaista sanaakaan, kuin vastuu. Näkymätön käsi ei piittaa nälkää näkevistä,
ei sairaista, vanhuksista, lapsista,vammaisista, eikä köyhistä.


Luonnonvarat käytetään häikäilemättä "viimeiseen pisaraan" saakka. Meret kalastetaan tyhjiin
ja tilalle heitellään muovia.


Irrallisia esimerkkejä vastuuttomuudesta voi jokainen poimia kaikkialta. Yhteinen nimittäjä
näille toimille on ahneus.


Olemme kaikki syyllisiä, koska katselemme "tyhjin silmin vierestä", kun yhteinen kotimme,
maapallo raiskataan ja hävitetään.


Me sallimme sen, että muutama prosentti ihmiskunnasta ryöstää kaiken varallisuuden, senkin
mikä on laskettava yhteiseksi omaisuudeksi.


Kuinka kauan annamme "kiusaajien" toimia tahtomallaan tavalla?


Olemme itse luoneet ne arvot, joiden mukaista elämää haluamme "yhteisessä kodissamme"
elää.


Jos olet lopputulokseen tyytyväinen, niin sillä hyvä.


                                                                                                               Markku Laitinen

Kuuntele.

Kun pyydän sinua kuuntelemaan minua
ja sinä alatkin antaa neuvoja,
et ole tehnyt mitä pyysin.


Kun pyydän sinua kuuntelemaan minua
ja sinä alat selittää minulle
miksi minun ei pitäisi tuntea niin kuin tunnen,
sinä tallaat tunteeni jalkoihisi.


Kun pyydän sinua kuuntelemaan minua
ja sinä koet,
että sinun pitää tehdä jotakin ratkaistaksesi ongelmani,
olet tuottanut minulle pettymyksen,
niin oudolta kuin se vaikuttaakin.


Kuuntele! Pyysin sinua vain kuuntelemaan,
en puhumaan tai tekemään - vain kuuntelemaan minua.
Voin myös tehdä jotakin itseni hyväksi: en ole avuton.
Ehkä olen pettynyt ja epävarma, mutta en avuton.


Kun teet puolestani sellaista, mitä minä osaan tehdä
ja mitä minun tuleekin tehdä,
sinä vahvistat avuttomuuttani ja heikkouttani.


Mutta kun hyväksyt sen tosiasian
että tunnen niin kuin tunnen,
vaikuttaapa se miten järjettömältä tahansa,
silloin minun ei tarvitse yrittää vakuuttaa sinua
ja alan vähitellen ymmärtää,
mitä on tämän järjettömän tunteen takana.
Kun se kirkastuu vastaukset ovat ilmeisiä
enkä tarvitse neuvoja.
Järjettömältä tuntuvat tunteet muuttuvat järkeviksi,
kun ymmärtää mitä niiden takana on.


Ehkä tämän vuoksi rukous auttaa joitakin ihmisiä
koska Jumala on äänetön,
hän ei anna ohjeita eikä yritä järjestellä asioita.
Hän vain kuuntelee ja antaa minun selvittää asiani.


Joten ole hyvä ja kuuntele ja kuule minua
ja jos sinä haluat puhua,
odota hetki vuoroasi;
ja minä kuuntelen silloin sinua.  
                                                       (Tuntematon)


Nämä tuntemattoman tekijän ajatukset eivät tarvitse selityksiä. Ne ravistelevat meidät hereille.


                                                                                                 Markku Laitinen

Luonnosta irrallinen olio.

Tunnista itsesi kaikessa. Pieni kovakuoriainen, joka makaa polullasi kuolleena - se on ollut
elävä olento, taistellut olemassaolosta niin kuin sinäkin, iloinnut auringonpaisteesta sinun laillasi,
tuntenut pelkoa ja tuskaa, niin kuin sinä. Nyt se on vain hajoavaa materiaa - ja sitä sinustakin
tulee ennemmin tai myöhemmin.  (Albert Schweitzer)


Me ihmiset emme ole kaiken yläpuolella olevia olentoja, vaikka mieluusti niin ajattelemme. Jos
joku kuvittelee olevansa jokin luonnosta irrallinen olio, niin viimeistään kuollessaan hän saa
tuntea olleensa väärässä.


Kuvittele mielessäsi metsä jota kukaan ei ole nähnyt, eikä kukaan tiedä sen olemassaolosta.
Mieti sitten onko sillä jokin arvo, vaikka kukaan ei ole sitä arvottamassa? Näin saat selville sen,
mitä mieltä olet itseisarvosta.


Olemassa olevalla voi olla arvo, vaikka ihminen ei sitä olisikaan arvottamassa. Elämä sykkii
kaikissa muodoissaan ilman ihmistäkin, tai jopa paremmin. Kuviteltu "kuninkaallinen"
asemamme luonnonjärjestyksessä ei perustu mihinkään muuhun, kuin ahneuteen.


Ihmisen sukupuuttoon kuolemisella olisi luonnon kannalta tervehdyttävä vaikutus. Me olemme
se ainoa laji, jolla ei ole luonnonjärjestyksessä mitään virkaa.


                                                                                                              Markku Laitinen

Rauhan satama odottaa.

Nämä, minulle tuntemattoman kirjoittajan ajatukset pulpahtivat kellastuneina esille
pöytälaatikkoni uumenista. Ne suorastaan huusivat päästäkseen ihmisten ilmoille, joten
olkaapa tekin hyvät ja nauttikaa antimista..


Rajaton rakkaus tarkoittaa, että sydämesi on aina avoin. Se onnistuu vain, jos luovut kaikista
odotuksista muiden ihmisten suhteen ja lakkaat haluamasta, että toiset muuttuisivat.


Se merkitsee, että et enää halua lähimmäisiltäsi mitään, et vaadi heitä toimimaan tietyllä tavalla
tai antamaan vastarakkautta. Monet meistä odottavat, että muut ovat ensin lämpimiä ja
rakastavaisia, ennen kuin itse ovat siihen valmiita.


Rajaton rakkaus on opettelemista itse rakkauden alkulähteeksi, sen sijaan että odottaisi muiden
pulppuavan rakkautta.


Rakkaus on kuin suuri auringonpaiste. Se sulattaa jään ja avaa padot. Tuskaiset tunteet ja pelot
haihtuvat sen lämmössä sumuna ilmaan.


Kun huomaat eristäytyväsi ihmisistä pelätessäsi, että sinut hylätään, että sinua kohdellaan väärin
tai että sinulta vaaditaan liikaa, ole kiitollinen. Nythän tunnet pelkosi. Rakasta pelkäävää minääsi
ja säteile rajatonta rakkautta.


Tutustu olemuksesi jaloimpaan puoleen, korkeampaan ja viisaampaan minääsi, joka opettaa
sinut rakastamaan.


Suvaitsevaisuus on yksi rajattoman rakkauden ilmenemismuodoista. Jos muut tekevät jotain
sellaista, joka tavallisesti ärsyttää sinua, hymyile sisimmässäsi. Kun lähetät häirikölle
siunaavan, rakastavan ajatuksen, et ole enää heidän tekemistensä varassa.


Avarakatseinen sallii muiden olla mitä he ovat, omine virheineen. Silloin hän itse voi olla
lähimmäisilleen se rauhan satama, missä he saavat paistatella hyväksymisen lämmössä.


Anteeksianto on osa rajatonta rakkautta. Anna itsellesi anteeksi aina, kun et ole toiminut
oikein, rakastavasti ja viisaasti.


Anna anteeksi muillekin, kun he eivät ole toimineet oikein, rakastavasti ja viisaasti.
Anteeksianto helpottaa sekä sinua itseäsi että lähimmäistäsi edistymään näissä hyveissä.


Milloin tahansa annat rakkautta, se palaa suorinta tietä luoksesi, muuttaa värähtelysi ja aurasi.
Rakkaus löytää aina vain helpomman tien. Ehkä et saa sitä niiltä, joille itse olet lähettänyt
rakastavia ajatuksia, mutta joka tapauksessa olet saava rakkautta.


Muiden ja itsensä hyväksyminen on yksi tapa kokea rakkautta. Kun pitää arvossa ja rakastaa
jokaista kohtaamaansa ihmistä, saa kokea elämän muutoksen, joka nopeasti nostaa
henkilökohtaista värähtelytasoa. Kun hyväksyy täysin rakkauden, sen saa tulemaan luokseen.


Koeta keksiä syitä niidenkin rakastamiseen, joita on vaikea rakastaa, jotka toimivat väärin.
Ei ole yhtäkään ihmistä, joka ei kasvaisi rakkauden kylvöstä.


Ne jotka tuottavat tuskaa toisille ja ovat vihamielisiä kaipaavat tavallisesti eniten rakkautta.
Mitä halpamaisemmin ihmiset toimivat, sitä enemmän he pelkäävät ja ovat siis vailla
rakkautta.


Nöyriltä ja heikoilta ja puolustuskyvyttömiltä ei näytä rakkautta puuttuvan. Jaa rakkautta
heillekin, mutta älä unohda niitä, jotka eivät tunnu rakkautta ansaitsevan. Juuri he huutavat
äänekkäimmin saadakseen sitä.


Kun huomaat ihmisten pelkäävän, niin että he eivät rakasta itseään, kurottaudu heitä kohti ja
suo rajaton hyväksymisesi, ympäröi heidät valollasi.


                                                                                                                  Markku Laitinen

Todellisuus sellaisena kuin se on (?)

"Jos hän tahtoo rikkautta, miten paljon surua, kateutta ja vainoa hän sen kautta voisikaan saada
osakseen. Jos hän tahtoo paljon tietoa ja sivistystä, niin se kenties voisi merkitä vain sitä
terävämpää silmää näkemään entistä kauhistuttavampina ne onnettomuudet, jotka vielä ovat
häneltä salassa, mutta joita kuitenkaan ei voida välttää. Jos hän tahtoo pitkää ikää, kuka takaa
hänelle, ettei se ole vain pitkä kurjuus?"  (Kant)


Kantin ajatukset tuovat tullessaan epätoivon, hän riisuu meiltä naamion paljastaessaan, etteivät
tahtomamme asiat olekaan niin yksinkertaisia seurauksiltaan.


On kallistuttava jälleen sen viisaan henkilön suuntaan, joka sanoi: "Ei sitä tiedä onko se onni, vai
onnettomuus."


Positiivisessa mielentilassa liitelevä kutsuu Kantin näkemystä pessimistiseksi, mutta eikö hän
ole ennen kaikkea realistinen nähdessään todellisuuden sellaisena kuin se on?


Voimme edelleenkin tahtoa rikkautta, tietoa ja sivistystä, sekä pitkää ikää, mutta meidän täytyy
samalla vastaanottaa Kantin tarjoama todellisuus.


Ja edelleen: On olemassa myös mahdollisuus, ettei mitään ikävää tapahdu, vaan kuljemme
onnellisina hautaan saakka.


                                                                                                                 Markku Laitinen 




 

Kiusallinen kysymys.

"Massa on älyllisessä suhteessa riisuttava aseista. Tahto ja kyky itsenäiseen ajatteluun on
hävitettävä ja korvattava sillä, mitä Pjotor Verhovenski sanoo voimakkaimmaksi kaikista
voimista, jotka pitävät järjestelmää koossa, nimittäin Oman mielipiteen häpeämisellä."
(Georg Henrik von Wrigth)


Kun kansalaisista on tullut valtiovallan edustajia, oman "aatesuuntauksensa" lobbareita,
heille syntyy tarve ohjailla "alamaisten" mielipiteitä.


Suomessa tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että pääministeri "ohjeistaa" Ylen toimintaa ja
pyrkii tällä tavoin estämään kriittisten näkemysten julkitulon, koska vallankäyttö on sitä
helpompaa, mitä vähemmän kansalaiset tietävät vallankäytön todellisista tarkoitusperistä.


Vallassa oleville on edullista, että kansalaiset oppivat häpeämään omia mielipiteitään, sillä
kriittisen, itsenäisesti ajattelevan kansalaisen mieleen saattaa pulpahtaa kummallisia ajatuksia,
hän saattaa ajatella, että valtio valehtelee aina, kuten joku on asian ilmaissut. Tai sitten hän
esittää kiusallisen kysymyksen: Kuka hyötyy?


                                                                                                       Markku Laitinen








   

Kiitos ja anteeksi.

"Jos olen onnistunut, se johtuu puoliksi siitä, että olen ollut riittävän sinnikäs kestääkseni matkan
aikana kokemani vastoinkäymiset, ja puoliksi siitä, että on ollut paljon ihmisiä, jotka ovat
välittäneet minusta niin paljon, että ovat auttaneet."  (Tuntematon)


Onnistuessani ajattelen, että kaikki on minun ansiotani. Epäonnen hetkinä katselen syyttävästi
"toisia", jotka ovat asettaneet "kiviä polulleni".


Jos en onnistu heti, niin suutun ja paiskaan koko homman jorpakkoon. Pitkin hampain annan
joskus auttaa itseäni, mutta unohdan saamani avun heti, kun olen onnistunut tehtävässäni.


Olen itseriittoinen ja kuvittelen pärjääväni omillani. Häpeän osaamattomuuttani ja yritän kaikin
voimin salata tietämättömyyteni.


En millään jaksa uskoa, että olen hauras ja haavoittuvainen, kuten kaikki muutkin. Heikkous
hirvittää minua.


Vasta nyt, kun ikääntyminen alkaa näkyä ja tuntua, huomaan olevani väärillä jäljillä. Tästä on
pitkä matka oikealle polulle, mutta lähden kuitenkin kulkemaan.


Matka alkaa kahdella sanalla: Kiitos ja anteeksi.


                                                                                                                   Markku Laitinen 

Kun te itse muututte, kaikki muuttuu.

"Hän rakastaisi minua uhraten oman onnensa ja minä rakastaisin häntä uhraten oman onneni,
ja siinä meitä olisi kaksi onnetonta ihmistä, mutta kauan eläköön rakkaus!"


Äskeinen ajatus on Anthony de Mellon. Etsi käsiisi hänen kirjansa: Havahtuminen, ja saat
todella havahtua elämään.


Katsotaanpa, kuka oikeastaan on itsekäs: Kuvitelkaa, että joku sanoo teille, "Miten voit olla
niin itsekäs, että valitset onnellisuuden minun sijastani?" Eikö mielenne tee vastata: "Anteeksi,
mutta miten sinä voit olla niin itsekäs, että vaadit minua valitsemaan sinut onnellisuuteni
sijasta?!"


Anthony de Mellon kirjaa lukiessa tuntuu koko ajan siltä, että hän on se, joka vaanii nurkan
takana ja sanoo pian:Pöö! Kuten ylläolevastakin tekstistä käy ilmi.


Mello puhuu heräämisestä, jonka merkki on, kun kyselee itseltään: "Olenko minä hullu vai
ovatko kaikki muut hulluja?" Hän jatkaa: Koko maailma on mieletön, pähkähulluja täynnä!
Ainoa syy, miksi meitä ei lukita laitokseen on se, että meitä on niin paljon.


Hyvyydestä ja hyvän tekemisestä Mello sanoo näin: "Ette ole koskaan yhtä hyviä kuin silloin,
kun olette tietämättömiä omasta hyvyydestänne." Hän lainaa vielä sufi ajattelua: Pyhimys
on pyhimys siihen asti, kunnes hän tietää sen.


Mello herättelee meitä kysymällä: kuka teissä elää? "Terapiaryhmässäni törmään jatkuvasti
ihmisiin, jotka eivät ole itse ollenkaan läsnä. Ihmisten isät ovat läsnä, heidän äitinsä ovat
läsnä, mutta he itse eivät ole." Ja sitten Mello oikein ravistelee olkapäätämme: "Luulette
olevanne vapaita, mutta todennäköisesti ei ole ainuttakaan elettä, ajatusta, tunnetta, asennetta,
uskomusta, joka ei ole peräisin joltakin toiselta."


Kohta hän jo sivaltaa meitä poskelle, että varmasti heräisimme: "Ajatelkaa yksinäisyyttä, jota
tavallisesti koette. Ihmisten seura ei koskaan sitä paranna. Se voi vain viihdyttää. Sisällänne
on tyhjyys, eikö totta? Ja kun tyhjyys nousee pintaan, mitä te teette? Juoksette karkuun, avaatte
television tai radion, luette kirjaa, etsitte seuraa, viihdettä ajankulua." (Huom. tämä kaikki
ennen kännykkä - ja netti aikakautta)


Mello ohjaa meitä vaikealle nöyryyden polulle tähän tapaan: "Minulla ei ole mitään oikeutta
esittää sinulle vaatimuksia. Voin toki suojella itseäni toimintasi seurauksilta tai pahantuulen
purkauksiltasi, mutta minun puolestani saat olla kaikessa rauhassa se, mitä olet."


Mello jakaa myös joitakin selkeitä ohjeita, kuten seuraavasta käy ilmi: Tunnistakaa itsessänne
olevat kielteiset tunteet. Ymmärtäkää, että ne ovat teissä, eivät maailmassa tai ulkoisessa
todellisuudessa. Älkää pitäkö niitä "minän" oleellisena osana, vaan nähkää, että ne tulevat
ja menevät. Ymmärtäkää, että kun te itse muututte, kaikki muuttuu.


Lähteet: Anthony de Mello: Havahtuminen.
                                                                                                                 Markku Laitinen


                                                         

Hyvyyden kyllästämä?

"Varhaisimmassa vaiheessa noudatamme sääntöjä niitä tarkemmin ajattelematta, vain koska
vanhemmat palkkioineen ja rangaistuksineen niin sanovat. Vähitellen alamme ajatella myös itse
sääntöjä ja ymmärtää, että ne kuuluvat ihmisen elämään. Kehityksen tulisi johtaa siihen, että
arvioisimme itse niitä sääntöjä ja periaatteita, joiden pohjalta ratkaisumme teemme, eli
autonomiaan. Sen tulisi johtaa siihen, että olemme varastamatta sen vuoksi, että sen on
mielestämme väärin, emmekä siksi, että se on kiellettyä ja saatamme jäädä kiinni. Olennaista
moraalisessa mielessä on se, miksi toimimme, niin kuin toimimme. Noudatammeko sääntöjä
ja periaatteita kuin lapset vai arvioimmeko itse, miksi niitä noudatamme tai olemme
noudattamatta?       (Jean Piaget)


Miksi ihmisen on laadittava itselleen lakeja ja sääntöjä? Miksi meillä pitää olla poliisivoimat
vahtimassa ja suojelemassa meitä itseltämme?


Emmekö me ihmisinä tavoittelekaan yleistä hyvää? Eikö perusolemuksemme sisältö olekaan
hyvyyden kyllästämä?


Olemmeko heti pahanteossa ellei joku katso peräämme?


                                                                                                                         Markku Laitinen

Eksyneitä lapsia.

"Jokainen hetki on mahdollisimman pian vaihdettava seuraavaan, ja näin kaikki hetket
hukkuvat ajan virtaan ja siten katoavat. Tämän takia ihminen tuntee olevansa eksyksissä
maailmassa. Ihmisen psyyke ei voi kestää sitä jatkuvasti kasvavaa vauhtia, johon nykyaika
meidät pakottaa. Mukana seuraamisen pakolla on taipumus muuttaa ihminen itsekin koneeksi.
Se on hyvin sairas prosessi."   (C.H von Wrigth)




Ja yhä kiihtyvällä tahdilla me tavoittelemme yhä enemmän jotain, jota emme itsekään ymmärrä.
Tyytymyksen sijaan etsimme jatkuvaa tyydytystä.


Kaipuumme kohdistuu materialismiin, vaikka oikeasti kaipaamme syliä johon voisimme
käpertyä, kohtua jonne haluamme takaisin. Olemme rakkauden "kerjäläisiä".


Hiljaisuus kammottaa meitä, emmekä siedä yksinoloa. Pakenemme ihmisjoukkoon, mutta emme
tavoita sitä mitä etsimme.


Me olemme kuin eksyneitä lapsia.
                                                                                                                   Markku Laitinen

Jatka matkaa.

"Suurin voitto elämässä ei ole sitä, ettei koskaan epäonnistu, vaan että kykenee aina aloittamaan
uudelleen jokaisen epäonnistumisen jälkeen."   (Tuntematon)


Ei tästä mitään tule, aina kaikki menee pieleen. Epäonnistumiset turhauttavat, lamaannuttavat ja
lannistavat. Pahimmillaan käy niin, ettei huvita enää yrittää. Kyky aloittaa uudelleen kertoo sinnikkyydestä ja sisusta - en anna periksi.


Epäonnistumisia on elämän varrella riittänyt, näin toteaa lähes jokainen. Mutta samassa on
todettava, että on myös usein onnistuttu. Ja onnistumisten jälkeen kuuluu taputtaa itselle.


Aina kun kaadut, nouset myös ylös, pyyhit pölyt vaatteistasi ja jatkat matkaa. Ei se sen
kummempaa ole, uudelleen aloittaminen.


                                                                                                                             Markku Laitinen

Olemme sulkeutuneet kuoreemme.

"Tolstoin suuruus on juuri hänen ainutlaatuisessa liittymisessään kaikkiin niihin voimiin, jotka
yhdistävät ihmisen toiseen ihmiseen, epäsovinnaisiin ja spontaanisiin ilon, surun, rakkauden ja
vastenmielisyyden tunteisiin, jotka me tunnemme väärentämättöminä ollessamme lapsia ja
joiden näivettyminen myöhemmin elämässä on merkki siitä, että olemme sulkeutuneet
kuoreemme, tulleet itsekkäiksi, koviksi ja tylsistyneiksi."  (C.H von Wrigth)


Me valitamme elämän harmautta ja arkipäiväisyyttä. Etsimme lohtua jääkaapista, alkoholista,
suklaan ja karkin syönnistä, pelaamisesta, shoppailusta, ym.


Tuijotamme teeveestä hömppää, surfaamme internetin ihmeissä, räpläämme kännykkää ja
otamme itsestämme kuvia.


Missä on se riemukkaasti juoksenteleva lapsi, jonka kaltaisia me kaikki olimme? Mihin katosi
utelias pikkutyttö - poika?


                                                                                                                 Markku Laitinen

Tee taidettasi.

"Se rakkaus, ilo ja rauha, josta hyvä taide puhuu, lähtee pyhästä yksinkertaisuudesta ja
särjetystä sydämestä."   (Tuntematon)


Tunnekylmyys ei tee kenestäkään runoilijaa. Taideteos jää tekemättä, ellei ole tunnekokemuksia.
Musiikkia ei synny jos tunteet ovat jähmettyneet.


Miksi siis pelkäisimme "sydämen särkymistä", surua, ikävää, mustasukkaisuutta, rakkautta, iloa,
syntymää tai kuolemaa. Nehän herättävät tunteemme eloon.


Ja tämän jälkeen meidän on hyvä kuulla miten Clarissa Pinkola Estes, meitä ohjeistaa:


"Jatka matkaa, taistele eteenpäin. Tartu kynään, ala piirtää ja lakkaa valittamasta. Kirjoita. Tartu
pensseliin ja ole vaihteeksi ilkeä itsellesi, ala maalata. Tanssijat, pukekaa yllenne väljä aluspaita,
sitokaa hiuksiinne, vyötäisillenne tai nilkkoihinne nauhoja ja käskekää kehon ottaa ohjat.
Tanssikaa. Näyttelijät, näytelmäkirjailijat, runoilijat, muusikot ja kaikki muut. Lakka puhumasta.
Älä sano enää sanaakaan, ellet ole laulaja. Sulkeudu huoneeseen tai taivaan aukiolle. Tee
taidettasi. Tavallisesti liikkeessä oleva asia ei voi jäätyä, joten liiku. Pysy liikkeessä."


Elossa oleminen on tuntemista.
                                                                                                                       Markku Laitinen     

Kirja toivon ja epätoivon rajamailta.

"Ulkopuolinen, todellinen maailma muuttuu aavemaailmaksi ja sen ihmiset etäisiksi ja
sumeiksi. Totta on vain voimakas pelko, joka saa käyttövoimansa avuttomasta, pakahduttavasta
rakkaudesta."


Henry Marsh
Elämästä, kuolemasta ja aivokirurgiasta
Suomentanut Ulla Lempinen
S&S Kustannus Helsinki


Neurokirurgi inhimillisten kysymysten ja tunteiden äärellä. Henry Marsh "riisuuntuu paljaaksi"
tässä henkilökohtaisessa muistelmateoksessaan. Tämän kirjan lukijalle ei jää epäselväksi
minkälaista on olla inhimillinen ihminen neurokirurgin roolissa.


"Täytyy tietää, koska pitää lopettaa. Usein on parasta antaa sairauden edetä luonnollista
kulkuaan ja olla leikkaamatta." Tämän kaltaista rehellisyyttä Marsh suorastaan viljelee kirjassaan.
Ja hänen nöyrä asenteensa kuvastuu seuraavasti: "Myös tuurilla on osuutensa, sekä hyvällä että
huonolla, ja mitä enemmän minulle karttuu kokemusta, sitä tärkeämpää roolia onni tuntuu
minusta näyttelevän."


Kuin edellisen jatkoksi Marsh toteaa: "Onnistuneilla leikkauksilla olen tehnyt monen potilaan
onnelliseksi mutta olen kokenut myös kauhistuttavia epäonnistumisia. Monen neurokirurgin
elämää sävyttääkin toisinaan syvä epätoivo."


Potilaat eivät ole Henry Marshin maailmassa "tapaus numero joitakin", vaan todellisia tuntevia
ja kärsiviä ihmisiä. Sellaiseksi Marsh tunnustautuu itsekin: " Vanhetessani en voi enää kiistää,
ettenkö olisi samanlaista lihaa ja verta kuin potilaani ja aivan yhtä haavoittuvainen."


Marsh jatkaa pohdintaansa: "Siksi nykyään tunnen heitä kohtaan syvempää myötätuntoa kuin
aiemmin ja tiedän, että ennemmin tai myöhemmin minäkin päädyn sairaalasänkyyn
täpötäydelle osastolle kuolemaa peläten."


Edellisen kaltaiset ajatukset eivät taida olla neurokirurgeille tyypillisiä, eivätkä lääkärikunnalle
yleensäkään. "Inhimillistääkö" Marsh liikaa? Vai olisiko ainakin potilaan kannalta hyvä, jos
niin tapahtuisi? No ainakin yhden opin kaikki kyseistä ammattia harjoittavat voivat hyväksyä:
"Kirurgien pitää aina kertoa totuus, mutta potilaalta ei saa koskaan viedä kaikkea toivoa."


Lämminhenkinen ja yhtä aikaa raadollinen, tuskallinen ja toivoa herättävä, kaikkea tätä ja
paljon muuta sisältää Henry Marshin kirja. Lukija saa kirjan myötä myös ymmärryksen
siitä mitä tarkoittaa itsensä "likoon laittaminen".


Elämä ja kuolema, rakkaus ja epätoivo, koko inhimillisten tunteiden kirjo näyttäytyy, kun
Marsh kuvailee työtään, omia kokemuksiaan ja potilaiden maailmaa.


Jos haluat oppia jotain elämästä ja kuolemasta, niin lue tämä kirja.


                                                                                                                   Markku Laitinen

Ajattele mitä ajattelet.

"Se mitä ajattelet, merkitsee elämässäsi enemmän kuin mikään muu. Enemmän kuin ansaitset,
enemmän kuin asut, enemmän kuin asemasi yhteiskunnassa, ja enemmän kuin mitä kuka
tahansa ajattelee sinusta."  (Tuntematon)


Todellakin, voin ajatuksillani tehdä elämästäni taivaan tai helvetin. Vastoinkäymisten hetkissä
on mahdollisuus piiskata itseään ajatusten voimalla, mutta on myös mahdollista antaa ajatuksen
lohduttaa.


Hyvinä hetkinä voi ajatella, ettei tämä kuitenkaan pitkään jatku, mutta voi myös nauttia siitä,
että kaikki on hyvin juuri nyt.


Mennyttä elämäänsä voi ajatella katkeruutta kokien, mutta on mahdollista poimia sieltä myös
niitä hetkiä jolloin tunsi olevansa onnellinen.


Tulevaisuus voi näyttäytyä uhkaavana ja pelottavana, mutta tulevaisuuteen voi katsoa myös
toiveikkaasti.


Ajattele siis mitä ajattelet.
                                                                                                                  Markku Laitinen