Kirja joka kysyy, olemmeko tulleet ihan pöpipäisiksi?

"Mitä haluan tällä kaikella sanoa? Ehkä sen, etten pidä kehityksen suunnasta, en ainakaan sen
kaikista ilmenemismuodoista. Tuntuu kuin ... kuin elintasomme olisi vammauttanut meitä."


Juha T. Hakala
Kohtuuden kirja
Näkökulmia ääriyhteiskuntaan
Talentum Pro 2016


Juha T. Hakalan kirjan sanoma kiteytyy ylläolevassa ajatelmassa. Kirjassaan Hakala kritisoi
monia ajankuviamme, yhden teemoistaan hän nimeää: kapeutuneeksi kuvaksi ihanteellisesta
elämästä.


"Meillä on taipumusta määritellä yhä tiukemmin kriteerit, jotka luonnehtivat unelmien elämää.
Siihen kuuluvat määrätynlainen koulutus, rahakas työ ja koilliseen kulkeva ura, kukoistava
parisuhde, kateutta herättävä omakotitalo, pari autoa (joista toinen katumaasturi), lapset ja
heidän arvostettavat harrastuksensa ja tietysti myös se, miltä me kaikki tässä näytämme."


Hakalan kirjasta löytyy myös sana: täyttymysteollisuus. Kyse on teollisuudenalasta, joka
tarjoaa tavaroita ja palveluita ihmisille, joiden mielessä kytee tyytymättömyys omaan
elämään.


Kuin edellämainittujen asioiden vastakohdaksi Hakala tuumii näin: "Mitäpä jos vaihteeksi
avaisimme silmämme ja antaisimme itsellemme luvan löysätä - olla tyytyväisiä (kaikkine
läskeinemme, epäterveellisine ruokavalioinemme jne.) siihen, mitä meillä juuri nyt on."


Jotain kummallisen ristiriitaista elämäntapaamme täytyy liittyä, poimitaan esimerkki Hakalan
kirjasta: Nuorten naisten psykoosilääkkeiden käyttö on kasvanut kahdeksan vuoden aikana
63%, miehillä lisäys on ollut 43 prosentin luokkaa!


Hakala jatkaa vielä samasta aiheesta: "Masennus, psykoosi, neuroosi - kolme pientä, vakavaa
sanaa. Tällä hetkellä näyttää siltä, että vajaa miljoona suomalaista nappailee säännöllisesti
jotakin mielialalääkettä. Kun tähän lisätään nuoret ADHD - ongelmaiset ja ikääntyneemmät
uniongelmaiset ja dementikot lääketarpeineen, päädytään lukuun, jonka kuuleminen vaatii
nojallisen tuolin - lähes 1,4 miljoonaa."


Hakala ilmoittaa vastustavansa kaikenlaista kähmintää ja kaikkea sitä epäoikeudenmukaisuutta,
joka kähminnän taustalle kätkeytyy. Tällä hän viittaa uusliberalistiseen markkinatalouteen:
"olemme hyväksyneet kaikkein kylmimmän uusliberalistisen markkinatalouden elottomimmat
ehdot, joka teettää meillä epäeettisiä tekoja."


Hakala puuttuu kulutusvimmaamme useaan otteeseen, yksi näkökulma liittyy ylikulutukseen.
"Suomen ikioma ylikulutuspäivä oli vuonna 2016 jo huhtikuussa, 17.4. Tuo oli se päivä,
jolloin me suomalaiset olimme kuluttaneet luonnonvaroja enemmän kuin maapallo kykenee
tuottamaan uusiutuvia luonnonvaroja vuoden aikana. Jos kaikki kuluttaisivat kuin suomalaiset,
tarvittaisiin 3,4 maapalloa. Tämän pitäisi todella tarkoittaa jotakin elämässämme."


Hakalan elämänfilosofia tulee selkeästi esiin hänen kirjassaan. Paljon puhuvin esimerkein hän
piirtää maailmastamme kuvan, joka pakottaa kysymään: olemmeko tulleet ihan pöpipäisiksi?


Hakala jättää lukijoilleen monenlaista ajateltavaa, yksi tärkeä viesti on tässä: "Ehkä meidän
kannattaisi ottaa rennosti myös siksi, että jokainen meistä on lopun perin melkoisen mitätön
tepsuttelija tässä suuressa kavalkadissa, ihmiskunnan kulttuurihistorian loputtomassa
ohimarssissa."


                                                                                                     Markku Laitinen

Menetettyä, tai ei koskaan koettua onnea.

"Onneni ei ole sitä,
että saan jotain uutta,
vaan sitä, että ymmärrän mitä jo omistan.
Olen oppinut erottamaan sen mitä haluan
ja mitä tarvitsen.
En halua kuuta taivaalta,
minulle riittää kuutamo.
Tajuan parhaalla tavalla
tarjolla olevat mahdollisuudet.
Onneni ei ole tasaista tietä
vaan kykyä edetä miellyttävällä tavalla
tässä erämaassa.


Minun onneni ei ole huomista päivää,
sillä ei ole eilistäkään,
se ei muista mennyttä.
ei ajattele tulevia
sillä on vain nykyisyys
eikä sekään ole kokonainen päivä,
vaan silmänräpäys,
tämä hetki, juuri tässä."
                                            (Ivan Turgenjev)


Onnea ja onnellisuutta tavoitellessamme kävelemme usein harhaan. Mainosteollisuus on
osannut kaupallistaa onnellisuuden, meille vähintäänkin vihjaillaan, että tämä tuote takaa onnellisuutesi, hanki se heti.


Tavaramaailmasta saatu onnentunne perustuu kuitenkin hetkelliseen tyydytykseen, se on kuin
tikkari, vähän aikaa tuntuu hyvältä, mutta pian on vain tikku kädessä ja olisi taas hankittava
uusi tyydytyksen lähde.


Timo Airaksinen on laatinut filosofin huoneentaulun, hän opastaa onnen tavoittelijaa näin:


Älä tavoittele onnellisuutta. Se on varmin tie tulla onnettomaksi.


Tavoittele hyviä asioita. Onni on niiden oheistulos. Selvitä arvosi ja pyri elämään niiden mukaan.


Mielenrauhaa voi tavoitella. Vanha resepti sen saavuttamiseen on se, ettei halua niin paljon.
Esimerkiksi jooga, meditaatio ja psykoterapia voivat opettaa suhtautumaan itseensä.


Elämä ei voi olla pelkkää halujen ja toiveiden tukahduttamista. Pitää myös seikkailla ja ottaa
riskejä. Silloin lopputulos ei ole omassa hallinnassa.


Jos haluaa elää täysipainoisen ja rikkaan elämän, on luovuttava onnellisuuden vaatimuksista.


Airaksisen mainitsema mielenrauha on nykyisessä elämän tavassamme vaikeasti saavutettavissa.
Kokoaikainen surffailu netin ja somen ihmemaailmassa takaa sen, että olemme loputtoman
rauhattomia.


"Peukutuksiin" liittyvä onnellisuuden kokemus on itsensä pettämistä. Älyttömät älypuhelimet
tekevät myös lapsistamme levottomia.


On onnettomuus, jos vanhemmat ovat enempi läsnä älyttömälle puhelimelleen, kuin lapsilleen.


Onnen tunne ja onnellisuuden kokemus on aidoimmillaan siinä hetkessä, kun vauva tavoittaa
äitinsä silmistä rakkauden ja hyväksynnän, ja vauva vastaa aidolla hymyllä tähän viestiin.


Ehkä me tavoittelemme kaikki tuota ainutlaatuista kokemusta. Menetettyä, tai ei koskaan
koettua onnea. 
                                                                                                                 Markku Laitinen



                                

Olemassaolonsa kautta arvokas.

"Sinusta välitetään, koska olet välittämisen arvoinen. Sinun ystävyytesi on lahja. Se että joku
toinen osoittaa sinulle ystävällisyyttä, ei aseta sinulle minkäänlaisia velvotteita häntä kohtaan.
Sinä itse olet arvokas. Jos tunnet olevasi kiitollisuudenvelassa saadessasi kokea
ystävyydenosoituksia toisen ihmisen taholta, sinä itseasiassa kiellät oman ihmisarvosi."


                                                                                                                         (Tuntematon)


Jos voisi uskoa, että on pelkän olemassaolonsa kautta arvokas, niin hyväksynnän hakemisen
tarve jäisi vähemmälle.


Tunne siitä, että on jatkuvassa "velassa" toisille, koska nämä ovat osoittaneet ystävällisyyttä,
kielii omanarvontunteen vähäisyydestä.


"Hyvittämisen" tarve voi johtaa jopa valehteluun - suu sanoo sellaista mitä sydän ei tunne -
ja mielistelyn jälkeen on kovasti outo olo.


Kansanperinteemme ja kasvatukselliset oppimme ovat antaneet meille kuvan, että ihmisestä
tulee ylpeä, jos hänen sallitaan tuntea arvokkuutta.


Vähättely on tapojemme perusta, vaikka toiset kuinka kehuisivat "pöydän antimia", niin kuuluu
sanoa, etteihän tässä nyt paljon mitään ollut.


Sama toistuu muillakin elämän alueilla. Kehutkin kuittaamme vähättelyllä. Jos joku osoittaa
meille ystävällisyyttä, alamme heti epäillä, että mitähän se oikein ajaa takaa.


Itsetuntoiset ja omasta arvostaan tietoiset - ei pöyhkeät - ihmiset kiittävät saamastaan hyvästä
eivätkä jää selittelemään omaa arvottomuuttaan.


Sellaiseen meidän kaikkien tulisi pyrkiä.


                                                                                                                 Markku Laitinen
 
                     

Äiti kato mitä minä tein.

"Elämä ei ole mikään tauti, joka on annettu podettavaksi tai joku suoritus, vaan se on myös
suuri ilo."


Kuka lienee ollutkaan hän, joka ajatteli elämästä tuolla tavoin? Tänne se ei sovi. Me elämme:
"otsasi hiessä sinun on leipäsi ansaittava" elämää


Oppi on jo pienestä pitäen: "vie mennessäs, tuo tullesas." Joutenolo hävettää meitä, vaikka
jossain sydämemme salaisessa sopukassa tunnemmekin vetoa laiskotteluun.


Ihminen on luonnostaan "tekevä olento", saamme tyydytystä siitä, että teemme jotain omasta mielestämme hyödyllistä.


Tarvitsemme toimintaa, muuten näivetymme sekä fyysisesti, että henkisesti. Mutta mikä on
itse kunkin motivaatio?


Perustuuko tekeminen kohdallani siihen, että tarvitsen "suosionosoituksia", vai tuottaako pelkkä
tekeminen minulle nautintoa?


Iloitsenko näiden rivien kirjoittamisesta, onko siinä riittävästi motivaatiota, että kykenen luomaan
ajatuksia tähän "paperille"?


Joo ja ei, on monesti hyvinkin tyydyttävää saada ajatuksilleen näkyvä muoto, mutta usein
toiveena on myös se, että "tuotteeni" olisivat merkityksellisiä muillekin ihmisille.


Meissä taitaa kuitenkin kaikissa asustaa ikuisesti tuo pieni lapsi joka aika-ajoin huudahtaa:
"äiti kato mitä minä tein:"


Elämä voi todellakin olla suri ilo jo itsessään. Tyydytystä tuottavan toiminnan kautta
saavutettu ilo jää hetkelliseksi, siksi joudumme tarttumaan toimeen yhä uudelleen.


                                                                                                           Markku Laitinen

Kumpaa sinä ruokit?

"Maailmankaikkeudessa on vain pieni osa sellaista jota aivan varmasti voit parantaa ja se olet
sinä itse." 


Ylläolevan huomion esittäjästä ei ole tietoa, mutta se mitä hän sanoo on vanha hyvä viisaus.
Maailmanparantajaksi ryhdytään aloittamalla itsestä.


Eikä se ole mukavaa puuhaa, koska omien "vikojen" luettelo saattaa muodostua pitkäksi ja
vikoja korjatessa tulee kylmä hiki.


Kyllä tänne kelpaa viallisenakin, sanoo viisas ihminen ja hän on oikeassa. Huomio täytyykin
kiinnittää siihen miten toimimme suhteessa ympäröivään maailmaan.


Riittää, jos empatia, myötätunto ja rakkaudellisuus näyttäytyy useammin kuin tuhoavuus, viha,
kateus tai vahingonteko.


Itsensä voi tuoda esiin hyvillä teoilla tai pahan voimalla. Meissä kaikissa asuu hyvä ja paha koira,
kumpaa sinä ruokit?  (Koiravertaus on lainattu tuntemattomalta)


                                                                                                                 Markku Laitinen

Ajamme pahan pois.

"Köyhyys ja kurjuus, joissa rasitusta seuraa virkistymisen sijaan vain surkeus, voivat olla
tasapainoa horjuttavia tekijöitä."


"Toisaalta sellaisia voivat olla myös suuret rikkaudet ja täysin ponnistuksista vapaa elämä,
jossa ihminen uupumisen sijaan tylsistyy."
                                                                                                 (Hannah Arendt))


Yhteiskunta, jossa nämä kaksi ääripäätä ovat vallitsevia, ajautuu kaaottiseen tilaan, jossa
"veli veljeään lyö."


Varallisuuden voimakas keskittyminen vain harvojen käsiin ja samanaikainen "massojen
köyhtyminen" avaa "helvetin portit."


Köyhyys ja kurjuus, joka ei vähene ponnistelemalla aiheuttaa katkeruutta. Rikkaat, jotka
karkottavat huvittelemalla tylsistymistään, näyttäytyvät ylimielisinä öykkäreinä.


Populismi saa ilmaa siipiensä alle ja vallanhimosta sairaat ihmiset käyttävät tilaisuutta
hyväkseen, alkaa syyllisten etsintä.


Köyhtynyt kansanjoukko, jolla ei ole enää mitään menetettävää seuraa ketä tahansa "johtajaa",
jos tämä kykenee nimeämään syylliset.


30-luku antaa historiallisen esimerkin, jota ei liene tarvitse tässä esitellä. Köyhän ja rikkaan
välinen juopa aiheuttaa kolmannen osapuolen tuhon.


Nyt kaikki syylliset löytyvät kaikkialla samasta joukosta, maahanmuuttajista. Jopa aiemmin
tulleet, vaurastuneet maahanmuuttajat näkevät uusien tulokkaiden olevan "pahoja."


Köyhän sormi, joka osoitti rikkaiden suuntaan, onkin yhtä-äkkiä tökätty maahanmuuttajan
rintaan.


Varakkaat jatkavat varakkuuden ja vallan suomin etuoikeuksin entiseen tapaan, he kasaavat
varallisuutta ja vihjailevat kansan köyhtyvän, koska maahanmuutto syö varoja.


Yhteinen "vihollinen" yhdistää kansan. Rakennamme yhdessä "muurin." Ajamme pahan pois.
Elämme yhteisessä harhassa, kunnes kaikki tuhoutuu.


                                                                                                         Markku Laitinen 

Kirja jossa kuljetaan elämän ja kuoleman välimaastossa.

"Sinulla on valkosolut voimakkaasti koholla, näyttää erittäin todennäköiseltä että sinulla on
akuutti leukemia."


"Rakas, olen tässä, minä sanon, painan käteni hänen poskilleen ja jatkan: Karin kulta, me
selviydytään tästä, lupaan sen, tämä hoituu kyllä."


Tom Malmquist
Joka hetki olemme yhä elossa.
Suomentanut Outi Menna
Kustantamo S&S  2017


Tämä monikerroksinen, tositapahtumiin perustuva romaani voitaisiin luokitella inhorealismiksi,
ellei se olisi inhimillisyydessään niin voimallinen.


Tuossa alkukohtauksessa Tom antaa Karinille lupauksen ja luo toivoa, mutta se kaikki
osoittautuu tuulesta temmatuksi.


Karinin sairaus etenee pelottavalla vauhdilla: "Kaksi päivää sitten me katsottiin yhdessä leffaa."
Ja mikä onnettominta, Karin on raskaana.


Tom Malmquist on kirjan kertoja ja kokija. Kriisin alussa Tom ymmärrettävästi torjuu tunteensa.
Rationaalisen toiveajattelunsa ajamana hän kirjaa kaikki hoitotoimenpiteet ylös, kertoakseen
niistä myöhemmin Karinille.


Livia on vauvan nimi. Livian syntymä on kaksinkertainen ihme. Tom juoksee nyt keskoshoitolan
ja teho-osaston väliä, eikä hän tiedä onko mukanansa ilo vai suru.


Karin kuolee ja vauva jää henkiin. Suru odottaa vielä vuoroaan. Tom palaa kotiin Livian kanssa.
Tom saa apua sekä äidiltään, että Karinin äidiltä.


Myös Karinin isä on ajoittain läsnä. Oman isänsä Tom kohtaa moneen kertaan, sekä
nykyisyydessä, että menneessä muodossa.


Malmquistin kirjaan ilmestyy muistoja elämän eri aikakausilta. Lapsuudesta, Karinin kanssa
vietetyistä hetkistä ja muistakin elämän tapahtumista.


Nykyhetken arjen kuvauksissa on läsnä Livia, joka vaatii lapsen oikeudella rakkautta ja hoivaa.
Livian nukkuessa muistot Karinista nostattavat surun tunteet elävästi koettaviksi.


Malmquist on kaikessa "arkisuudessaan" kuin vanha tuttu, jolle on sattunut ikäviä asioita.
Hän on sellainen oman elämänsä ponnistelija: "Olen oppinut elämään kalseuden keskellä,
mitään odottamatta."


                                                                                                             Markku Laitinen

Tommonen peto.

"Minä olin viikonloppuvapaalla. Oli ihana ilma ja olin juuri saanut siivotuksi. Sitten tuli poikani
kurasaappaineen sisään. Minä hermostuin, tietysti. Hän katsoi minua ja sanoi, että nyt on ihana
päivä, mutta täällä kotona tommonen peto."    (Tuntematon)


Äskeinen  kirjoitus on vielä täydennetty alaotsikolla: Aikuisten arvojärjestyksellä pilataan usein
lapsen ilo.


Tiukkapipoinen vanhempi omine kriteereineen voi jopa nujertaa lapsen luovuuden. Kuri ja
järjestys ei ole sama asia kuin rajojen asettaminen.


Kuri ja järjestys liittyy alistamiseen, rajojen asettaminen rakkauteen. Kuri ja järjestys merkitsee
komentamista armeijan tyyliin, rajojen asettaminen on opastamista ja neuvomista.


Liiallinen "vauhdinpito" vaatii tiukkaa otetta, jämäkkää aikuisen asioihin puuttumista. Mutta
suurin osa lasten ja vanhempien ajasta on "leikinomaista" yhteiseloa.


Oman aikakauteni lapsuuteen kuului "rajaton riehuminen", jota seurasi kuri ja järjestys. Pelko,
epävarmuus ja turvattomuus, olivat kasvatusmallin seurauksia.


Omat kykyni vanhemmuuteen olivat aikoinaan olemattomat, toimintani oli vaistonvaraista ja
vanhoja kasvatusmalleja matkivaa.


Onneksi näen lasteni toimivan toisin. Heillä on kykyä ja tahtoa olla lapsilleen läsnä. Heidän
toimintansa pohjana on rakkaudellisuus.


                                                                                                           Markku Laitinen

Me kaipaamme ja etsimme.

"Hän tarvitsee kosketusta toiseen ihmiseen, henkistä kosketusta ystävyyden ja rakkauden
vuoropuhelun muodossa."


"Aito inhimillinen suhde josta puuttuu kaikki laskelmointi, merkitsee henkistä kasvua."


Edellä mainitut mietteet ovat filosofian emeritusprofessori Sven Krohnin käsialaa. Nämä
asiayhteydestään tahallaan irroittamani lauseet, ovat tässä näkyvillä ikään kuin ihanteellisuutta
tavoitellen.


Meidän tulisikin ensin päästä jotenkin viettiemme herroiksi, ennen kuin voimme lähteä
tavoittelemaan henkistä yhteyttä.


Halut ja tarpeet ohjailevat voimakkaasti elämäämme, eikä niistä vähäpätöisin ole seksuaalinen
tarve. Joku kuvaili jossain yhteydessä sitä näinkin: "munkit hypistelevät kaiken aikaa
helminauhaansa ja hokevat: herra armahda.."


"Kuin olisi pedon kynsistä päässyt", tuumaili puolestaan 90:nen herrasmies. Toteamuksellaan
hän viittasi seksihalujen katoamiseen.


Haluja ja tarpeita ilmenee monella muullakin alueella. Shoppailu edustaa tässä kohtaa tarpeen
tyydytystä, jolla voidaan etsiä lohtua vaikkapa rakkauden kaipuuseen.


Rakkaudessakin me etsimme kumppania, joka poistaisi turvattomuutemme ja toteuttaisi
toiveemme onnesta.


Jossain syvällä itsessämme, me kaikki kuitenkin ymmärrämme, että henkiselle tasolle
yltävä ihmissuhde on se mitä tavoittelemme. Sitä me kaipaamme ja etsimme.


                                                                                                   Markku Laitinen

Tunteiden hallinta lapsen tasolla.

"Jos tilanteessa, jossa joku koettaa murskata mielenrauhasi, et vastaakaan pahaan pahalla, vaan
koetat säilyttää sisäisen tyyneytesi ja horjumattomuutesi, huomaat kykeneväsi nousemaan
tilanteen yläpuolelle. Pystyt tarkkailemaan kiukkuista henkilöä ymmärtäen, että hänellä saattaa
olla raskaita ongelmia elämässään. Kykenet silloin tuntemaan suurta myötätuntoa häntä kohtaan
ja antamaan hänelle ystävällistä, rauhallista ja lohduttavaa palautetta, vaikka hän olisi miten
riidanhaluinen tahansa. Havaitset, että hän on päihtynyt vihan myrkyllisestä väkijuomasta - mutta
siitä huolimatta hän on sinun ystäväsi."   (Tuntematon)


Ylläolevia ohjeita on vaikea noudattaa, mikäli oma tunteiden hallinta on lapsen tasolla. Jos
provosoituu jokaisesta mielenilmauksesta, on lapsen tasolla.


Jos taas on omasta mielestään oikeutettu jatkuvaan "räjähtelyyn", raivoamiseen, silmittömään huutamiseen ja jopa väkivaltaisiin purkauksiin, niin tarvitsee pikaista apua.


Mikäli "vaatii" toisilta ymmärrystä tunteidensa hallitsemattomille purkauksille, on itsekäs, ehkä
narsistisiakin piirteitä omaava.


Lapselle on täysin sallittua olla avuton omien tunteidensa kanssa, aikuisen kohdalla tämä on
merkki tunnetason lapsenomaisuudesta.


Kukaan ei ole täydellinen tässäkään lajissa, mutta jos on ollut kymmeniä vuosia aikaa harjoitella,
niin tunneilmaisun täytyisi jo olla parempaa kuin kolmevuotiaana.


                                                                                                     Markku Laitinen

Köyhä mutta vapaa.

Vanha tarina onnellisesta kalastajasta:


Kerran kaksi kalastajaa tapasi. Toinen makasi auringossa veneensä vieressä, toinen oli palaamassa
mereltä kalastamasta. Palaaja kysyi:
Miksi sinä makaat? Mikset kalasta?
Kalastin jo.
No mikset jatka kalastamista?
Minkä takia?
Saisit enemmän kalaa.
Mitä minä enemmällä kalalla tekisin?
Myisit ne ja saisit enemmän rahaa.
Mitä minä rahalla tekisin?
Voisit ostaa kaikenlaista ja olla onnellinen.
Mutta minähän olen onnellinen jo nyt.


Tämän tarinan henkilöistä toinen on selättänyt ahneuden. Hän on tyytyväinen olemassaolevaan.
Hän on vapaa.


Samankaltainen on tarina asemalla istuskelevasta kantajasta, joka kieltäytyi tarjotusta tehtävästä
sanomalla: kiitos vain, mutta olen jo syönyt tänään.


Kummallakaan ei ollut mitään velvotteita, heidän tavoitteensa oli tässä päivässä, he kykenivät
tyytymään vähään.


Ihmiselle tyypilliset, ahneus, kateus ja kilpailu paremmuudesta, eivät saaneet heitä liikkeelle.
Heissä todentui sanonta: Köyhä mutta vapaa.


                                                                                                   Markku Laitinen 

Yritän olla valehtelematta itselleni.

"Yhdysvalloissa varakkuus on ihmisen moraalisen ja inhimillisen erinomaisuuden mitta.
Yhdysvalloissa kalvinistinen perinne ylläpitää ajatusta, että taivaaseen pääsee 14400
parasta uskovaista. Tuo ilmeisen valkoinen parhaimmisto erottuu muista lähinnä heille
Jumalan suoman maallisen hyvän perusteella."  (Toivo Salonen)


Voisitko sinä kokea tämän omaksi todellisuudeksesi? Saisiko joku sinut uskomaan, että
täsmälleen määrätty (14400) osa ihmisistä pääsee taivaaseen?


Ymmärrätkö sen, että ehkä tärkein peruste taivasosuudellesi on taloudellinen menestys? Kyllä
sinä ymmärrät, koska mittaat itse samalla mitalla.


Ja vielä hölmömpää on, että tiedostamattasi olet se hyvä "valkoinen ihminen" joka pääsee
taivaaseen.


Niin minäkin teen paitsi, että epäonnistuin pahasti jo tuossa varakkuus käsitteessä, olen köyhä
kuin tuo kuuluisa kirkon rotta.


En ole hyvä valkoinen ihminen, ja minulla on epäilyksiä Jumalankin suhteen. Aiheutan pahaa
mieltä, loukkaan ihmisiä, jotka ovat minulle läheisiä.


Mutta yritän olla valehtelematta itselleni, ja pidän sitä hyvänä perusteena, kun "taivasosuuksia"
jaetaan.


                                                                                                       Markku Laitinen

Rolf Arnkil - tuskansa kanssa kahden.

"Kuinka monelta olenkaan saanut vastaanottaa säälin ja osanoton ilmauksia sairauteni aikana.
Mutta miten on, eikö elämäni ole vasta tämän sairauden johdosta saanut todellista sisältöä,
eikö joidenkin ulkoisten edellytysten menetys ole kuljettanut minua hyvyyden tuntemiseen,
tajuamaan kauneutta, josta aistieni havaitsema on vain heijastusta? Miten minä voisin olla
säälittävä ja surkuteltava? Eivätkö surkuteltavia ole ne, jotka ruumiillisesti terveinä, mutta
henkisesti liikuntakyvyttöminä elävät suppeata, halpojen tarpeiden tyydyttämistä palvelevaa
elämäänsä näkemättä eroa elämän ja elossa olemisen välillä."  (Rolf Arnkil)


 Rolf Arnkilin (1923-1964) ajatuksiin voi tutustua hänen kirjojensa kautta: Perimmäisten
kysymysten äärellä - kirjeenvaihtoa ja kirjoitelmia sairaskammion hiljaisuudessa vuodelta 1961
ja Ihmisestä on kysymys vuodelta 1963, jossa hän käy kirjeenvaihtoa aikakautensa merkittävien
ajattelijoiden kanssa.


Rolf Arnkil sairastui vakavasti miehuutensa parhaina päivinä. Arnkil tiesi, että sairaus johtaisi
väistämättä kuolemaan. Sairauteen liittyi myös ankara kipu, jota hän kuvailee runossaan näin:


"Kuinka eilinen, joka oli kurjaakin kurjempi,
tänään kangastaa autuutena:
kunnes tunnet olevasi kuin suljettuna tyrmään
tuskasi kanssa kahden,
sysättynä jysähtelemään alas jykeviä portaita
jotka rusikoivat luusi ja sisinkuntasi;"


Kokonaisuudessaan runo löytyy kirjasta: Ihmisestä on kysymys. Kaikesta tästä huolimatta, tai
ehkä siitä johtuen, hän ohjautui henkiselle matkalleen.


Arnkil luki vimmatusti, kirjoitti paljon ja kävi jatkuvaa dialogia, tavoitteenaan löytää jokin
merkitys ja tarkoitus elämälle, jonka päätepisteeseen hän oli saapumassa.


Hämmästyttävää tässä on se, että hän ei vajonnut kipujensa mukana sairautensa syövereihin,
vaan suorastaan terävöityi ajattelussaan.


Arnkil jätti meille nykyisillekin eläjille vahvan viestin: "Kuolemasta puhuminen saa modernin
ihmisen kavahtamaan."


Hän jatkaa: "Myös sairaus ja kärsimys ovat ristiriidassa hänen elämänkäsityksensä kanssa. Niillä
ei ole sijaa hänen rakentamansa suojamuurin sisäpuolella, joten sairaudelta, onnettomuudelta,
kärsimykseltä ja kuolemalta on vain suljettava silmänsä."


"Simsalapim: ristiriidat ovat hävinneet! Ja jotta ne myös pysyisivät poissa, kartetaan
yksinäisyyttä ja täytetään aistit tauottomalla ohjelmalla, kunnes elämä - tämä suuri seikkailu -
on onnistuttu kutistamaan jokapäiväisten tottumusten ahdistavaksi kaavaksi."


Rolf Arnkilia mietitytti myös tuonpuoleinen, hän ei ilmeisestikään ollut dogmaatikko, vaan
halusi keskustella omin sanoin Jumalansa kanssa. Usko oli sisäinen tapahtuma.


Olisi toivottavaa, että Arnkilin ajatukset saisivat nähdä päivänvalon. Hänen kirjansa voitaisiin
julkaista uusintapainoksina. Ehkä sellainenkin ihme vielä nähdään.


                                                                                                            Markku Laitinen





 

Olemme hauraita kuolevaisia.

Vasta vakavan sairauden kohdatessa alkavat mielessämme soida varoituskellot: elämä on
määräaikainen. Elinaikamme valuu kuin hiekka tiimalasissa armottomasti loppua kohti.
(Rene)


On hämmästyttävä, kuinka me pystymme salaamaan itseltämme kaiken merkityksellisen, kuten
sen, että olemme hauraita kuolevaisia.


Nietzche kirjoittaa: Mitä ihminen on, se alkaa tulla ilmi, kun hänen kykynsä heikkenee, kun hän
lakkaa näyttämästä, mitä hän osaa.


Teennäisyys ja erilaiset roolit täyttävät elämämme. Esittelemme itsemme sen kautta mitä
omistamme, emme sen mitä oikeasti olemme.


Ja koko elämämme ajan odotamme, että joku antaisi luvan kokea, miltä oikeasti tuntuu. Milloin
saan luvan "itkeä."?


Vasta kun ei ole mitään tavoiteltavaa me havahdumme todellisuuteen: pelkäsin, en näyttänyt
aitoa olemustani.


Kuoleman edessä alamme "vapista" ja ymmärrämme, ettei tämän näin pitänyt mennä.


                                                                                                          Markku Laitinen

Tahrattomana ja puhtaana.

Lumivalkea paperi sanoi: Minut luotiin puhtaaksi ja minä pysyn puhtaana ikuisesti. Haluaisin
tulla mielummin poltetuksi ja muuttua valkoiseksi tuhkaksi kuin kärsiä pimeyden kosketuksesta
tai epäpuhtaan läheisyydestä.


Mustepullo kuuli mitä paperi sanoi ja se nauroi pimeässä sydämessään, mutta ei koskaan
uskaltanut lähestyä paperia. Ja värikynät kuulivat myöskin sen puhuvan eivätkä nekään koskaan
uskaltaneet mennä sen lähelle.


Ja niinpä lumivalkea paperi pysyi todellakin tahrattomana ja puhtaana - tahrattomana ja
puhtaana - mutta tyhjänä.    (Kahlil Gibran)


Tämä symboliikkaa tihkuva pieni tarina herättää henkiin sellaisenkin ajatuksen, että
suojautumalla kaikkia vaaroja vastaan, ihminen ehkä pysyy "tahrattomana ja puhtaana, mutta tyhjänä."


Ota riski, huudahtaa rohkeutta kylvävä. Jos noudatamme tätä ohjetta, niin saatamme haavoittua,
kärsiä ja tulla onnettomiksi, mutta yhtä hyvin meistä voi tulla onnellisia ja elämänhaluisia.


Jos jäämme "portaita lakaisemaan", niin sorrumme helposti kateuteen ja katkeruuteen. Toiset
onnistuvat, minulla ei ole tuuria.


Onnistua voi vain kokeilemalla ja yrittämällä. Ja mukaan on hyvä ottaa ajatus siitä, että tärkeintä
on matkanteko, prosessi, tekeminen - ja se mahdollinen hyvä mitä siitä seuraa, on vain bonusta,
lisäarvoa.


Ja ikään kuin muistutuksena Jean Paul Sartre haluaa vielä sanoa: "Me emme voi ottaa
korttejamme pois pelistä. Vaikka pysyisimme äänettöminä ja mykkinä kuin kivet, niin meidän
osallistumattomuutemmekin on teko."


                                                                                                  Markku Laitinen

Kirja joka vie huijariajattelun ytimeen.

"Huijarisyndroomaksi kutsutaan sisäistä tunnetta, ettei kaikista onnistumisistaan huolimatta
usko osaavansa oikeasti."


Tiina Ekman
Huijarisyndrooma
Minerva Kustannus 2017


"Hänellä on voimakas sisäinen kokemus omasta osaamattomuudestaan,vaikka muut ympärillä
ovat päinvastaista mieltä." Näin kuvailee huijarisyndrooman sisältöä Tiina Ekman, jonka
kirjasta löytyy myös kuusi erilaista Huijarille tyypillistä toimintamallia:


Työriippuvuus, maaginen ajattelu, korostunut vaatimattomuus, sosiaalinen miellyttäminen,
ylimukautuminen sekä imitointi ja matkiminen.


Ekmanin haastattelemien huijarisyndrooman omaavien henkilöiden taustalta löytyi
samankaltaisia, lapsuuteen liittyviä kokemuksia: Pelkoa, epäluottamusta ja epävarmuutta.


"Vanhemman psyykkinen epävakaisuus, päihdeongelma tai vaativuus oli keskeinen
turvattomuutta aiheuttanut tekijä", kertoo Ekman.


Yksi huijariajattelun tyypillinen piirre on Ekmanin mukaan: tarve olla paras siinä, mitä tekee.
"Huijareilla on usein myös tiedostamaton supersankarifantasia. Kaiken pitäisi onnistua
helposti ja virheettä, jos näin ei käy, se todistaa kelvottomuutta ja osaamattomuutta."


Tiina Ekmanin kirjasta moni tavoittaa itsensä, kuten seuraavasta ilmenee: "Huijarin sisäinen
taistelu on usein kamppailua piiloutumisen ja näkymisen välillä. Hän häpeää huijariuuttaan
ja haluaa piilottaa häpeänsä, ja samalla hänellä on tarve tulla nähdyksi ja hyväksytyksi.
Tällainen sisäinen ristiriita aiheuttaa ahdistusta ja uupumusta."


Ekmanin kirjan sanoma on selkeä. Asia tulee ymmärretyksi, vaikka ei tuntisikaan mielen
psyykkisiä toimintoja.


Nimike huijarisyndrooma sen sijaan tuntuu häiritsevältä. Tulee mieleen medikalisointi, eli
tarve diaknosoida aika tavallinen, ihmiselämään liittyvä kokemus.


Huijariajattelu voi kuitenkin olla siinä määrin elämää häiritsevä tekijä, että se ansaitsee tulla
kuvailluksi.


                                                                                                     Markku Laitinen

Tee sellaista, joka tuottaa sinulle iloa eikä tuskaa.

"Itsensä kannustaminen tarkoittaa, että arvostat itseäsi nolaamisen sijasta, olet itsetietoinen
ja tyytyväinen itseesi ja saavutuksiisi, onnittelet tietoisesti itseäsi niistä hyvistä asioista,
joita olet tekemässä, teet sellaista, joka tuottaa sinulle iloa eikä tuskaa, olet myötätuntoinen
itsellesi, tiedostat hyvät työsi ja olet kiitollinen ilonaiheistasi. Elämisen laadulle merkitsee
paljon, miten koemme itsemme päivän aikana, ja tiedostamisprosessin ansiosta voimme
iloita elämyksestä, että me itse vastaamme kokemisemme laadusta."
                                                                                                                   (Tuntematon)


Tämä pöytälaatikon uumenista löytynyt teksti, ei ole ollut viimeaikoina käytössä. Paperikin
on jo harmaantunut ja kirjoittaja unohtunut.


Monet kerrat olisin tarvinnut sanoja, jotka joku ajatteleva henkilö on paperille piirtänyt. Nyt
ne ovat taas lohtuna ja kannustimena.


Noiden sanojen luoja tuskin on tietoinen siitä, että hän kykenee yhä vaikuttamaan voimallisesti
lukijaansa täällä pienen kaupungin perukoilla.


Uskoakseni seuraavatkin lauseet ovat saman henkilön luomuksia: "Pidä hauskaa, nauti
elämästä ja hymyile. Kuljet tämän tien vain yhden kerran. Käytä halukkaasti kaikki
tilaisuudet hyväksesi."


Ja vielä pieni uskoa antava toteamus häneltä: "Pääsen siihen mihin lujasti tähtään."


On merkityksellistä ruokkia ainakin silloin tällöin itseään tämän kaltaisilla voimalauseilla.
Kokoaikaista itsensä "kiroilua" meistä jokainen osaa harrastaa yllin kyllin, mutta pieni
henkinen "hyväily", tuntuu monesti ylivoimaiselta.


                                                                                                  Markku Laitinen

Armo, luottamus ja myönteinen suhde itseen.

"Onko hänellä rohkeutta elää puutteellisena ihmisenä ja juuri sellaisena luottaa elämänsä
oikeutukseen, tuntea olevansa hyväksytty, löytää paikka elämässä ja puolustaa sitä. Juuri
tässä ratkeaa hänen onnensa tai onnettomuutensa."
                                                                                      (Eugen Drewermann)


Drewermann vastaa ylläolevaan minun puolestani, hän toteaa näin: Että "minä" omana itsenäni
en ole minkään arvoinen ja että olen tärkeä vain tehdessäni jotain, ollessani mieliksi ja
täyttäessäni toisten toivomukset. Vasta siten lunastan itselleni elämisen oikeuden - muuten
olen arvoton ja oikea elämä on vain "toisten" osana.


Että eläisi itsensä näköistä elämää ja toimisi omista lähtökohdistaan käsin, eihän sellainen ole mahdollista. Ei ainakaan, jos on koko ajan pyrkinyt etsimään toisten hyväksyntää. Niin minä
olen tehnyt. Siitä on ollut seurauksena kokoaikainen ahdistus.


Itsekkyyttä, sitä on ollut riittävästi, mutta se ei ole johtanut omannäköiseen elämään, vaan
toisten elämän matkimiseen. Lisäksi läheiseni ovat siitä joutuneet kärsimään. Itseinho ja
viha itseä kohtaan, omien saavutusten mitätöinti ja arvottomuuden kokemus, ovat huonoja
seuralaisia.


Drewermanilta saamme kuulla, että: "Armottomuuden ja ahdistuksen pimennossa mikään
ei ole niin vaikeaa kuin oppia osoittamaan itselleen inhimillisyyttä, lämpöä ja hyvyyttä."




Drewermanilla on antaa toisenlainen vaihtoehto: "Hän on kenties oppinut olemaan
häpeämättä puutteitaan ja valittamatta riippuvuuttaan ja avuntarvettaan. Hän on oppinut
tuntemaan perusteellisemmin sen, mikä on elämän viimeinen perusta: armo, luottamus ja
myönteinen suhde itseen."


Henkisen kehityksen avaimet ovat siis käden ulottuvilla. Tarvitsemme itsetuntemusta
"vaivojemme" lääkitsemiseen, sen jälkeen voimme katsoa "hyväksyvästi", niin omiamme
kuin toistenkin puutteellisuuksia.


Ja voimme seisoa toistemme joukossa ilman, huonommuuden tai paremmuuden tuntoja.


                                                                                                                   Markku Laitinen

Se on näytön paikka.

"Aivan liian monet tuhlaavat rahoja, joita heillä ei ole, tavaroihin, joita he eivät tarvitse.
tehdäkseen vaikutuksen ihmisiin. joista he eivät pidä."     (Anon)


Se on näytön paikka. Suuren veden tuolla puolen ihmiselämän onnistumista mitataan rahalla.
Jo ensi tapaamisessa kysytään, paljonko sinä ansaitset vuodessa. Meillä pihat täytetään
vempeleillä, ensin on toki ostettu ylisuuri talo.


Kaikki pitää olla suurempaa ja kalliimpaa kuin naapurilla. Komeasti eletään ulospäin ja
omistuksilla kehuskellaan. Veloista ei juurikaan puhuta. Eikä hyvinvoinnista, koska hyvinvointi
näkyy tavaroiden määrässä, kaikkihan sen näkevät, että hyvin menee.


Yli viisisataatuhatta suomalaista popsii kuitenkin päivittäin psyykelääkkeitä. Yli 500 000
ihmistä tuntee olonsa niin onnettomaksi, että joutuu turvautumaan lääkkeisiin.


Tässä kohtaa onkin kysyttävä: voiko onnellisuus ja tyytyväisyys sittenkään piillä rahassa-ja
materialismissa?


                                                                                                          Markku Laitinen

Jätä elämästä mies ja lapset.

On tullut muoti tästä, jätä elämästä
mies ja lapset
nouse tuuliin taivaan, ole
vapaa


lapsiasi silloin tällöin halaa
odota
on kohta viikko
vapaa


taas sinulla
etkä heitä tapaa
voit nousta tuuliin taivaan, olet
vapaa.
                       
Markku Laitinen

Olen väsynyt puhumaan.

"Jos olisin tämä potilas: Älkää raastako kylpyyn,
älkää herättäkö syömään, se on väkivaltaa.
Haluan itse säädellä, juoda jos janottaa,
syödä jos on nälkä,
antaa lämmön vapaasti kohota.
Olen väsynyt puhumaan, vastaamaan yhä uudelleen
miltä tuntuu.
Päästäkää jo menemään, en halua nukkua,
te pitelette kiinni.
Olisitte lähellä, pitäisitte kädestä, ihan hiljaa.
Uni odottaa."
                                          (Helena Anhava)


Anhavan runon voisi hyvinkin liittää hoitotestamenttiin. Runon soisi "kuluvan" kaikkien niiden
sormissa, jotka pyrkivät hoitoalalle.


Anhavan runo tulisi jakaa kaikille hoitoalalla työskenteleville. Runo tulisi asettaa
huoneentauluksi jokaiseen hoivayksikköön.


Runo pitäisi löytyä jokaisen vanhenevan ihmisen taskusta. Runo luettakoon ääneen hoivakodin
johtajalle ja henkilökunnalle.


                                                                                                          Markku Laitinen 


                              

Outo vieras.

Se oli tavallinen aamu, ovikello soi, menin avaamaan. Raotin ovea ja säikähdin. Hahmo joka
seisoi rappukäytävässä oli läpikuultava.


Mykistyin enkä älynnyt kysyä mitään kun hahmo olikin jo siirtynyt sisään. Kävelin kuin
noiduttuna hahmon perässä aina olohuoneeseen saakka.


Tuo outo olento retkahti sohvalleni. Tuijotin hölmistyneenä näkyä ja kuulin hahmon
sanovan:


"niin et varmaan odottanut minua."


En ymmärtänyt yhtään mitään ja aloin peloissani katsella jotain asetta itselleni. Outo hahmo
hymyili ja sanoi:


"se on turhaa, etkö sinä tunnista minua?"


Puistelin päätäni, sydän löi niin, että kylkiluita särki. "Rauhoitu, rauhoitu hyvä mies", kuulin
tuon oudon hahmon sanovan.


Pyllähdin istumaan, hahmo tuli vierelleni ja sanoi:


"jo varmaan alat aavistaa kuka olen."


Kauhistuttava kuva piirtyi tajuntaani, hahmo nyökkäsi ja lausui:


"niin, minä se olen."


Kipinät sinkoilivat silmissäni ja huusin, ei helvetissä! Hahmo näytti tyynen rauhalliselta minä
tunsin hien valuvan jokaisesta huokosestani.


"Kyllä asia on nyt niin, olen saanut tehtäväkseni hakea sinut." Kuulin nuo hahmon lausumat
sanat kuin holvista tulevana kaikuna.


Pakenin huoneen nurkkaan jossa oli viherkasveja ja kukkia, käperryin niiden taakse kuin lapsi
ja huusin: eihän sinulla ole viikatettakaan!


Yritin olla itkemättä, mitään ei tapahtunut pitkään aikaan. Tuuditin itseni unen kaltaiseen
horrokseen.


Havahduin pehmeään kosketukseen ja suloiseen ääneen joka sanoi:


"Voi poikaressu, miten sinä sinne kukkien sekaan olet mennyt nukkumaan."


                                                                                                           Markku Laitinen

Rakkauden vastakohta ei ole viha, vaan välinpitämättömyys.

"Uskoakseni kysymys elämän tarkoituksesta on useimmille latautunut, sitä ajattelee paljon
enemmän kuin haluaa, ja koska sitä ei halua myöntää ajattelevansa, sen torjuu laskemalla
leikkiä, ironisoimalla, naljailemalla tai provosoimalla."


Merete Mazzarella
Elämän tarkoitus
Tammi 2017


Pidän Mazzarellan tyylistä kirjoittaa, koska siitä huokuu "kodinomainen - arkipäiväisyys."
Mazzarella luo miellyttävän tunnelman siitäkin huolimatta, että hän kuvailee kirjassaan
ihmisluontoon liittyviä, hyvinkin rankkoja tapahtumia.


Mazzarellan mielestä maailmankuvamme on köyhtynyt. Hän lainaa tuntemattoman tekijän
oivaltavaa huomiota: "Jumala on kuollut, Marx on kuollut, enkä minäkään voi kovin hyvin."


Mazzarella löytää kolme syytä, joiden vuoksi tämä köyhtyminen on tapahtunut: uusi ihmiskuva,
individualismi ja globalisaatio.


Eksistentiaaliseen pohdintaansa liittyen hän kutsuu paikalle filosofi Thomas Nagelin, joka on
todennut: "Oma olemassaoloni tai kenen tahansa muun ihmisen olemassaolo on täysin
perusteetonta."


"Minun elämäni jatkumiselle voi olla jokin syy nyt kun olen täällä, mutta ei yhtäkään syytä,
minkä takia minun olisi ylipäänsä pitänyt syntyä: ilman minua maailma ei olisi yhtään
huonompi, eikä minua todellakaan olisi kaivattu."


Mazzarellan kommentoi meidän kaikkien puolesta: "Tämä oivallus on niin syvä narsistinen
loukkaus, ettei sitä tahdo millään ymmärtää."


Mazzarellan ajatus on, että sattuma, kohtalo ja valinnat nivoutuvat erottamattomasti toisiinsa.


"Kysymättä tapahtuvat asiat voivat muuttaa ihmisen elämän, hän voi valita mahdollisimman
huolellisesti ja silti tehdä pahaa, sillä valinnat tehdään tässä ja nyt eikä niiden seurauksia
pysty koskaan täysin ennakoimaan."


Pahuuden ilmentymälle Mazzarella antaa meidän omat kasvomme:


"Se, että pahuus saa niin suuren sijan maailmassa, ei riipu niinkään pahojen ihmisten
paljoudesta kuin passiivisten, välinpitämättömien, itsekeskeisten ihmisten määrästä."


Hän huomauttaa vielä, että rakkauden vastakohta ei ole viha, vaan nimenomaan
välinpitämättömyys.


Itseanalyyttisissä pohdinnoissaan Mazzarella tekee seuraavan kaltaisia johtopäätöksiä:


"Minun iässäni voi olla tarpeen muistuttaa itselleen, että asiat voidaan tehdä hyvin, vaikka
ne tehtäisiin aivan toisella tavalla kuin itse tekisi. Ylipäätään voi olla tarpeen muistuttaa
itselleen, että saattaa hyvinkin olla väärässä."


Merete Mazzarellan laajakatseisuus, hänen perehtyneisyytensä kirjallisuuteen ja
elämänfilosofiaan on kadehdittavaa tasoa.


                                                                                                          Markku Laitinen










 

Mutta elämää se on ollut.

"Ja jos puhumme tuskasta, kärsimyksestä ja valituksesta
Sen lukemattomissa hahmoissa tässä maailmassa
Niin johtuu se vain siitä että rakastamme
Jos et rakasta mitään, tuska ei sinua lähene
Iloisia ovat nämä, tuskasta vapaat
Nämä jotka eivät rakasta
Jos kaipaat paikkaan tuskattomaan puhtaaseen
Katso ettei maailmassa ole mitään sinulle rakasta."
(Tuntematon - tekijä ei muistu mieleen)


Elämässä täytyy käpertyä monta kertaa "sikiöasentoon" vain sen vuoksi, että on rakastanut.
Jo pieni vauva kääntää katseensa pois, jollei hän löydä lempeää rakkautta äitinsä silmistä.


Kasvava lapsi haluaa olla sisäisesti varma siitä, että häntä rakastetaan. Lapsi rakastaa
vanhempiaan ehdoitta ja odottaa niin olevan myös muiden kohdalla.


Tyhmä äiti, tyhmä isä, huudot ovat ensimmäinen merkki siitä, että lapsen viaton usko alkaa
horjua. Kaikkivoipaisuuden mureneminen tuottaa pettymyksen tunteen.


Nuoruus antaa ja ottaa. Ihastumiset vaihtuvat rakkauden huumaan, onnen tunne kipristää
varpaita ja saa sydämen laulamaan.


Mutta nuoruus myös itkettää, rakkauden kohde menee menojaan. Pakahduttava tunne täyttää
rinnan ja peittojen alle käpertyy onneton ihminen.


Jossain vaiheessa tulee aika jolloin täyttymys saavuttaa lakipisteensä. "Silmitön" rakkaus
johtaa parisuhteeseen, eikä onnella ole rajoja.


Arkipäiväisyys, josta ei ollut tietoakaan hätkähdyttää, kohta huumasta on jäljellä vain hiillos
ja rakkaus saa uuden, etäisemmän muodon.


Sydämeen pesiytyy jotain aivan ennen kokematonta, kun tulee hetki jolloin omat lapset ovat
syliä vailla.


Hoivaamisen ja huolehtimisen lapsi palkitsee silmillään, joista kuvastuu aito rakkaus. Lapsen
hymy sulattaa sydämen.


Kiukku ja väsymys koettelee tätäkin rakkauden kokemusta, syntyy vihanpurkauksia ja jopa
sellaista suuttumusta joka kaduttaa myöhemmin.


Kiintymyksellinen rakkauden tunne ei kuitenkaan katoa minnekään. Se säilyy senkin jälkeen,
kun lapset katoavat maailman tuuliin.


Yksi aikakausi päättyy lasten lähdettyä. Jäljelle jää "kaksi vanhaa varista" joiden on nyt
löydettävä uusi muoto elämälleen.


Alkaa yhdessä vanhenemisen harjoittelu. Toisistaan etääntyneet etsiytyvät toistensa huomaan.
Ja rakkaus, se on enemmänkin kiintymyksellistä riippuvuutta.


Edessä on myös se hetki jolloin jompi kumpi todennäköisesti jää yksin, kun kumppani kuolee.


Kaikkiin näihin elämän vaiheisiin on mahtunut niin "sikiöasentoon käpertymistä," kuin sitäkin,
että on ollut onnesta sykkyrällä.


Mutta elämää se on ollut!



















                                                                                     

Puolimetsäläinenkin tuntee olevansa elämän filosofi.

"Filosofian voima on hartaudessa, totuuden tunnossa, alkuperäisyyden innoituksessa ja
toiminnassa niiden asioiden hyväksi, jotka tuntuvat oikeilta."


Toivo Salosen kirjasta: Ihmisen idea, Lapin yliopistokustannus 2010, löytyy kuvaus siitä mitä
filosofia on arkisessa syvällisyydessään.


Filosofian voima nousee mielenliikutuksesta. Filosofia elää tunteessa ja tunteena. Tunne voi
ilmetä lämpimänä mukana olemisena, viileänä älyllisyytenä tai alakuloisena surumielisyytenä
ja sykähdyttävänä oivalluksena siitä välttämättömyydestä ja lopullisuudesta, jolle ihminen ei
itse voi mitään.


Filosofia on Elämän filosofiaa. Suru, tuska, murhe, ilo, onni, ahdistus, syntymä ja kuolema
ovat filosofiaa elähdyttäviä kokemuksia.


Filosofian harrastuksessa keskeistä on pyyteettömyys, jopa nöyryys, nöyryys suurten
kysymysten edessä, nöyryys totuuden edessä.


Filosofian harrastaja varaa itselleen oikeuden päättää, onko hän ihmisten edessä harras, nöyrä,
kuuliainen ja kiltti vai onko hän tarvittaessa julkea, hirveä ja hävytön.


Filosofia harrastaja, filosofian ystävä tavoittelee hyvää, kaunista ja oikeaa. Jos hän
pyrkimyksissään erehtyy, olkoon erehtyminen silloin kunniallista.


Hän on toiminut oman jatkuvasti etsivän ymmärryksensä, totuuden tuntonsa ja rohkeutensa
mukaan. Rohkealla filosofian ystävällä on luovuttamaton oikeus erehtyä.


Hän valitsee itse sanansa, sävyttää lauseensa ja myös vaikenee, kun puheensorina kiihtyy ja
älyllisen keskustelun edellytykset katoavat.


Filosofia ei tavoittele erikoisuutta, kummallisuuksia eikä etsi loistoa ja menestystä. Ikuinen
filosofia on yleisyydessään yksilöllisen uhmakkuuden, halujen täyttymyksen ja
etupyrkimysten tuolla puolen.


Toivo Salosen filosofia on niin kovin inhimillistä, että se sopii meistä jokaiselle. Tällainen
puolimetsäläinenkin tuntee olevansa elämänfilosofi.


                                                                                                        Markku Laitinen

Missä rysähtää seuraavaksi?

"Monet asiantuntijat - siis ihmiset jotka ansaitsevat elantonsa pitämällä pitkiä puheenvuoroja
vaillinaisten tietojen pohjalta - tekevät huonompia ennusteita poliittisista ja taloudellisista
suuntauksista kuin sattuma."    (Philip Tetlock)


On tullut maan tavaksi, että rahalaitosten - pankkien, finanssitalojen - edustajat kutsutaan
selittämään vallitsevaa ja tulevaa talousnäkymää.


Usein tilaajana on poliittinen, vallassa oleva taho, joka tahtoo saada talouspolittisille
linjauksilleen tukea.


Nuoret "siloposkiset" ekonomistit ovat enemmistönä, kun tarvitaan "asiantuntijaa." Heidän
ennusteensa ovat tilaajan tarpeen mukaisia.


Uusliberalistinen kapitalismi ei "tottele" minkäänlaisia ennusteita. Se on kaaottista ja
hajottavaa, mikään ei ole sille pyhää.


Ainoa ennuste minkä voi varmuudella antaa on: "missä rysähtää seuraavaksi." Nykymuotoinen
markkinatalousjärjestelmä horjuttaa myös valtiontalouksia.


Suitsimaton globaali "rahapeli" on riskitöntä pelaajille. Pankit, jotka osallistuvat innolla tähän
nopeiden tuottojen peliin ovat liian suuria kaatuakseen.


Tappiot kuitataan veronmaksajien kukkarosta ja peli jatkuu. Tähän todellisuuteen
nojaamatta "asiantuntijat" sitten arvioivat talouden "kasvua."


Röyhkeys-kapitalistisessa järjestelmässä, tässä aikakaudessa, eivät mitkään ennusteet ole
päteviä.


"Vaikka kaikki asiantuntijat olisivat yksimielisiä, he voivat hyvinkin olla väärässä." Näin on
todennut Bertrand Russell.


                                                                                                                Markku Laitinen

















 

Töninkö täällä muita kulkijoita?

"On silkkaa kiittämättömyyttä ja mielikuvituksen puutetta kuluttaa itselleen suotu elämä
tallaamalla toisia jalkoihinsa tai irvailemalla sille, millaisen tarkoituksen muut ovat
elämälleen löytäneet.


Elämme kovassa, käsittämättömän julmassa maailmassa. Elämme lempeässä, uskomattoman
kauniissa maailmassa. Se maailma voi tehdä meistä katkeria, ilkeitä, kiihkomielisiä, ilon
vihollisia.


Se maailma voi herättää meissä hellyyden, kun nojaudumme rikkinäisistä porteista toisiamme
kohti.


Se on hirviöiden ja pyhimysten maailma, runneltu maailma, mutta samalla ainoa jonka olemme
saaneet. Sen pelottamana ei pidä tarrata vihaan ja ahdistukseen vaan ehdottomaan rakkauteen."
(Richard Holloway)






Minun ja sinun täytyy valita, töninkö täällä muita kulkijoita, vai autanko kaatuneita takaisin
jaloilleen.


Meidän on valittava tuemmeko "kilpailukykyä", jolloin hyväksymme sen, että on olemassa
myös häviäjiä, eli kärsijöitä.


Valinnoillamme me luomme ympäröivän maailmamme todellisuuden. Ja ilmapiirin, joka
siellä vallitsee.


Markku Laitinen


                                                                                                                                                                                                       


                                                                                                      

Ei tule toista tilaisuutta.

Ei tule toista tilaisuutta
elää oikein,
tulee vain kuolema, hiljainen
harmaa herra vierellemme,
varova nykäisy kädestä, kutsuva katse
se ei katoa katsomalla muualle,
niin kuin ei olisi mitään,
se odottaa
kunnes nousemme ja
lähdemme sen kanssa mykkänä matkaseurana
hiljaista tietä pitkin
taaksemme katsomatta, pää painuneena,
verkkaisesti astellen.  (Hannu Salakka)


Hannu Salakan voimakas runo kertoo karun todellisuuden: on vain tämä käsillä oleva
mahdollisuus elää ja elää oikein.


Kuolema "odottaa" vierellämme.


Salakka luo runonsa lopussa mykistävän kuvan. Väistämätön tapahtuu, ihminen alistuu
kuoleman kanssakulkijaksi ja poistuu täältä "verkkaisesti astellen."


                                                                                                                Markku Laitinen

Toivonkipinää.

"Herätkää ja kuunnelkaa, te yksinäiset!  Huomispäivän tuulet puhaltavat salaisin siiveniskuin, ja
herkkiä korvia kohtaa hyvä sanoma."   (Nietzsche)


Niezsche lyö tässä sellaista toivonkipinää, että alta pois. Uskokaamme häntä. Heräämme aina
tuntemattomaan päivään, emmekä tiedä mitä tuleman pitää.


Mutta miksi katselisimme uutta aamua pelokkaina, kun voimme suhtautua siihen "himokkaasti"
ja täynnä toivoa olevina.


Meillä ei ole valtikkaa millä hallita tulevia tapahtumia. Mutta voimme ajatuksellisesti käynnistää
päivän hyvissä merkeissä.


On aina tapahtumassa jotain ainutkertaista, jonka vain sinä voit kokea sellaisena, kuin se sinulle
ilmenee.


Kuunnelkaamme vielä mitä Epiketos meille sanoo:


"Älä vaadi, että asiat tapahtuvat niin kuin toivot, vaan toivo niiden tapahtuvan niin kuin ne
tapahtuvat. Silloin elämässäsi vallitsee rauha."


                                                                                                      Markku Laitinen

Huono ihminen.

"Oletko ehkä nukkunut viime aikoina huonosti, ollut kireä, säpsähtelevä, levoton, käyttänyt
liikaa alkoholia, ruokaa tai liikkunut liikaa? Oletko levoton, onko sinun vaikea keskittyä?
Huolestuttaako, pelottaako, vihastuttaako, uuvuttaako, onko vaikea hengittää? Nämä ovat
merkkejä ahdistuksesta."


"Ahdistus on yleinen pahaa oloa aiheuttava tuntemus ja johdannaistunne. Ahdistuksen takana
on usein pettymystä itseen ja toiseen, hylkäämisen tai kritiikin kokemus. Pettymysten ja
pelkojen rinnalla on usein häpeää. Niiden takana voi olla myös pelottava kokemus tai
purkautumatonta, tunnistamatonta vihaa."
                                                                                                (Margit Sjöroos)


Prisma studion kyselytutkimus paljasti, että emme nuku riittävästi ja olemme jo herätessämme
väsyneitä.


Jatkuva univaje ja päivittäinen väsymys voi aiheuttaa ahdistusta. Mutta ahdistus voi myös
olla syy eikä seuraus.


Ahdistuneena uni ei oikein tule, ja jos tuleekin, se on levotonta. Pienetkin unijaksot täyttyvät
painajaismaisista kuvista.


Väsynyttä ahdistus piinaa kaksin verroin ja kierre on valmis. Mistään ei tunnu tulevan mitään
ja itsesyytökset piinaavat mieltä.


Pian arkiset toiminnotkin alkavat tuntua ylivoimaisilta. Ahdistus saa seurakseen masennuksen.
Peilistä katsoo vastaan "huono ihminen."


Ylivoimaiselta tuntuvaan ahdistukseen kannattaa hakea ajoissa apua, eikä pidä tyytyä pelkkään
pilleri hoitoon.


Mielenterveystoimisto on hyvä ensiapupaikka, sinne hakeutumalla ohjautuu oikeille raiteille.
Pienen voimaantumisen jälkeen voi tarvittaessa etsiytyä ammattitaitoisen psykoterapeutin
hoiviin.


                                                                                                       Markku Laitinen